sitä sun tätä, kerran elämässä

Aina ei tarvitse vääntää tarinaa syvällisistä pohdinnoista. Voi lentää liihotella pinnallisuudessa. Eikö totta. Niinpä esittelen pitkäkyntisyyteni. Joku voisi sanoa, että eihän nuo nyt pitkät ole ja kökösti koristeltukin, mutta minulle nämä ovat jo sitä luokkaa, että saatan julkaista kuvan niistä. Kyllä tästä hyvä tulee. Kasvattamisesta ja ennenkaikkea kasvusta sekä koristelu/lakkausopettelusta. 

Eilispävä oli uskomattoman ihana! Ensin Murunen hieroi minulta päänsäryn ja niskasäryn pois. Sitten rentouduttiin saunassa ja illan mittaan löydettiin uusi keino lievittää myös koko jalkaani koskevaa hermokipua aina selästä saakka. Taivaallinen tunne, kun ykskaks hermosärky lievittyykin tai jopa katoaa. Hetkeksi, mutta silti! Tiedän, että on olemassa kotikonsti jolla saan jaloista off-napin painettua päälle! Se on paljon se, kun edes jokin kipu on hetkeksi poissa. 

Meillä romantiikka on arkea. Vai onko arki romanttista? Ihan kuinka vaan. Olen niin onnekas nainen, kun elämää kanssani kulkee henkilö, joka myös haluaa kauniita asioita ympärilleen. Niin että terkut vaan meidän privaatti-spasta. 

Tällä hetkellä saunassamme on punainen valo, mutta meillähän valot vaihtuvat sen mukaan, mitä itse haluamme. Ja tuoksu samaten. Nyt taitaa olla Koivu-terva. 

Tein kortinkin ja keväisin aihein. Tämä kortti on bingorivillä: 

Ressattua-raidallinen-pitsiä-puolihelmiä-vihreä.

Ja mysteerikukkaset kasvavat kovaa vauhtia. Joko tästä joku teistä tunnistaa, mitä meillä kasvatetaan? Ei, ei se ollut arvuuttelu, vaan ihan oikea kysymys! Mitä meillä kasvatetaan?! Emme itse tiedä!

Kukka saattaa olla vaaleanpunaisen sävyjä. Sitten, kun se joskus kukkii. 

Loppuun vielä Kerran elämässä. Se sopineekin ajankohtaan, sillä huomenna juhlimme rakkauttamme Murusen kanssa. <3

Tämän atc:n olen jo varannut eteenpäin. 

ATC:ssä on silppuja taustalla ja kaikkialla. Stanssasin kuvion, mistä jäi reunat. Sekin tuossa kehyksenä. Nauhan pätkä saatu jostakin ja puolihelmiä. Kortin kuvan olen itse piirtänyt Enkulin haasteen innoittamana. 

Kerran elämässä tulisi jokaisen naisen vastata: "Kyllä, tahdon!"

Minä en vaan tähän yhtyisi. Toki rakkaus on ihana asia ja sitä en kiellä, mutta onko avioliitto se päämäärä vai voiko rakkaus jatkua avoliitossakin? Mielestäni avioliitto tai rekisteröiminen parisuhteelle ei takaa turvaa, ikuista onnea tai mitään muutakaan. Itse vahvasti olen avioitumassa Muruseni kanssa, mutta se ei ole sellainen asia, mikä olisi koskaan ollut pelkästään pakko tai tavoite. Kerran elämässä siis voisi sanoa tahdon, mutta ei se pakko saa olla.