Kerran elämässä nallekin riippuu kaulastasi


Vihdoin kerkesin Kotilaiskan haasteeseen ajoissa mukaan. Inspiroiduin kuvasta tekemään tällaisen atc-kortin. Iloa synkkyyteen on ehkä voimakas lause toisille, mutta samalla se voisi muistuttaa meitä siitä, että aurinko paistaa risukasaankin joskus ja varjo taittuu tieltämme aikanaan tuoden esille valoa. On hetkiä, jolloin suremme ja itkemme ja ihan aiheesta. On myös hetkiä, jolloin surusilmät kuivataan ja ilo astuu estraadille. Muistot eivät kuole koskaan. 

Kerran elämässä tulisi keinua kilpaa lapsen kanssa. Nauraa, ottaa vauhtia ja hypätä melkein taivaaseen asti. 

Viimeksi toissapäivänä istuin keinussa kiikutellen. En minä enää voi hypätä vauhdista, sillä se tömähdys tekisi pahaa selälleni. Mutta olen minä elääni aikana ollut kovissakin keinun vauhdeissa ja pyörityksissä. Olen hyppinyt ja olen roikkunut pää alaspäinkin keinusta. Minun lapsenmielisyys ei ole kadoksissa, vaikka se välillä tuppaakin uinahtamaan. 


Lapsia ja lapsenmielisiä ei pidä unohtaa eikä heille pidä kääntää selkäänsä. jokaisen meistä tulisi hullutella ja nauraa. antaa sääntöjen ja tapojen olla hetki unholassa! 
Laittaa kaulaan vaikka tällainen nallekoru, jos se siltä tuntuu! Tämä nalleriina syntyi eilen illalla ja etsii nyt uutta kotia, jossa sitä rakastetaan. 


Nalleriina menee suoraan ale-korin puolelle, sillä hinta on sen verran edullisempi. Ei silti mikään pilipalinallukka. 

Nyt minä lähden katselemaan kaupungin menoa. Kiitollisena siitä, että minut haetaan ovelta ja viedään päätepaikan ovelle asti. Onhan tänään kaikista vaikein päivä viikosta. toisinaan on vaan pakko hoitaa asioitakin. Ihan hyvä, ihan kiva... Asiat hoituvat pikkuhiljaa... Ilo ja onnellisuus täyttävät lisää ja lisää sisintäni murusillaan. 

Kommentit

Maca sanoi…
Vanha sanonta "ilo pintaan, vaikka sydän märkänis", pitää sekin paikkansa. Eihän se kyllä käskystä tapahdu.
Viltsu sanoi…
Ihan totta, ettemme me toimi sormia näpäyttämällä tai nappia painamalla. Emme vaikka kuinka sanoisimme, että NYT ja STOP. Joissakin tilanteissa mietin, olemmeko ihan liian hienoja mekanismeja kaikkine tunteinemme, kun sattuu kaikista koviten, mutta toisaalta, se koskeminen kertoo myös niistä tuntemistamme kauniista tunteista ja muistoista.
Kotilaiska sanoi…
Ihana kortti ja tuo korukin juuri mun väreissäm, mä vaan käytän niin tosi harvoin koruja että mulla se pölyttyis vaan korurasiassa.Eikä mun haASTEESSA OO MITÄÄN AIKARAJAA TAI MÄÄRÄAIKAA MILLON SEN KORTIN PITÄS OLLA VALMIS KUN EN ITEKKÄÄN TIEDÄ VALMISTUUKS TÄÄ SURUTYÖ MILLON VAI IKINÄ.Enkä mä missään surun suossa rämmi, enimmäkseen mulla on ihan iloisia päiviä ja saan kokea hurjasti rakkautta, huolehtimista ja läheisyyttä.Tässäkin nyt pätee se että kun antaa jotain pois niin saa kaksinverroin takas.Ja nyt ku mä oon tavallaan antanu mun rakkaani pois oon saanu kokea niin paljon rakkautta etten kuunaan uskonu kokevani.Ihminen nyt vaan on semmonen että kaipaa siihen tuttuun ja turvalliseen elämään takas vaik kuinka tulevaisuudessa siintäis jotain uutta ja upeeta ni silti haluis vaan viipyä viel tovi menneisyyttä mukanaan raahaten sillonki vaik se menneisyys olis ollu ihan kauhuja täys ja nyt ei ollu niin vaan oikeesti jätän hyvästejä elämäni parhaille vuosille
Vilimarika sanoi…
En meinannutkaan, että ryvet jossain suossa, mutta surua joka tapauksessa. Sillä tuo: "teksti kuulostaa liian voimakkaalta toisille". kirjoitin enemmänkin yleisesti asiasta, ohimennen sinut mainiten samalla. Enhän voi tietää puoliakaan tunteistasi, ajatuksistasi, voimavaroistasi... Iloitsen siitä, että olet saanut hyvää ympärillesi ja sen jos minkä tiedän, niin, Olet vahva ihminen!
Anteeksi, luulin edellisen haasteen loppuvan aina seuraavan ilmestyttyä. hyvä, että aiempikin kortti kelpasi vielä. :) ihmekkös tuo, jos sekoilen, kun en ole ollut oma itseni nyt pitkään aikaan.