Vaaleanpunaiset höyhenet

Herään aamulla vuoteestani auringon ensisäteisiin. avaan silmäni ja säpsähdän. Koko huone on täyttynyt vaaleanpunaisista höyhenistä!
Luulen, että nukun vielä. Hieraisen silmiäni, mutta ei, totta se on.

Nousen hiljaa istumaan, katselen tarkemmin ympärilleni.
Missä hän on?
Missä on enkeli, jonka siipisulat ovat irronneet matkalla taivaasta kotiini?!
Onko hän vielä täällä?
Luonani?!

 Hysss... Siellähän sinä oletkin.
Nousen ylös ja menen enkelin vierelle.
Niin pelokkaan, vapisevan ja itkuisen enkelin.
 Kumarrun hänen tykönsä ja halaan pitkään.
Kaikki on hyvin, enkeli pieni.
Sinut lähetettiin luokseni maan pinnalle suojelijakseni.
Täällä kenelläkään ei ole siipiä. Ei enkeleilläkään.
Ne kasvavat takaisin taivaaseen palattuasi.

Ja enkeli katsoo minuun kyyneltensä läpi selvästi helpottuneena.
Niinkö?
Entä tämä sotku sitten?
Minun syytäni...

Hymyilen.
Kaikki hyvin.
Näistä voimme askarrella maailman kauneimman ja taivaallisimman sulkapeiton.

Enkeli katsoo ympärilleen ja hymyilee nyt hänkin.


Tarina on omani, joten ethän kopsaa sitä. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari