Närästää, mutta ehkei pitäisi sittenkään...

Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että v-tuttaa ja kovasti tämä meidän kaupungin (liekkö muissakin sama systeemi? ) toiminta. Ihan kuin ei stressiä olisi entuudestaankin, niin vielä vaan lisää painetaan päälle!

Mielestäni on syvältä SIELTÄ tämä toiminta! Kaikessa eräpäivä ja viimeinen päivä ja H-hetki heti. Naurettavaa esimerkiksi kaupungin laskut, kun niissä eräpäivä on aina 2 viikon sisällä, ellei sitten postissa odottele ja eräpäiväkin siinä lyhene. Eräpäivää ei saa siirtää ja laskuja ei saa osamaksuna. Olkoon sitten kyse 20 eurosta tai 200 eurosta.

Lisäksi vaikkapa venepaikan hinta on noussut 100% 5-6 vuoden aikana! Sen lisäksi jos alat vaihtamaan paikkaa, saat soittaa vasta 29.4. vaihtoasian tiimoilta. Saat tyypit kiinni iltapäivällä ja sieltä ilmoitetaan, että vanha venepaikka on oltava tyhjänä huomenna! Tai viimeistään hyvissä ajoin 1.5. , pyhäpäivänä! Kun uusi jo tulee tuomaan venettään siihen! HALOO! Mistä saa trailerin pyhänä?! Mistä saa vapaapäivän huomiseksi?! Ai että minua ottaa pannuun! Nyt saisi teevedet keitettyä ihan omasta takaa! Energian säästöä!

Eräs henkilö lupaili minulle tarotkortteja, kun hän ei niillä itse mitään tehnyt. Innoissani odottelin, että vihdoinkin saan ne. Onhan ne olleet mielessäni jonkun vuoden. Vissiin viimeiset 20 vuotta. :D Ei vaan ole ollut mahiksia ostella, kun raha menee aina johonkin tärkeämpään. No, sain ne tuossa viime viikolla ja ihan tavalliset pelikortit ne olivat. Erilaisin kuvin vaan. Huvitti, että kyseessä on Taiwanissa tehdyt espanjalaiset kortit. ;) No, en nyt sitten pääse katsomaan tulevaisuutta parin päivän päähän, että kuinka tuo koko jupakka tulee toteutumaan. Saammeko 200 euron laskun siitä hyvästä, ettei vene lähde oikeaan aikaan vai onko venepaikka vapaana vielä pari päivää, että saammekin vaihdon sovittua ok. Vai pitääkö tässä alkaa kahdestaan roudaamaan venettä ja telaa ja pukkeja metsään, josta hakisimme ne sitten lauantaina?! Ja jos niin, niin kuinkahan kamalassa kunnossa sitä olisinkaan sen jälkeen tai kuinkahan me se kaikki saatas metsästä pois sitten?! 

Että mua sieppaa... 

Kyllä kai näilläkin korteilla ennustaa voisi. Tai tiedän, että voi, mutta taidan kuitenkin jättää tekemättä sen. 

Nyt yritän keksiä keinoa, kuinka rauhoittua ja kuinka saada ajatukset muuhun. Eihän mikään stressaamalla ja murehtimalla paremmaksi muutu.

Muistelen eilen myöhään tullutta dokkaria, jota katsoimme. Siinä kerrottiin muutaman trans-henkilön elämästä. Kaapista ulos tulosta, sukupuolen korjauksesta, tulevaisuudensuunnitelmista... Kun miettii heidänkin elämäänsä, jokin tällainen oma huoli tuntuu niin pieneltä kaiken sen heidän kokemansa rinnalla.

50% trans-ihmisistä kokee väkivaltaa sen takia, että ovat mitä ovat. Ettei heitä hyväksytä ihmisinä. Ihan järetöntä!!! Kuinka kukaan voi omalla olemassaolollaan loukata toisia tai olla niin kamala uhka erilaisuuden takia, että pitää käydä käsiksi tai jopa tappaa?! Onko ihminen niin paha ja epävarma omasta minuudestaan, ettei voi hyväksyä erilaisuutta!?

Se, että ajattelet jostakin niin, ettei se ole oikein tai ettet hyväksy tai vetoat uskonnolliseen kantaan tai mitä vaan muuta, ei mielestäni oikeuta arvostelemaan toisia ja heidän valintojaan. Ei myöskään käymään käsiksi tai heittämään missään muotoa kiveä heitä kohti. Meistä kukaan ei ole täydellinen! Meistä kukaan ei ole samanlainen! Meistä jokainen on saman luojan luoma tai samasta alkuräjähdyksestä syntynyt. Ihan sama, kuinka. Joillakin on sairautena syöpä, joillakin epämuodostunut nenä, joillakin väärä kroppa, joillakin kuusi sormea, joillakin diabetes, joillakin mielenterveysongelmia... Joku on sairastunut itsekkyyteen ja agressiivisuuteen. Jokaista pitäisi auttaa ja olla tukena, hankkia apua tai jotain, mutta ei me saataisi kääntyä väkivaltaan tai uhkaan toisia vastaan.

Tuossa dokkarissa oli surullisia kohtaloita, mutta myös iloa ja onnea, rakkautta. Kauniin pariskunnan häät ja miesporukan golffausta. siinä oli lojaaliutta ja perheen tärkeyttä. Uskoa paremmasta ja toiveikkuutta. Ehkä minäkin yritän rauhoittua ja istahtaa hetkeksi partsille lepotuoliin ja katsella pihapuussa pyrähteleviä räkättirastaita. 

Tänään on myös atc-askartelua, haasteiden valmistelua, lepoa ja kipujen kanssa elämistä. Eilen oksentelin kivusta, tänään toivon mukaan neuropaattinen kipu pysyy aisoissa. Puran ehkä yhtä kassia, missä on perinnöksi saamiani askartelujuttuja. 

Maailma on paha. 

Maailma on myös hyvä.