Siirry pääsisältöön

Valmiiksi käytettyjä unelmia


Unelmat. Meillä jokaisella tulisi olla unelmia. Meidän jokaisen tulisi kulkea unelmiamme kohti, toteuttaa niitä. Kaikkia unelmiamme emme voi tetoettaa, vaikka kuinka haluaisimme, eikä siihen ole tarviskaan, mutta jos jokin on NIIIIN tärkeä, että sen todellakin haluamme, silloin kyyneliä ja hikeä on turha säästellä. 

Minullakin on unelmia ja olen osan saavuttanutkin niistä. Osa saavutettavissa myöhemmin ja osa unelmista on ja pysyykin haaveina. Uskon, että elämäni joka ikävuotena syntyy uusia unelmia, joita kohti haluan kulkea. 


Yksi minun unelmistani on ollut tämä blogi. Tai alun alkujaan se oli verstaani Vuodatuksessa, mutta kuten olen kertonut, siellä se blogi kaatui Vuodatuksen kämmin vuoksi ja aloitin uuden täällä. Tämä blogi on ollut jo pari vuotta toiminnassa. Itseasiassa 2 vuotta tuli 5.7.2014 täyteen. 

Kahteen vuoteen on mahtunut kaikenlaista ja lukijamääräkin kasvanut toiselle sadalle. Käyntejä kohta 100000 kaikenkaikkiaan. Huikeaa! Yksi unelmistani on, että Inspiration saisi paljon lisää vakkarilukijoita. 

2vuotis-synttärilahjaksi halusin blogilleni uuden ulkonäön ja sitä varten aloin etsiä jotakuta, joka auttaisi minua asiassa. Löysinkin sopivan henkilön ja olen nyt tyytyväinen blogini banneriin. Tykkäätkös sinä? toinenkin vaihtoehto tulee, kunhan kerkeää. Se se vasta ihana onkin. ;)


"Valmiiksi käytettyjä unelmia" on blogi, josta banneriapua kyselin ja sainkin. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen, mitä yhdessä ensin suunnittelimme.

 Ihana Maikki ja ihana blogi. Valmiiksi käytettyjä unelmia siis. 
Tykkään sellaisista ihmisistä, jotka auttavat toisia ilman oman edun tavoittelua. Välittävät toisista.
Tykkään, kun ollaan avoimia ja rehellisiä ja kerrotaan suoraan, mitä ajatellaan mielistelemättä muita. Silti olemalla asiallinen, toisia kunnioittava ja arvostava. 
Tykkään, kun uskalletaan sanoa, mitä ajatellaan, eikä kuljeta valtavan massan mukana vain siksi, että oltaisiin niinkuin toisetkin. Kunnioitetaan silti niitä toisiakin. 
Tykkään, kun on ihmisessä halua olla oma itsensä ja tykkään, kun on kuitenkin elävä ja tekevä. Ei vaan valita ja marise kaikesta, vaan tekee elämästään elämisen arvoisen. 
Tällainen on Maikki ja Maikin blogi. 

Kiitos banneriavusta! 

Kommentit

Tanja sanoi…
Ihana banneri! Minä haluaisin myös oman bannerin...
Tiikeriankka sanoi…
Katoinkin heti, että hei! uusi banneri! :) Tosi hieno!
Susanna sanoi…
On tosi hieno sun uusi bannerisi!!
Tuula sanoi…
Omakuva? ;) hieno on! Piti puhelimella klikata "katso internetversio" kun olin utelias.
Viltsu sanoi…
uniikki kuva on. ;) Sanoisin, että ihan ite tein, mutta enpäs sanokkaan, sillä ilman Maikkia tuo ei olisi tuossa.
Maikki sanoi…
Onnea 2-vuotiaalle blogille! Ja ennekaikkea kiitos ihanista sanoista ♥
Viltsu sanoi…
Kiitos Maikki! Mietin, kuinka juhlistaa synttäreitä. ;) Ei kerrota kelleen sitä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…