Metsän syvyyksissä pienen elämän pesä

Korkealla kalliolla, metsän siimeksessä. 

Siellä ihmislapsen on hyvä olla. 

Viileässä. 

Kesähelteiltä suojassa. 

Silti lämpimässä. 

Hyttysmyrkkyä kaikkialle. 

Itikat eivät uskalla iholle. 

Ollaan varovasti louhikossa, ettei jalka lipeä sammalvuoteella. 

Toisinaan löytyy polku, mitä kulkea. 

Toisinaan on puhdas koskematon metsä. 

Joku polku onkin silmänlumetta.

Pelkkä veden kuljettama uoma. 

Kunto kasvaa, mieli lepää. 

Terveyttä ja hyvinvointia, hyvää oloa. 

Stressittömyyttä. 

Linnunlaulua ja oksien rasahdus jalan alla. 

Muurahaisten valtateitä. 

Mustikkamättäitä. 

Se tunne, kun olet metsässä, etkä makaa kotisohvalla. 

Se tunne, kun hiki virtaa ihoasi pitkin ja lopulta pääset pesuille. 

Se tunne, kun tunnet veren kuohuvan suonissasi. 

Olet ylittänyt itsesi taas kerran. 

'

Tai se tunne, kun löydät jonkin elävän olennon pesäkolosen... 

Paikan, jossa jokin villi ja vapaa eläin yöpyy ja pitää sateella suojaa. 

Tunne, kuinka suuri oletkaan itse, kun et mahdu maassa olevaan koloseen. 

Joku toinen siellä silti saattaa asustaa.

Se tunne, kun olet myös löytänyt useat geokätköpurkit matkallasi. 

Saanut hauskasti liikuntaa hyötyen luonnon antimista. 

Ja niin unen tultua metsänväki saapuu siirtämään hiuskiehkuran otsaltani pois ja suukottaa otsaani hellästi. Unen seasta mutisen jotain, jatkan untani levollisin mielin. 

Metsänväki kunnioittaa minua, sillä minä kunnioitan heitä. 

Olemme yhtä suurta perhettä ja pesuetta kaikki.