Kerran elämässä nallekin riippuu kaulastasi

Vihdoin kerkesin Kotilaiskan haasteeseen ajoissa mukaan. Inspiroiduin kuvasta tekemään tällaisen atc-kortin. Iloa synkkyyteen on ehkä voimakas lause toisille, mutta samalla se voisi muistuttaa meitä siitä, että aurinko paistaa risukasaankin joskus ja varjo taittuu tieltämme aikanaan tuoden esille valoa. On hetkiä, jolloin suremme ja itkemme ja ihan aiheesta. On myös hetkiä, jolloin surusilmät kuivataan ja ilo astuu estraadille. Muistot eivät kuole koskaan. 

Kerran elämässä tulisi keinua kilpaa lapsen kanssa. Nauraa, ottaa vauhtia ja hypätä melkein taivaaseen asti. 

Viimeksi toissapäivänä istuin keinussa kiikutellen. En minä enää voi hypätä vauhdista, sillä se tömähdys tekisi pahaa selälleni. Mutta olen minä elääni aikana ollut kovissakin keinun vauhdeissa ja pyörityksissä. Olen hyppinyt ja olen roikkunut pää alaspäinkin keinusta. Minun lapsenmielisyys ei ole kadoksissa, vaikka se välillä tuppaakin uinahtamaan. 

Lapsia ja lapsenmielisiä ei pidä unohtaa eikä heille pidä kääntää selkäänsä. jokaisen meistä tulisi hullutella ja nauraa. antaa sääntöjen ja tapojen olla hetki unholassa! 

Laittaa kaulaan vaikka tällainen nallekoru, jos se siltä tuntuu! Tämä nalleriina syntyi eilen illalla ja etsii nyt uutta kotia, jossa sitä rakastetaan. 

Nalleriina menee suoraan ale-korin puolelle, sillä hinta on sen verran edullisempi. Ei silti mikään pilipalinallukka. 

Nyt minä lähden katselemaan kaupungin menoa. Kiitollisena siitä, että minut haetaan ovelta ja viedään päätepaikan ovelle asti. Onhan tänään kaikista vaikein päivä viikosta. toisinaan on vaan pakko hoitaa asioitakin. Ihan hyvä, ihan kiva... Asiat hoituvat pikkuhiljaa... Ilo ja onnellisuus täyttävät lisää ja lisää sisintäni murusillaan.