kauniita kuvia? ja onnetonta onnea

Olen saanut paljon erilaista palautetta blogini vuoksi sähköpostilla ja täällä kommenteissa. Muutaman kerran on todettu, että lukijat ovat pysähtyneet miettimään omaa tilannettaan vuokseni ja kiitollisuutta omasta ihan hyvästä elämästään. Ovat huomanneet, ettei heidän elämänsä nyt niin kamalaa olekkaan, miltä se välillä tuntuu. Että jollakin voi olla asiat vieläkin hullummin. Onhan se niin totta kenellä tahansa meistä. Kiitos rakkaat palautteistanne! Arvostan niitä! 

Nyt tänä aamuna mietin, mistä kirjoittaisin ja tuli nuo palautteet mieleeni. Voisin kirjoittaa onnea tuottaneista asioista, jotka elämäni varrella olen menettänyt. Asioista, joista tykkäsin tai jotka olivat muuten tärkeitä ja enää niitä ei ole. 

Tämän postauksen kuvilla ei ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa, mutta halusin ne laittaa tähän samaan, sillä tuossa on uusi rannekoru, minkä eilen tein, korvikset jotka tein ja lahjoitin yllärinä eräälle lukijalleni sekä tämän aamun aamupalani. :) 

Joskus joku on sitäkin miettinyt, että näemmekö me nälkää. 

Emme näe.

 Ne ajat ovat ONNEKSI ohi. 

Vaikkemme voikkaan ostella ihan mitä vain tai vaikkapa perusaineksiakaan ihan joka kerta, vaikka kuinka tarvitsisi, niin silti joka päivä on JOTAIN. Toisinaan tällaista parempaakin tarjolla. Sitä oppii "säveltämään" vähästä aterian. 

Mennäänpäs nyt siis onneen, jonka olen menettänyt. 

Onnettomaan onneen...

Onneen, mitä oli, vaan ei ole enää. 

Eihän niistä puhuminen minulle onnea tuo takaisin. Ei menetettyjä asioita tulevaksi. Enkä minä katkeruuttani niistä puhele. Olen asioiden kanssa sinut. Jos kuitenkin minun epäonneni ja menetykseni tuo jollekin toiselle paremman olon, helpotuksen, ilon tai miten vain paremman mielen, niin silloin tiedän, etten ole menettänyt asioita turhaan. Niillä kaikilla on merkityksensä. 

Juuri sinun parempi hyvä. 

Minulla oli joskus oma omakotitalo järven rannalla. Erossa annoin talon jäädä. Sittemmin asuin vuokralla millon missäkin. Välillä etsin asuntoa hyvinkin kovasti tarpeeseen, eikä asuntoa tuntunut löytyvän ennakkoluulojen takia, välillä sitten sain asunnon tiskin alta "pakosta". 

Olen elänyt pelossa, että menetän kotini rahaongelmienkin takia. Vuokranantaja ei katsonut sitä, ettei minulla ollut tuloja. Laskut oli maksettava, vaikka Kela ja sossu odotuttivatkin päätöksenteossa. Nyt ilmeisesti on jokin lakipykälä muutettu, että ainakin sossun pitää tehdä päätös ajoissa. 

Olenko oikeassa? 

Nythän en saa sieltä mitään, joten en ole ihan varma. 

Koti,oma koti, jossa saat elää ja olla, laittaa sitä kauniiksi, sisustaa... Se on äärettömän tärkeä asia! 

Sen verran onnettoman jakson jälkeen muutoksia, että nythän meillä ON ihana koti! 

Terveys on lahja. Sitä ei vaan aina terveenä muista. 

Minun elämääni kuuluivat liikunta, tanssi, työ, ystävät, hyvä ruoka, reissussa käynnit...Elin ihan normaalia elämää. Nautin lenkkeilystä, itämaisesta tanssista, uimisesta, pyöräilystä... 

Nyt en voi juosta tai hyppiä, en tanssia tai uida taikka edes pyöräillä. Kävelykin on välillä sauvan kanssa. 

Työtä en saa enää tehdä. 

En harrastaa niitä harrastuksia, joita silloin oli ja koska työstä kuuluvaa palkkaa en enää voi saada, en saa toimeentuloakaan. Kierre on valtava! 

Enää ei ole varaa herkutella yhtenään, edes viikottainkaan. 

Enää ei reissuta tai ostella vaatteita. 

Enää ei syödä ulkona tai käydä kuntosalilla. 

Kaiken lisäksi ystävistä suurin osa on unohtanut sellaisen, joka ei voi käydä baareissa, shoppailla tms. Rahan ja terveyden valta on jotain älyttömän suurta! 

Tällä hetkellä minulla ei edes ole lääkitys kohdallaan! 

Ai kamala... ;)

Mitä minulla sitten on? Tiedän, kuka on OIKEASTI ystäväni. Kiitollisuus siitä, että voin yhä kävellä, askarrella, syödä itse, että pääni on edes suht-terve ja selkeä. Että menetysten tilalle olen löytänyt uusia mielekkäitä asioita. 

Joskus oli hetki, että posti kantoi kerrostaloasuntoihin maxikirjeet aina. 

Ovikello soi ja siellä oli paksumpi lähetys ja kaikki muukin päivän posti jakajalla. Hän ojensi ne minulle ja sain vietyä postit pöydälle helposti. 

Oi sitä iloa ja onnea, kun postia suorastaan odotti! 

Sitten tuli muutos. Maxeja ei enää kanneta mihinkään! Ne pitää hakea postista! Kaikki muukin saapunut posti nakataan lattialle, josta pitää ne kyyristyä kipeälläkin selällä nostamaan. 

Minä jo ajattelin jostain aikaa, että se uusi pakettien lähetyksen siirtäminen "omaan postiin" tarkoittaisi sitä, että kaikki paketit menisivät siihen konttoriin, minkä valitsen. Ehei! 

Vain tilatut paketit! 

Nyt sitten osa postista tulee kotiin, osa menee keskustaan, minne ei ole muuta asiaa, kuin hakea paketit ja maxit. Osa menee Murusen työpaikan vierelle ja osa menee Ärrälle eri puolella keskustaa. Osa jaetaan Valintataloon ja sitten vielä Matkahuolto erikseen. Pakettiautomaattikin on vielä kaiken muun lisäksi. Eli pitää harkiten miettiä, milloin hakee mistäkin ja mitä ja onko varaa ajella hakemaan tänään vai ensi viikolla ja jaksanko lähteä sinne vai käynkö tuolla vai täällä..... 

Se siitä, että palvelu pelaisi, postit olisi helposti saatavilla kotiin kannettuina tai yksi postikonttori/automaatti kauppareissun varrella.

Tällaisista venkuloinneista johtuen ja postilaitoksen nostettua hintoja siirryin omien tuotteidenkin myynnissä siihen, että on vain kirjemaksut tai automaatin pakettimaksut. Ei mitään järkeä alkaa kiertää koko kaupunkia. Saatikka maksattaa huikeita postitusmaksuja.

Onneksi pakettiautomaatti on kiinteästi hinnoiteltu eri kokoisilla paketeilla ja helppo käyttää mennen ja tullen. Lisäksi pakettiautomaatin etuja on se, että jos asiakkaalla ei ole haluja tai keinoja hakea automaatista, saa hän sen paketin tilata omaan konttoriinsa. Eli minä vain laitan sen automaatilla ja päälle teksti: Vastaanottaja: Mainio Mies Hollolan postitoimipaikka. HELPPOA! 

Pitää myös ajatella positiivisesti, että posti sentäs kulkee! Että joskus saan muutakin kuin laskuja. 

Aikaisemmin sai 50 eurolla passin, mikä toimi hyvin henkkareinakin. Passi oli voimassa 10 vuotta. Mielestäni loppupelissä edullista. Nyt passin hinta on 45€ plus passikuvat noin 20€ ja passi on voimassa vain 5 vuotta. 

Totta, ettei se vuotta kohden tee kuin alle 10 euroa, mutta kyllä se mielen latistaa, jollei varaa olisi. Henkkareita kun tarvitaan aina! Jopa pakettia hakiessa postista. 

Siispä kymmeneksi vuodeksi hankittaessa se tuntuisi kohtuulliselta. 

Viisi vuotta... Ei se vaan enää ole onnea. 

Minun passini menee vanhaksi. 

Varasin jo ajan uuden hankintaan, mutta vielä ei rahat ole täysin kasassa. Osa puuttuu. Ai jai jai... 

Olen kuitenkin hyvin pian, toivon mukaan ainakin, seuraavat 5 vuotta uuden passin haltija. Minulla on sitten paperit, joilla todentaa olevani olemassa. 

Onhan niitä muitakin asioita, joista olen ollut niiiin iloinen ja sittemmin ilo loppunut, mutta ei sitä nyt kerralla kaikkea pidä purkaa ulos. Vai mitä?  Ja hei, tunnen tällä hetkellä olevani onnellinen! Eli usko pois, elämäni jatkuu mielipahasta huolimatta. :D

Kerronpa vielä tähän loppuun että aikaisemmin tälle kesälle suunnittelemani ATC-Picnic on peruutettu. Kiinnostuneita ei vaan ollut tarpeeksi, joten päätin unohtaa koko touhun. 

Olisikos kiinnostusta blogi-haasteesta? Ei mitään palkinto-kisailua, vaan jos jonkunlaisen vihko-haasteen tekisin, jossa kasattaisiin oman elämämme kirja askarrellen? Vähän niinkuin oli aikaisemminkin haitarikirjat ja muut megamonsterikirjaset. 

Olisiko mukaan tulijoita? 

Alanko suunnitella haastetta? 

Entä päivittäin vai viikottain, pari kertaa viikossa? Kuinka kauan kestäisi? Joko Elokuussa olisi porukkaa tulossa mukaan?