Prinsessa ruusu linnassa
On hetkiä, jolloin olen kotona ja koneen äärellä. On hetkiä, että istun rannalla ja julkaisen kerralla kymmenen kommenttia. On hetkiä, etten ole maisemissa enkä kännykän kanssakaan pelaa, joten kommentit tulevat myöhemmin ja bloggaukset saatte ajastettuna. Joka tapauksessa Inspiration päivittyy päivittäin ja kommentit tulevat sitten ajallaan, kunhan saan ne hyväksyttyä.
Tämän päivän mietteistä sen verran, että väsymys on valtava, mutta yritän pysyä hereillä ilman päikkäreitä. Aamulla kävin terkka-asemalla sovitulla kokeenottotapaamisella. Sieltä toiselle terkkarille toiseen tapamiseen. Ei mitään miellyttäviä tapaamisia olleet välttämättä, mutta pakkohan sitä on terveydestään pitää huolta vaikkei kaikki aina miellyttäisikään. Lisäksi mielen päällä askarruttaa kysymys, miksei ihmiset ota vastuuta omista virheistään?!
Noh, nyt kun aikataulut taas tasattu ja turhanpäiväiset odotukset odoteltu, seuraavaksi voisimmekin lähteä vesillä käymään ja nollaamaan ajatuksia.
Osallistuin taannoin "PITSI JA PIPARI"-blogin arvontaan ja voitin sieltä ruusuisen palkinnon. Palkinto sisältää tarjoilualustan, servetit ja kaksi pikkulusikkaa. Ihana ruusuinen palkinto saapui eilen perille ja tiedänkin jo, koska näitä tulemme käyttämään. Pian.
Tämänkertainen muotini on mustaa ja keltaista. Ei sentäs vihreää, niinkuin Inspiration haastaa-haasteessa olisi tarjolla heinäkuussa. Oletkos muuten osallistunut siihen? Entä Inspis-haasteeseen? Inspiksessä on sponsoroitu palkinto tälläkin kertaa tarjolla! Eilen kyselin "minäkuvakirja"-haastetta. Jos halukkaita olisi, voisin sellaista laittaa tulemaan. Mutta jollei sellaiseen ole innostusta, mitäpä suotta.
Mutta siis vaateasiaan palatakseni, tykkään väreistä. Tykkään mm. fuksiasta ja punaisen muista sävyistä. Musta on tottakai ehdoton suosikki yhdistellessä muita värejä. Valkoistakin käytän joskus ja ruskeaa. Värit piristävät, mutta sininen on hieman hankala minulle. Kylmä.
Keräsin tähän loppuun vielä muutaman ihanuuden Henkka maukalta. Sinne saan toisinaan lahjakortteja, joten tulee eniten sieltä katseltuakin vaatteita. Asusteet ovat suuri asia. Harmi vaan, ettei ainakaan verkkokaupassa ollut juurikaan väri-ilottelua.
Kommentit