Kiitollisena kaikesta kakasta

Avasin silmäni kolmen aikaan yöllä. Sen koommin ei unta ole ollutkaan kuin muutaman minuutin kerrallaan. En muista edes unia nähneeni. 

Aamulla, silmieni vielä ollessa puolittain kiinni, kiitin siitä, että olen luonteeltani vahva ihminen, vaikkakin herkkä-vahva. 

Kuulen usein olevani urhea ja sinnikäs. Tiedän, että herkän ensivaikutelman takaa löytyy taistelija. Amatsooni, joka ei anna periksi. 

Kiitin myös siitä, että elämääni kanssani kulkevat sekä lapseni että avovaimoni. 

He ovat kumpikin minulle tärkeintä maailmassa. 

Eilenkin halasimme lapsukaisen kanssa pitkän halin, pari kolmekin kertaa. 

Kävimme katsomassa hänen näyttötyönsä etenemistä. 

Kiitin siitä, että kipukynnykseni on korkealla ja kestän tämän väärän kroppani. 

Onhan minulle annettu rapistuva, kivulias kroppa nuoremman ja terveemmän tilalle. 

Tälläkin hetkellä pohdin, onko jalkapöydässäni murtuma, luu poikki vai jokin muu kova paukama. Jomottaa. 

Mustelma jo laskenut.

 Iskin jalan kaupassa vaaterekin alaosassa olleeseen rautatankoon. 

Tietenkin neliskulmaiseen ja siihen terävimpään reunaan. 

Selkään koskee toista viikkoa jo enemmän, mitä pitäisi. 

Masentaa.

 Itkettää. 

Voin pahoin. 

Kaiken lisäksi eilen illalla alkoi jokin mahatauti. 

Siinä se yökin sitten meni. 

Ja tällainenko on ikäiselleni kuuluva vartalo?! 

Näyttäähän se ihan hyvältä, mutta...

Kaiken lisäksi kiitin elämästä.

 Elossa olemisesta. 

Onhan niin moni maailmassa kuolemassa ihan kohta. 

Tälläkin hetkellä. 

Nyt, nyt ja nyt... 

Sodissa, sairauksiin, onnettomuuksissa, pahoinpitelyissä... 

Mutta minä olen turvassa. 

Aamupalaksi otin naan-leivän ja marokkolaista minttuteetä. 

Tykkään kulinaristisista nautinnoista. 

Pienistä makuelämyksistä. 

Mutta en niinkään alkoholista, jos sitä "pitäisi" vetää joka päivä ja känniääliönä. 

Tiedän kyllä heitä, joille viinakset maistuvat ja hehkuttavat sillä, kuinka suuren määrän viinaksia ovat juoneet tänään, kuinka paljon on huomiselle ja miten muistit meni matkasta viinojen takia... 

Mitä järkeä?! 

Jo aikaisemmin tein tuon kuvan naamarin ja menin sen kanssa avaamaan oven pikkuvieraallemme. Samana päivänä naamari lähti vieraamme mukaan, jotta voisi äidilleenkin sitä näyttää. 

 Eilen käydessämme pienokaisen synttäreillä, huomasin tämän naamarin olevan yhä ehjä ja käytössä. Pitihän siitä sitten kuva ottaa. 

Tuo on hyvin yksinkertaisesti tehty ja nopeasti sutaistu, mutta näyttää kelpaavan. 

Ihan niinkuin kelvattiin mekin Murusen ja lapsukaisen kanssa. 

Kuinka moni lapsi olisi synttäreillään käsi ojossa ottamassa lahjaa vastaan?! 

Tämä 5 vuotias vesseli otti vieraat vastaan ja nautti rakkaiden seurasta. 

Piti ihan huomauttaa, että olisi lahjojakin, jos vaan suinkin tahtoisit ne avata... 

Ja pienetkin asiat olivat niin suuria ilon aiheita! 

Oharit... 

Kahdet oharit aikuisten ihmisten toimesta. 

Toisen piti maksaa ostoksensa, toisen tehdä vaihtokauppoja. Kumpikin vaan katosivat sanaakaan sanomatta. 

Ja tämä on yleistä. 

Missä on käytöstavat ja toisten kunnioittaminen? 

Ei voi sanoa näistäkään ihmisistä, että nykynuoret ovat sellaisia.

 Nämä ovat kuitenkin keski-ikäisiä ja sen ylikin toinen heistä. 

Olen kiitollinen siitä, että itselläni kotikasvatus on ollut toisenlainen ja ällikin päässä pysynyt sen verran, että ymmärrän sanoa kiitos, anteeksi, ole hyvä ja olla ajoissa, ilmoittaa myöhästymisen/peruuntumisen, ajatella toisenkin tunteita ja kunnioittaa toisen aikataulua, elämää, vaikka sitten aamu-unisuutta! 

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?