Kaikenlaisia askarruksia
Tykkäätkö linnuista ja näyttävistä korvakoruista?
Ihania kevät-tirpusia löytyy nyt lyhyellä mallilla ja pitemmällä, ketjullisella mallilla.
Kumpaakin 1 pari!
Tämä joutaa korttiin, kuuluu haaste Silpputehtaan laajennusosassa.
Sellaisia TJK-tarvikkeita on kertynyt vaikka tuplaten tehdä näitä tällaisia kortteja. siispä taidan olla mukana joka ikinen kerta.
Tällä kertaa korttiin sujahti eka kertaa voittamaani leimasinta käyttäen tullut kokeilupaperi, jonka väritin kaikin puolin. Kimalleliimaa ja lehtikuvasta risti. Lattialla lojui silkkikukan lehdet, joten nekin tähän nakkasin. Kukka keskelle ja tuo virkattu narukin on odotellut paikkaansa. Tällä mennään!
Hyvä enkeli on saanut jo kodin.
Osallistuin haasteeseen, jossa aiheena oli VAPPU. Tein sitten tällaisen värikkään vappupallokortin kevään vauvoja ajatellen.
"Askartelutaivaan haasteessa" olen DT:nä ja siellä uusi haaste starttasi käyntiin aiheella ÄITI/ÄIDILLE.
Minulle äiti on tärkeä ja rakas. Onnekseni äitini on yhä elävien kirjoissa, kun taas moni kavereistani on jo vanhemmistaan ainakin toisen menettänyt.
Äitini sairastaa samaa sairautta, kuin minäkin, joten hän jos kuka tietää, miltä minustakin tuntuu ja toistepäin. Hänen onnekseen hänellä on eläke jo.
Äitini inspiroi minua siis näiden korvisten suhteen ja niinpä syntyivät romanttiset sydämet.
Kommentit
Kauniita korviksia!
Kiitos osallistumisesta TJK-haasteeseen!