Kerran elämässä sanon, etten ole samaa mieltä

Tiedätkö, olen niin iloinen siitä, että voimani alkavat palautua pikkuhiljaa. Ei mitään ihmeparantumista  todellakaan, mutta tieto siitä, että tulen voimaan paremmin parin kuukauden sisällä, osaltaan jo piristää mieltäni. Usko siihen, että minusta tulee vielä eheämpi. Ei ehjä, mutta eheämpi. Tästä ilosta inspiroituneena askartelukin on maistunut taas pitkästä aikaa. Siitäkin jo tiedän olevani toipumaan päin. 

TJK-haasteeseen tehtyä.


Sain Enkulilta, sieluni sisarelta ja lumoavia atc-kortteja tekevältä innoittajalta, tällaisia atc-pohjia tovi sitten palkinnon mukana. On se vaan ilo, kun tällaiseen pohjaan tekee kortteja! Ei tarvitse mitata ja sählätä stanssin kanssa, kun ei onnistu leikkaamaan suoraan. 
Ottaa vaan valmiin pohjan ja alkaa "sutimaan". 
Tässä onkin kortti numerolla 738. 
Tarkoittaapi sitä, että olen elämäni aikana tehnyt sen verran atc-kortteja. 


Otin aikakauslehden, josta aloin etsiä sopivaa matskua korttiani varten. Ensin en saanut kipinää mihinkään. Sitten luin Kerran elämässä-kirjasta uuden mietteen, ja tsädäm! 
Osui ja upposi! 
Löytyi teksti, löytyi upea tausta ja löytyi viinipullon kyljen ankka. 

Mietipä ittees, mitä oikeasti haluat? 
Huonompikin kelpaa (välillä)

 Jos tuo kortti on ihan näin vaan, enkä sen enempää sitä kirjan tekstiä valaisisi, voisi tätä ajatella monin eri tavoin.
Olemmeko me niin tottuneet siihen, että kaikki on valmista, uutta, hienoa...
Mitään emme tee itse, emme yritä, meillä on ainainen kiire.

En välttämättä sanoisi huonommaksi ihan kaikkea itsetehtyä tai sitä, että yrittää edes, sillä monesti käsityö vaikkapa, on laadukkaampaa, kuin sarjatulitus liukuhihnalta.
Voisin kuitenkin mieltää tekstin niin, että vaikkapa haaveenamme oleva mielettömän ihana ja arvokas avoauto ei ehken ole se kaikkein järkevin ostos vaikka sitä haluaisimmekin. Se huonompikin auto, eli halvempi perusfarkku voisi sittenkin olla parempi. Itselle sopiva.
Ymmärrätkö, mitä tarkoitan?

Aina ei nurmi ole vihreämpää naapurin puolella ja tarvitsemmeko me todellakin kaiken sen mitä meille mainoksissa tarjotaan... Mieti, mitä ihan oikeasti haluat ja tarvitset. Joskus se voi ollakin se kalliimpi asia, muttei aina.

Kerran elämässä-kirjan uusi ajatus herättikin tunteitani pintaan. 

Kerran elämässä tulisi antaa kumppanilleen syrjähyppy anteeksi. Hän on puutteellinen, kuten sinä itsekin. 

Olenko tehnyt näin?

Mietin ja mietin menneisyyttäni. Vastaukseni on EI.
Minulla ei ollut todisteita ja olin sinisilmäinen. Oletuksia vain, selviäkin asioita.
Kysyin joskus suoraan exältäni, onko hän pettänyt minua ja vastaus oli ettei olisi.
Ja minä uskoin.

Oliko se sitten sinisilmäisyyttä vai tiedostamattani anteeksiantamista?
Merkit olivat ilmassa, mutta en halunnut uskoa todeksi. Jälkeenpäin sain kuulla toisaalta vihjailuja ja suoraa paljastusta. Sain aikaisemmille olettamuksilleni vahvistusta, mutta siinä vaiheessa ei anteeksiannolla olisi ollut mitään vaikutusta. Olimmehan jo eronneita.

Kun mietin tätä hetkeä ja tätä suhdetta Murusen kanssa, ei minulla ole pienintäkään pelkoa tai ajatusta siitä, pettääkö hän minua. Eikä toisaalta minullakaan mitään halua käydä vieraissa.
Olemme niin luotuja toisillemme, kuin vain voi olla.

Olemme molemmat vuosienkin jälkeen yhä rakastuneita ja meistä huokuu se hyvä olo ulospäinkin. Hyvin moni on kysynytkin, emmekö me jo menisi vihille. Hmm..

Emme me sitä tee siksi, että toiset odottavat sitä. Emme me tarvitse sormuksia todistamaan rakkauttamme tai rekisteröimistä sitoaksemme toisemme toisiimme. Kun sen aika joskus tulee, se tulee siksi, että me itse haluamme sinetöidä suhteemme virallisesti. Vahvistaa rakkautemme ja uskollisuutemme sinetein. Syvä halu luottaa itsemme toisillemme elämämme loppuun asti.
Onhan se sitä kaikkea ilman sormuksiakin, mutta jokin vahva sidehän se sitten olisi.
Eikös vain?

Kun mietin tuota syrjähyppy-asiaa, mieleeni tulee kysymys; MIKSI?!
Miksi syrjähyppy tulisi toimivassa suhteessa?
Miksi syrjähypyn tehneelle pitäisi antaa anteeksi ja miksi jatkaa hänen kanssaan elämää ihan kuin kaikki olisi yhä hyvin?

Vaikka kuinka anteeksi antaisi, luottamus olisi mennyttä ja aina se sama pelko palaisi uudestaan. Toimivassa parisuhteessa ei edes tarvita huikennella missään muualla! Ihan kaikkia haluja ei tarvitse tyydyttää! Siispä tällä kertaa olen täysin eri mieltä kirjan kanssa.

Tottakai jokainen on erehtyväinen ja virheitä tekevä ja on anteeksi osattava antaa, mutta kyllä minun mielestäni ne erheet ja virheet ovat lievempiä asioita, kuin rikkoa luottamus ja rakkaus. Särkeä kumppaninsa.

Mitä sinä tuumit tästä Kerran elämässä-ajatuksesta?


Loppuun vielä tämän päivän puuhiani. Pakkaamista, leimauspuuhaa, tilaajalahjan laittoa....




Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Olipahan taasen niin sielukas ja syvällinen juttu. Että wau.

Syrjähypystä sen verran, että en hyväksy ja saisi vuosiksi raiteiltaan, mutta kyllä etsisin voimaa antaa anteeksi. Mietin isovanhepiani ja heidän pitkää matkaa yhdessä, vaarin kuolinvuoteella vielä kaikki annettiin anteeksi puolin ja toisin.

Taistelisin en luovuttaisi, mutta antaisinko ikinä anteeksi, en tiedä.

Samalta kuulostaa teidän rakkaus murusen kanssa, kuin minulla oman ukon kanssa. <3 Rakkaus on ihana asia ja pitkä matka ja välillä myös tahdon asia. Toivon kuitenkin sydämestäni, että tasa-arvolaki avioliiton vihkimiseen onnistuisi, jotta ainakin voisitte valita haluatteko vaikkapa mennä vihille.. ;) Tai sitten teillä on hyvä näin. <3

Aurinkoa sinne ja hyviä vointeja.

Tiia
Maikki sanoi…
En voi muuta lisätä, kun että täysin samalla linjalla kanssasi tässä asiassa. Toimivassa suhteessa ei ole tilaa syrjähypylle. Tottakai ihminen on heikko ja erehtyväinen, mutta kyllä joku on suhteessa pielessä jos pettäminen tulee kuvioon. Luottamus, uskollosuus ja molemmin puoleinen kunnioitus on (minulle) tärkeimpiä parisuhteen pilareita.
Viltsu sanoi…
Olen joitakin asioita antanut anteeksi ihmisille, joista toiset ihmettelevät, kuinka on edes mahdollista anteeksi antaa sellaista. Olen sanonut, että itseni vuoksi, toipuakseni, sen tein. se ei silti tarkoita, että luottaisin, olisin sellaisen kaveri, unohtaisin, hyväksyisin...

Todellista rakkautta, jossa kunnioitetaan puolin ja toisin toisiaan, rakastetaan ja tuetaan, sitä on harvassa, mutta kun sellaista tulee kohdalle, se on suuren suuri lahja.
Sisko sanoi…
Hyvä kortti taas TJK-haasteeseen!
Kiitos osallistumisesta!
Tuo "vaatimus" anteeksiantamisesta on kyllä vähintäänkin arveluttava. Jokainen tykönään tietää tai ainakin osittain ymmärtää suhteen kuviot ja sen olisiko tämä petetyksi tuleminen juuri se kohta jolloin on paras aloittaa alusta ihan yksikseen. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa toimintamallia. Ajatus siitä, että hyvään suhteeseen ei voi tulla väliin kolmatta voisi kuulua myös: hyvät ihmiset eivät petä kumppaniaan! Pettäminen kumminkin on itsekästä toimintaa jossa haetaan vain omaa etua toisia ajattelematta. Pettäjä pettää myös itseään. Ja suhteessa jossa on ollut se harha, että ollaan vain kaksin tullaan väistämättä pisteeseen jossa havaitaan, että tuo ihminen ei olekkaan se joksi häntä olen luullut (uskollinen kumppani)Tästä alkaa uusi aika särkynein sydämin ja harhakäsitykset tuhoutuneina.Kannattaako antaa anteeksi? Olisiko paras olla unohtamatta? Ansaitsenko rehellisen suhteen ja luotettavan kumppanin? Näitä kysymyksiä kannattaa miettiä ennen kun tekee päätöksensä.(Tulipas lätinää =o)
Viltsu sanoi…
Tokihan tässäkin aiheessa yksi antaisi anteeksi ja jatkaisi elämäänsä onnellisena saman kumppanin kanssa ja petturiosapuoli pysyisi tulevaisuudessa uskollisena pelkästään jo katumuksensa vuoksi. Toisessa suhteessa petetty lähtisi kostonretkelle ja molemmat hyväksyvät "pakollakin" toisensa petturuuden. vapaa suhde olisi syntynyt. Kolmannessa parisuhteessa alusta alkaenkin polyamoria olisi sallittua.
Meitä on niin moneen junaan ja asemallekin jääviä. Tämä on silkasti minun oma mielipiteeni. Täysin oma ajatukseni. Toiset saavat olla just sitä mieltä kuin ovat ja sallittakoon se heille. Tiedänhän itsekin onnellisia pareja, joissa "käydään vieraissa luvan kanssa".