kerran elämässä olisin oma itseni, ehkä

Uskallatko olla oma itsesi? Uskallatko pukeutua, kuten haluat ja sanoa sanottavasi ääneen vasten kasvoja? Uskallatko seistä mielipiteidesi takana? Uskallatko tykätä erilaisista asioista, kuin toiset ja käyttäytyä tilanteeseen sopimattomalla tavalla, jos sinusta siltä tuntuisi? 

Miksi kaiken pitäisikään olla niin mahdottoman tiukkaa, mustavalkoista tai sääntöä ja lakia ja pakkoa?! Ei kai ketään velvoiteta mielistelemään muita ja olemaan tiettyyn kaavaan kangistunut vain siksi, että ikä on tietty numerosarja. 

On tottakai joitakin "pakollisiakin" asioita, joita tarvitsee noudattaa ja tiettyjä sanattomia sopimuksia ja säädyllisyyttä. Emmehän voi mennä alasti ruokakauppaan vain siksi, että olisimme niin mielellämme alasti kesähelteellä tai emme voisi mennä kenellekkään lapselle sanomaan, että "äitisi on täysi k**ipää". Mutta nyt en siis tarkoita niitä sellaisia asioita. 

Istuin hämärässä. 

Alkoi hetki, joka tuntui, kuin se ei loppuisi milloinkaan...

Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: Älä pelkää maailmaa!

Enkulille haasteeseen:

Ole oma itsesi, kulje omaa tietäsi, erotu, synnytä tyyli. 

Tiedän niin monia ihania ihmisiä, joilla on heidän oma ihana makunsa eri asioiden suhteen. He näyttävät hyvältä tietyt vaatteet päällä ja he ovat niin haltioissaan katsottuaan jonkun leffan tai käytyään jossakin konsertissa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minä näyttäisin hyvältä siinä vaatteessa tai siinä kuosissa. Minä en pidä samasta leffasta enkä samasta musiikkimausta. Olen ihan tyystin erilainen! Silti minun makuani ja tyyliänikin kehutaan. Minunnäköisenä. Minulle sopivana. Omanani! 

Onhan minulle sanottu, ettäolen suvun musta lammas. On vaatien vaadittu noudattamaan tiettyjä tapoja ja kulttuurillisia asioita. On pyydetty toimimaan tietyllä tavalla ja tekemään sitä tätä ja tuota. Minä en vaan olisi minä, enkä onnellinen, jos olisin elänyt toisten toiveiden mukaista elämää. Minun onneen ja yleensäkin siihen, että olen yhä elossa, on vaadittu minun oma mielipiteeni ja eläminen minun omien arvojeni ja ajatusteni mukaisesti. Menettäen samalla ihmisiä, joille en kelvannut enää sitten. En voi mitään. Minä en olisi voinut elää mies rinnallani ja antaa avioliiton täyttyä kokonaisuudessaan. Se olisi ollut niin väärin myös miestä kohtaan! Tai opettaa lapselle onnettoman liiton saloja?! Ei! Periaatteeni eivät olisi sallineet sitä. Kulissiliittoa. 

Minä erotun kyllä massasta, vaikka samalla hukunkin samanlaisuuteen suuressa joukossa. Ihan tavallinen nainen minä olen tavallisten ihmisten maailmassa. Silti jollain tavalla erilainenkin. Uskallan olla minä. Uskallan olla juuri niin räiskyvä persoona kuin olen ja uskallan sanoa, mitä ajattelen. Uskallan kirjoittaa blogissanikin asioita, joista joku pysähtyy ammentamaan itselleen jotain uutta. Ajatuksia. Erotun edukseni avoimuudessani ja värikkyydessäni ja erotun joissakin tilanteissa kuin neonvalokyltti, erilaisuudellani. Vaikken haluaisi olla keskipisteenä. monelle vain on kummastus ja ihmetys se, jos naispari kulkee käsikädessä tai kertoo olevansa parisuhteessa. Provosoimatta. Erotun myös blogillani sen verran, että palautetta saan. Hyvässä kuin pahassakin. Jollakin ymmärrys ja tietoisuus riittää tajuamaan blogini anonyymiyden, joku olettaa kaiken olean itsestään kerrottua. Joku tahtoo arvostella jokaista sanaani tai kuvaani. Joku kehuu ja kiittelee aiheistani. Niin, sitähän se on. Jokainen ottaa asiat yksilöllisesti ja erilailla. Tulkitsee omalla tavallaan ja kaivelee rivienvälistä hammastikulla, kun toinen taas vetelee pitkin siveltimin vedoin seinää ihastellen kokonaisuutta. Olen tähän asti sanonut, etten kirjoita kenestäkään lukijastani, mutta toisaalta olen ollut väärässä. Kirjoitan jokaikisestä, joka haluaa nähdä itsensä tarinoissani ja ajatuksissani. Jokainen voi jostain samaistua ja löytää ripauksen omaa maustettaan, vaikken hämmentäisikään pataan tiettyä ainesosasta. Ihana huomata olleeni tavallaan väärässä, tavallaan oppia itsestänikin uutta. :)

Synnytä tyyli. Synnytä omanlaisesi tyyli, kuten ATC:ssani Neiti Näpsäkkä on synnyttänyt oman tyylinsä. Ole ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet tyylisi löydettyä. 

Minä voin kertoa olevani onnellinen tänä päivänä! 

tänään on ollutkin jännä päivä kaikin puolin. ;)

Ja tiedätkös, minulle soitettiin ja tarjottiin "töitäkin". Lähden tekemään puoleksi tunniksi mielipidegalluppia ensi viikolla. Siitä saan "palkankin". 

Onhan se tottakai harrastustoimintaa ja palkkakaan ei ole rahaa. se ei ole siis oikeaa työ-työtä, mutta se on minulle ihan oikea oma tekemiseni ja ikioma "palkkioni". Se on tällaiselle ikuisesti sairaana olevalle ja yhteiskunnasta pois potkitulle iso asia. Olla kerrankin tärkeä muutenkin, kuin vain kotona. 

Minun puolen tunnin työpaikkani! :)

Kerran elämässä tulisi mennä naamiaisiin. 

Kun kukaan ei tiedä kuka olet, voit olla mitä tahdot.

Lapsena olen naamiaisissa ollutkin. aikuisena sellaista ei ole vastaani tullut. Tai oikeastaan on työpaikoillani, mutten ollut tuntematon. Voisin kuitenkin verrata tätä siihen tilanteeseen, kun olin koulukiusattu ja niin ahdistunut siitä kaikesta. Sitten kun pääsin eri paikkakunnalla aloittamaan elämäni tuntemattomana, puhtaalta pöydältä uusien ihmisten kanssa, elämäni kääntyi tyystin ylösalaisin! Ykskaks minua kutsuttiin prinsessaksi jopa opettajien taholta, olin suosittu ja minua kehuttiin kauniiksi. Minun kanssani haluttiin olla ystävä ja minulla oli ystäviä. Se oli niin suuri muutos "rumalle kiusatulle ja yksinäiselle" tytölle. Silloin minun itsetuntoni alkoi kasvaa ja aloin voittaa elämäni takaisin. Kunhan ensin toivuin anorexiasta ja bulimiasta. 

Istuin hämärässä. 

Alkoi hetki, joka tuntui, kuin se ei loppuisi milloinkaan...

Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: Älä pelkää maailmaa!

Enkulin haasteen musiikista inspiroituneena päädyin oman pikkukaupan hämärään hiljaisuutta kuuntelemaan. Oveen kolkutettiin. Katsoin ovelle, oliko se omatunto vai olento, joka huutaisi minulle nuo sanat. 

Päästin olennon, variksen pukuisena, sisälle kauppaan. 

Tervetuloa uudestaankin!