Siirry pääsisältöön

Tunne haaveesi, äläkä ainakaan mollaa itseäsi.

Tässä 5 tapaa, miten voit helliä ja rakastaa itseästi.
1. Tee sitä mistä nautit.
Aloita tanssitunnit, kävele merenrantaan, istu puistossa.
2. Kirjoita lista asioista, joissa olet hyvä.
Aloita esimerkiksi näin: Olen hyvä tunnistamaan sieniä.
Pyri vaikka sataan!
3. Älä mollaa itseäsi.
Mitä sitten, vaikka olisit kehno koneiden kanssa? Kukaan ei ole täydellinen. Sinussa on paljon hyvää.
4. Pistä itsesi muun edelle.
Mene uimaan tai lue kirjaa, vaikka koti olisi sekaisin.
5. Tunne haaveesi.
Mieti sitten, mikä todella estää toteuttamasta haaveitasi. Ala toteuttaa niitä heti.

-Kodin kuvalehti-

kuva joululta 2012

Kuinka sinä pidät huolta itsestäsi? Omasta hyvinvoinnistasi? Siitä, että sekä mielesi että kroppasi voi niin hyvin, kuin mahdollista? Vai onko sinulla käyttämättömiä voimavaroja, joita et tuo esille ja voit siksi pahoin? 
Tunnetko kateutta toisia kohtaan? Katkeruutta omasta elämästäsi? Oletko onneton, koska haaveesi eivät vain toteudu, muttet oikeastaan edes tee asioille mitään? Tuntuuko siltä, että kaikilla muilla menee paremmin kuin sinulla ja se on niin väärin? Vihaatko häntä, joka kertoo olevansa iloinen tai onnellinen? 
En ala neuvomaan sinua, mitä sinun pitää tehdä. En kertomaan elämänohjeita, miten parannat henkisen olotilasi tai saat kehosi kukoistamaan. Minun tehtäväni ei ole elää sinun elämääsi, vaan huolehtia siitä, että MINÄ voin hyvin. Voin kuitenkin kertoa omia ajatuksiani ja kenties herätellä sinuakin pohtimaan elämääsi. Sitä, oletko onnellinen. Ja jos vastaat, että olet, minäkin iloitsen puolestasi! Jos taas vastaat, ettet ole yleisesti ottaen onnellinen, kysy seuraavaksi, miksi ja miten voisit asian muuttaa? ÄLÄ kuitenkaan ala mollaamaan itseäsi! 

kuva joululta 2012

On ihan totta, että meillä jokaisella on omat esteemme. Ne voivat olla sairauksia, vammoja, vikoja... Ne voivat olla jokin muu este, mikä kahlitsee sinua täysipäiväisestä "normaalista" elämästä tai onneen pyrkimästä. Voi olla, että hetki ei vaan ole oikea. On liikaa surua, murhetta tai huolta tällä hetkellä. 
Itseasiassa vihaan sanaa normaali, koska ei sitä voi määritellä. Minun normaali arkeni on erilainen kuin sinun normaali arkesi, mutta mikä olisi sopiva sana sille, mitä haen? Sille, että eläisit niin ihanaa elämää, kuin ihminen vain voi elää? Niin hyvää elämää, kuin mahdollista? Nauttisit ja voisit hyvin? Tottakai on huonot hetket, mielipahat, kivut, säryt ja kaikki se muu elämän ikävä puoli, mutta se ikävä ei saisi olla pysyvä olotilamme. Eihän?
Vaikka meillä jokaisella, niin minulla kuin sinullakin, on ne omat esteemme, voimme silti tehdä sellaisia asioita, mistä saamme hyvän mielen edes hetkeksi. Jotain, mikä ilostuttaa. Jotain, mistä saamme voimaa jaksaa ja pysymme edes siinä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin, kuin vain mahdollista. Meillä jokaikisellä on oikeus iloon ja onneen! 
Se, mikä toiselle tuo iloa ja onnentunteita, ei toiselle ole samanlainen asia. Toinen voi suorastaan vihata sitä asiaa. Jokaisella on kuitenkin oikeus nauttia, mistä haluaa, vaikkei toiselle se olisikaan hyvä asia. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä sekä tarvittaessa vaikkapa vaihtaa mielipidettään. Alkaakkin tykätä sellaisesta, mistä ei ennen tykännyt. Tai toisin päin. Siksikään en voi sanoa, mitä sinun pitää tehdä, sillä enhän minä sitä tiedä! Tiedän vain, mitä minun täytyy tehdä. Ja kun sen tiedostan, teen myös voimieni mukaan! En vain marise ja jossittele sohvalla. Tuskin sinäkään. 
Ihan ensiksi kaikki lähti siitä, että hyväksyin rajallisuuteni. Hyväksyin itseni. Hyväksyin sen, etten ole niinkuin ne muut, vaan olen juuri minä itse. Hyväksyin sen, että minun täytyy tehdä elämästäni juuri sellainen hyvä paikka, missä nimenomaan minä viihdyn. Kukaan toinen ei voi ymmärtää, mitä minä tunnen. Mitä koen. Mitä on elää juuri minun kropassani. Kukaan ei tule nostamaan minua ylös sängynpohjalta eikä jumppaamaan minua minun puolestani. Kun ymmärsin, ettei kukaan toinen voi elää puolestani. 

kuva joululta 2012

Eikös liikkuminen ole jokaisen ihmisen perusoikeuksia? Minun yksi keinoistani löytää hyvää oloa on liikkua. Liikkua juuri sen verran, kuin mahdollista. Ei liikaa, ei liian vähän. Joskus myönnän laiskotuksenkin iskevän, mutta silloin sanon itselleni, että sekin on oikeutettua. Laiskottelu. Kunhan se ei vie minusta voittoa. Eihän aina tarvitse liihottaa. On hyvä myös olla vaan tekemättä mitään. 

Jotkut ymmärtämättömät ihmiset väittävät, ettei sairas ihminen saa liikkua. Ettei työkyvytön voi olla samalla ulkoileva. Ja jos vieläpä jollain tapaa on liikkuminen hankalaa, silloin ei vaan voisi liikkua yhtään. Minä sanon sellaisille, että tuohon et usko itsekkään! Eivät minun jalkani ja käteni ole halvaantuneet, eikä niitä ole amputoitu. En kulje pyörätuolilla. Ja vaikka olisikin kaikkea tuota, silti olisi lupa liikkua! Eikö totta! Se, miten, on tottakai sitten eri asia.  
Joku toinen ymmärtämätön tahtoo vertailla ja väittää tai vaatia, että koska hän itse  ei voi tehdä sitä ja tuota, niin et sinäkään saisi tehdä. Höh. Kuka niin kieltää? Hänkö sen määrää? Ei esim. tutkineet lääkärit, että mikä kellekin on hyväksi, mikä haitaksi? 
On niin turhaa vertailla! Jokainen sairaus on erilainen. Jokainen ihminen on yksilö. Toisella voi olla reuma käsissä, eikä vaan saa sormiaan liikkeelle. Toisella taas sormissa ei ole mitään vikaa vaikka kuinka olisi reuma! Joku sydänpotilas ei saa rehkiä, toiselle sanotaan, että kunnon hiki vaan pintaan! Jollakin se on sitä, että voi heilutella olkapäitä istualtaan, jollakin se aiheuttaa tulehdusta ja kipua. Eiköhän meistä jokainen tunnista ne omat voimavaransa ja kykynsä liikkua. Sairauksia on monia, etenemisvaiheita on monia,... Ole juuri sitä mitä olet ja kuuntele omaa sisintäsi
Edes vähäsen liikettä on parempi, kuin ei mitään. 
Huonompina viikkoina olen sisätiloissa enemmänkin, jopa koko viikon toisinaan. En silloin käy edes lähikaupassa tai pihalla. Niistä hetkistä harvemmin kirjoitan. 

Tylsää kuvata samaa "maisemaa" sohvalta ja blogata, kuinka koskee ja on paha olla. Sepä se, kun kerron hyvistä päivistä, hyvistä asioista. Kun on paha olla, olen hiljaa ja kärsin olostani. Ei silloin liikuta! Silloin tulee julkaistua jotain ihan muuta. Ja niinhän se taitaa olla, että kerron juuri sen, millä saan mieleni virkistymään. Mikä saa minut ilahtumaan, ommelliseksi. Olkoon se sitten vaikka 2-4 tuntia VIIKOSSA veneretki. Mutta mitä se sitten on loput 164 tuntia siitä viikosta, mistä en kerro? Pyrin joka tapauksessa siihen, että niinä "sohvapäivinäkin" löytäisin jotain positiivista elämääni. (hyvä kirja, tikkari, elokuva boxilta, sauna...) 



kuva joululta 2012


Kun liikun, liikun hissukseen, rauhassa, aikaa pitää olla. Ei kiirettä.
Kiirepäivinä on ihan turhaa edes lähteä. Kiireettömyydellä on jo se hyvä puoli, että kerkeää katsella ympärilleen. Nähdä! Vaikkapa kätköilyreissut porukalla jäävät välistä, jos kaverilla on kiire ja aikataulu. 

Välillä pysähdymme huilaamaan, syömme eväitä tai vastaavasti jaloittelemme rannalla. Seison rantavedessä tai sitten vaihdan veneessä asentoa. Siinä kun voi olla polvillaankin pohjalla tai hieman täytelty kumipatja pohjalle, mihin pääsee asentoaan vaihtamaan pituussuunnassakin. 

Ja ei, veneemme ei ole silti mikään iso. Soutaen kuljemme/murunen soutaa, minä en. 
Ah, kun aurinko hyväilee ihoani. Lokkipoika kirkuuhassusti ja saa minut nauramaan, vaikka kroppa huutaisikin pahaa oloaan. Eväilläkin on se oma merkityksensä. Mieluiten oikein hyvää teetä ja maukkaita voileipiä, joissa vaikkapa omakasvattamaa basilikaa tai ruohosipulia. Ilo tulee vähästä. 

Luonnossa vastaavasti kuljemme valmiita polkuja pitkin tai helpossa maastossa. Tarvitsen tottakai tukea ja apua. Sekä rannalla että veneillessä nautin maisemista, hiljaisuudesta, luonnon omista äänistä... Tuoksut, marjaisat maut... 

Joskus perhonen laskeutuu iholleni ja tunnen sen siron kosketuksen. Henkeni on salpaantua ihastuksesta! 

On totta, että liikun luonnossa mielummin, kuin asfalttiviidakossa. Harmi vaan, etten voi hyppelehtiä kaatuneiden puunrunkojen yli, nousta kallionseinämää suoriltaan tai hypätä veteen UIMAAN. Kastautua voin, en uida. Mutta on tuolla ulkona paljon sellaistakin, mistä saan voimaa ja iloa ja mitä voin tehdä. Aikahan sen ratkaisee. Aika ja matka. Olikos se joku sanontakin olemassa: "Ei matka tapa, vaan matkaan käytetty aika". 

Yhtenä päivänä ulkoiluhetkemme kestää 10 minuuttia. Olemme muruseni kanssa omassa pihamassa. toisena päivänä se on sitä, että olen partsilla. 

Kolmas päivä menee niin, että seikkailemme luonnossa sen pari tuntia ja sinä aikana huilaan ties montako kertaa ja vaihdan asentoa. 
En minä hyvänen aika juokse, kuntoile, hölkkää, punnerra, tee kieppejä, hypi ja taivuttele!
Liikun omien rajojeni mukaan! 

Mutta minä LIIKUN! Ja sen kerran, kun minä liikun, minä myös nautin siitä hetkestä niin paljon, kuin pystyn. Joku toinen, terveempi, nauttisi varmasti enemmän, mutta en minäkään tunnevammainen ole!
 Ja sitten, kun palaan sen pienen hetken jälkeen kotiin, bloggaan teille. Kerron, mitä ihanaa näin ja koin. Jaan iloni ja onnen hetkeni kanssanne. 

Mutta entä silloin, kun en liiku? 

Entä silloin, kun en kerro niistä ilon hetkistä?
 Mitä tapahtuu silloin, kun olen hiljaa, tai bloggaan vaan jostain kortista tai heitän tänne runon, ruokaohjeen tai jotain vastaavaa? 
Mitä silloin tapahtuu???? 
Onko sen hetken bloggaus edes sitä reaaliaikaa, vai kenties etukäteen ajastettu?
Tai mahdollisesti kirjoitettu jo valmiiksi ja naps, julkaistaan nyt? 
Niin... Mikä on hintani siitä, että liikun? 


kuva joululta 2012


Oletko ajatellut, mitä kertomieni ihanien päivien taustalla onkaan? 

Esitän kysymyksiä, joita et ehkä ole tullut ajatelleeksikaan sillä hetkellä, kun luet bloggaustani "ihanasta luontoretkestä". Eihän ne kaikki ole iloa ja onnea. Ei satumaista seikkailua. Jokaisen kertomani retken taakse kätkeytyy myös paljon paljon muuta, mitä en tuo julki. Mistä en näytä kuvia. 
Ja kaiken lisäksi se, mitä suurin osa elämästäni on, on kaukana ilosta, onnesta, naurusta,.. Siksi jokainen pienikin ilon aihe on minulle suuremmoisen tärkeä! 

1. Käytänkö apuvälineitä/tukiliiviä/avustetaanko minua? Nautinko niistä vai onko ne vaan pakollisia?
2. Minkälainen maasto? Polut? Tiet? Esteet?
3. Istunko koko ajan/seisonko koko ajan/kävelenkö koko ajan? Monestiko vaihdan asentoa, monestiko pysähdymme tai rantaudumme, jotta voin vaihtaa asentoa, levätä? Voinko silti räpsiä kuvia siitä hetkestä? 

4. Kuinka pitkistä matkoista on kyse? Monestako tunnista? 
Milloin lähdimme matkaan, milloin palasimme? 
Kuinka kauan menee, että kävelen vaikkapa puoli kilometriä? 
5. Haluanko kuitenkaan lakata liikkumasta ja pitämästä huolta siitä terveydestä, mitä on jäljellä? Keräämästä niitä muistoja ja ilon hetkiä, mitä saan retkiltä? Tahdonko muistella myöhemmin tätä aikaa ajatellen, että olisinpa silloin ollut sen yhdenkin tunnin ulkona, kun jalkani vielä kantoivat?!

6. Haluanko luovuttaa? Masentua? Tulla katkeraksi? Kateelliseksi terveemmille? 
7. Haluanko maata sohvalla jokaikinen päivä? Makuupäiviäkin on... Haluanko kuvata vain niitä sohvapäiviä? 
8. Parannunko, jos tiedän jonkun olevan minua sairaampi? Parannunko siitä, jos joku voi minua paremmin? 
Tai sairastuuko joku toinen siksi, että minä sairastan? Jos jätän kertomatta kivuistani, parantuuko joku toinen sitten? 

9. Haluanko lopettaa ulkona olemisen siksi, ettei joku toinen siihen kykene, tai jollei joku toinen tykkää ulkoilla? 
10. Onko minun liikkumiseni pois muilta? Viekö onneni ja iloni toiselta onnen ja ilon? 
11. Pidänkö ulkona huilitaukoa, ja jos, kuinka kauan kerrallaan?
12. Mikä on kipulääkitykseni? Entä lisälääkitykseni? Määrät? Vahvuudet? 

13. Mitä teen silloin, kun en kerro olleeni liikkeellä?
14. Montako kyyneltä vuodatan matkan aikana kivusta? Entä palattuani? Kuinka monena tuntina/ päivänä sen jälkeenkin? 

-Tiedätkö miksi kuitenkin liikun tuosta kaikesta huolimatta?  Minun ristini on kipu ja teenpä niin tai näin, maksan siitä kivulla. Myös paikallaan olemisesta. 
Edes se vähäinenkin liikunta on minun keinoni pysyä yhä edelleenkin jaloillani.Tässä kunnossa! Mielummin luonnossa, kuin asfalttiviidakossa tai kaljoilla.
Tämä on minun keinoni pitää myös pääni kunnossa, etten masentuisi, etten tarvitsisi esim. viinaa tuomaan hyvää oloa, etten muuttuisi katkeraksi ja kateelliseksi toisia kohtaan, jotka ovat minua terveempiä jollain osa-alueella tai sairastavat tyystin eri vikoja. 
Tämä on minun keinoni löytää ihania asioita ympäriltäni ja kertoa niistä sinullekin. Jakaa se hyvä mieli kanssasi. 
Ja koska liikun silmät auki, myös näen ihania asioita! Nallen karusellissä tai perhosen sammalmättäällä! 

15. Haluatteko lukea iloisia asioita, vai ihan oikeasti sitä, miten paha minun on olla?!
Valitusta? Vikinää? Sairauskertomuksiani?
Kerronko, mitä menetän siksi, etten voi käydä töissä ja kun koskee kovaa?
Miten joudun tekemään valintoja, ostanko tarpeetonta tai sellaista, mille ei taitaisi olla käyttöä, vai vaikkapa  ruokaa tai kenties vaikka joskus jätskin? Kieltäydynkö kenties monista asioista siksi, että saan yhden pikkusenkin tärkeämmän asian? Ostanko itselleni vai koko perheelle? 
Olenko menettänyt muutakin, kuin vain työn ja toimeentulon kipujen takia? 

 Eiköhän jokaisella lukijallakin ole omat huolensa ja murheensa. Ei teidän tarvitse minun huoliani ja murheitani ottaa omaksenne. Toki joskus kerron niistäkin teille. Minä en vaan ole sellainen, joka vikisee facebookissa tai blogissa sitä, miten elämä on paska paikka olla. Miten kaikki on vaikeaa. Ei, en minä kaikkea kerro teille. Minullakin on ylpeyteni! Kerron vain viettäneeni ihanan päivän ulkona. Näet sellaisesta myös kuvia.

En todellakaan kuvaa tänne kyyneleitäni, tukiliivin aiheuttamia muhkuroita vaatteiden alla, niitä nuoria, jotka nauroivat minulle kun kuljin kadulla tai sitä hetkeä videokuvaa, kun en vaan enää pysty kulkemaan suorassa ja laahaan jalkojani. Silti, vaikka mikä olisi, HALUAN pitää yllä sen terveyteni, mitä on yhä jäljellä! Tottakai jokainen tekee elämässään omat valintansa ja toimii kuntonsa ja kykyjensä mukaan. 
Ja kyllä, ikävätkin asiat ovat elämää, jokaisella, ja joskus mainitsen niistäkin. En kuitenkaan halua tehdä siitä blogini ykkösjuttua! 




kuva joululta 2012

Kysymykset jatkuvat...

16. Kuka kantaa matkoillamme tarvikkeet? Kuka soutaa? Kuka auttaa minua? Kuka tukee ja näkee pahan oloni? Kuka hieroo? Kuka pyyhkii kyyneleeni ja tuskan hikeni? Kuka tekee kaikkensa, että minulla olisi vähänkään parempi olla? Kuka kallistaa venettä, että pääsen kyytiin? Kuka työntää veneen rantavedestä vesille, kun olen jo kyydissä? Kuka esimerkiksi keksi, että veneillessäkin voisi käyttää pehmustettua koroketyynyä???

17.  Kuinka lähelle ajamme autolla? Siirrymmekö jalan vai autolla? ja veneillessä, missä asti olemme vesillä? Näkyykö vaikkapa venepaikka? KUKA ajaa ja kuka soutaa? 
18. Jos minä jäisin kotiin märehtimään, auttaisiko se muita? 

19. Mitä vikaa siinä voisi olla, että olen ulkona? Entä mitä hyötyä? 
20. Saako sairaskin liikkua? Saako terve olla joskus liikkumatta? Huilata? Onko jokaisella oikeus liikkua oman voimavaransa ja vauhtinsa mukaan?  Saako jokainen meistä voimiensa mukaan liikkua toisena päivänä enemmän ja toisena vähemmän? 


Kaikille nuo asiat eivät ole itsestäänselvyyttä, tiedossa tai ymmärryksessä. Osa kysyy, osa tekee omia johtopäätöksiään ajattelematta. Osaa ei kiinnosta alkaa ruotimaan asioita sen tarkempaa. Osa iloitsee siitä, että minulla on ollut kiva päivä. Mutta kyllä, on heitäkin, joilla nousee kateuden tunteet pintaan. Jokaisen kertomani retken taakse kätkeytyy kuitenkin paljon sellaista, mitä en näytä ulospäin, mitä en huutele kylillä tai kirjoita julki. Ja vaikka näin onkin, tahdon nauttia elämästäni rajoituksista huolimatta. Kaikki eivät samaan pysty ja toivon, että he keksisivät jonkin toisen keinon nauttia elämästään. Kateudelle ei todellakaan ole aihetta! 


On totta, että minulla on muitakin vaivoja, kuin kipu, mutta ei ne hallitse arkeani samoin, kuin vaikeaksi luokiteltu kiputila. Siksi kipu on bloggauksissani se yleisimmin esille tuleva asia, eikä vaikkapa astma tai kilppariarvojen heittely. Tottakai vaikkapa Laktoosi-intoleranssi estää minua nauttimasta jotain ihanaa kermakakkua toisinaan, mutta välillä sitten annan itselleni luvan herkutella juhlissa myös siitä. Laktaasientsyymien avulla. ;) Elämän pikkuisia iloja. 
Jatkossakin aion mielummin kertoa positiivisia asioita enemmän, kuin niitä ikäviä asioita elämästäni. Onnen hetkistäni ja sellaisesta hyvästä, mitä vastaani tuleekaan. 
Eihän se tietenkään poista huoliani, ei murheitani, ei tee terveeksi minua tai tuo tililleni rahaa, mutta hei, enpähän vajoa syvään suohon, josta ei ole helppoa ulospääsyä! 

Blogiani lukevat tuntemattomat ihmiset, tutuiksi tulleet blogikamut, mutta myös live-ystäviäni on blogini lukijana.  Kyllä nämä live-tutut ainakin tietävät nurjan puolenkin elämästäni. He tietävät, mitä on arkeni. Näkevät totuuden kauniin hetken jälkeenkin. Ja olenhan tavannut osan teistä blogin kauttakin tutuksi tulleista! Ihania olette ihan jokainen! Tavatut ja tapaamattomat. :D 

Itseasiassa tuossa vastikää kyselin tapaamista tälle kesää, muttei siihen ollut halukkaita. Harmi. Toisella kertaa taas. Juuri ne sellaiset blogi-tapaamiset tuovat yhtenäisyyttä ja tuttavallisuutta lisääkin. Iloa elämään. Kaikki tosin eivät pääse matkustamaan pitempää matkaa, toiset eivät edes  halua tutustua blogikamuihin ja sallitaan sekin heille! Eiks vaan! 


Niin tai näin, 

Toivon, että löydät sen oman ilon lähteesi ja onnesi. Olkoon se sitten lukeminen, musiikki tai mitä tahansa. Sinun oma juttusi! 
Pidä kiinni siitä, mistä nautit!
Vähät välitä muiden arvosteluista ja mollaamisesta. Älä heidän anna lannistaa sinua.  

He eivät elä sinun elämääsi! 


Tule onnelliseksi! 



p.s. jos ihmettelet, miksi laitoin vanhoja joulukuvia tähän esille, niin kahdesta syystä oikeastaan. Nämä kuvathan sopivat hyvin viilentämään hellepäivänä ;) 
ja toisaalta, vanhasta, jo poistetusta bloggauksesta jemmasin nämä kuvat ja nyt ne julkaisen uudestaan. 

Kommentit

Tiia K sanoi…
Ihan hämmentävää, ollut mielessä tänään asiat "älä mollaa itseäsi" ja joulu. Huomasin että kaikki tänään ottamani kuvat olivat kovin jouluisia.

Kovasti painavaa ja herkkää asiaa, luin joka sanan. Kiitos niistä, kiitos taas kerran aitoudesta.

Lämpimin terkuin Tiia

Urbaanikaksikko sanoi…
Hurjan paljon viisautta ja sellaista ihanaa avointa pohdintaa, josta pursuaa elämänilo vakavista asioista huolimatta. Voimauttava blogi, kiitos, kun kirjoitat :) .
Viltsu sanoi…
Kiitos molemmille!
Mietin jo, onko liian pitkä tarina, mutta kirjoitin ja julkaisin silti.
Urbaanikaksikon sanat saivat nielaisemaan palan kurkustani. huih, kiitos! Sanattomaksi veti. Harvoin saa tuollaista palautetta.

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Tervetuloa syksy: Syksyinen atc + TUTORIAL

Luonnon syksyinen kauneus saa ihastumaan itseensä. Puiden oranssit ja punaiset lehdet, keltaiset sienet metsässä sekä upeat muuttolintuparvet, jotka toivottavat hyvää syksyä kiljahduksineen meille Pohjolaan jääville.

Syksy on yksi suosikeistani, sillä syksyisin voi kääriytyä rakkaan kainaloon tunnelmoimaan tähtitaivasta tai lumoutuneena katsomaan iloisena liehuvaa nuotion liekkipatsasta. Pimeällä tuli on niin eriä, mitä valoisan aikaan.


Syksyisin on taivaallista laittaa villasukat jalkoihin ja ylisuuri villapaita ylle. Vetää jo valmiiksi virttyneen ja venyneen villapaidan helma polvienkin yli sohvalla kyyhöttäessäni. Pöydällä höyryää lämmin matcha ja kädessäni on englanninkielinen kirja tai muotisuunnittelupeli tabletilla. Ah, elämää!


Tämä postaus on osa Blogisisaret-yhteisön Tervetuloa syksy-postauksia. Löydät kaikki aiheen postaukset täältä. Teemapostaukset jatkuvat pitkälle lokakuuhun. Pysykäähän kuulolla. Blogisisarista löytyy taitavia eri aihepiireistä bloggaavia naisia ja minulla…