Uskomatonta(ko?)
Tämän postauksen kaikki kuvat ovat aikaisemmin julkaistuja, mutta kertomani asiat sitäkin uudempia. Siispä tasapaino säilytetty. Eiks juu. ;)
Kuvan kaulakoru löytyy "TÄÄLTÄ".
Mitäkö on mieleni päällä?! No, ei nyt niin suurempia mitään. Kunhan nautiskelen lomasta ja kesästä. Tänään olimme aamun aurinkoa ottamassa ja luen yhtä kirjaa, jonka tulen teillekin myöhemmin esittelemään. Kun hieman ilma viileni, lähdimme metsään ja kallioille kapuamaan (lue=polkuja pitkin ja toinen toistamme auttaen eteenpäin).
Olen myös tehnyt suursiivousta vaatekaappiin ja vielä olisi varaston läpi käyminen edessä. Huomenna lähtee 2 jätesäkillistä tavaraa lahjoituksena eteenpäin. Tarkoitus olisi ainakin niin, JOS alustava varaaja ne tulee oikeasti hakemaan.
Uskomatonta, että tänä päivänä ilmaiseksikaan lahjoitettava ei mene ihan noin vaan, vaan aletaan vängätä että voisitko tuoda sen tai jos on käytetty tavara, niin siitä sitten, kun ei ole alkuperäisissä pakkauksissaan tms hassua. En kuitenkaan roskaa ja romua ole kenellekkään tarjonnut. Ihmiset ovat vaan niin vaativia. Kerrankin pyykkikonetta lahjoitin ja olisi pitänyt lähteä minun se viemään ja kantamaan yhdelle pariskunnalle mökille! En lähtenyt.
Maksulliset tavarat ovat eri asia, kuin lahjoitus, eli voin viedä postiin ja voin pakata kauniiseen kääreeseen jne. Lahjoitus on siltään ja ota tai jätä-periaatteella. Aina on jollekin kelvannut, kunhan ne ekat varaajat ovat ensin vapauttaneet tuotteet toisille, oikeasti kiinnostuneille.
Usko on asia, josta saadaan sotiakin aikaiseksi, mutta myös rauhaa. Usko on asia, joka saa monen pään pyörälle, mutta myös monelle hyvän olon tunteen. Jos kysyn, mitä usko sinulle merkitsee, vastaus on hyvin monella uskonnollinen. Mitä uskonto merkitsee. Kysymykseni uskosta ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa vain ja ainoastaan uskontoa, vaan uskohan on ihan jo sitäkin, uskotko itse itseesi. Uskotko parempaan huomiseen tai uskotko kaiken, mitä vaikkapa puolisosi sanoo. Uskotko siihen, että pystyt parempaan ja voit toteuttaa unelmasi. Tätä minä kysymykselläni tarkoittaisin.
Siis, mitä usko sinulle merkitsee?!
Minä uskon moniinkin asioihin, mutta sinisilmäinen en ole enää. Uskon hyvyyteen ja uskon unelmieni voivan toteutua. ainakin osa niistä. teen töitä sen eteen, että unelmistani ne kaikkein kauneimmat toteutuisivat. Uskon myös itseeni ja olen sinut itseni kanssa.
Vaikkei minulla ole varsinaista uskonnon tuomaa uskoa, on minulla usko johonkin henkiseen, mille ei ole nimeä tai patsasta, mitä palvoa.
On myös paljon asioita, mihin EN usko.
Yksi asia on myös, mihin uskon: Siihen, että jokainen ihminen, olipa sitten kasvotusten tai netin kautta elämässäni, on tarkoituksella olemassa elämässäni. Olipa sitten yhden anonyymin kommentin verran tai vuosiksi eteenpäin. Jokin tarkoitus on hänellä.
Näihin uskomattomiin ja uskoviin aatoksiin lopettelen tänään ja toivotan hyvää viikonloppua!
Kommentit
Mullakin on ollut annetaan-palstalla tavaraa ja lukee että vain nouto. Jokaisesta aina kysytään "voitko tuoda" ...