Siirry pääsisältöön

Niin paljon mahtuu yhteen päivään

Päivä painuu iltaan ja istahdan nätön eteen pohtimaan päivän tapahtumia. miten paljon kaikkea mahtuukaan yhden päivän tunteihin ja kuinka paljon jää huomioimatta. Saatamme ajatella, ettei tänään tapahtunut yhtään mitään, mutta pakkohan nyt jotain on ollut tapahtua! Vaikka sitten se, että olet rentoutunut, lepäillyt, katsellut telkkaria, lukenut kijaa, soittanut ystävälle tms. Aina jotain tapahtuu. 


Mitä sitten minun päivääni kuuluu? No, ensin siivousta askartelupisteessäni. Haaveilin jo aamulla sängyssä ollessani omasta askartelutilasta. Sellaisesta talosta järven rannalla isolla pihalla, missä olisi askarteluun oma huone. Ei sen tarvitsisi iso olla. Sopiva. siitä se sitten lähti ajatus lentämään tähän tilaani ja sen mahdollisuuksiin. Ilmoitustaulua muokkaamaan ja turhaa roinaa siitä pois. Homma jäi hieman vaiheeseen, koska lähdimme ajelulle. 


Kesärenkaat haettiin naapuripitäjiltä. Kannatti! Netti on ihmeellinen asia! Säästettiin ainakin 100 euroa. 
Samalla reissulla kipastiin pari peruskätköä niiltä nurkilta. Vietiin travelbugi uuteen kätköön jatkamaan matkaansa. 

Paluumatkalla kävimme myös kolmannella kätköllä, jossa jo ulkonäkö oli omanlaatuinen. Hauska koppi lukittuna ja sen sisällä oikea geo-kauppa. Alakerrasta sai vaihtaa tarvikkeita, yläkerrassa oli matkalaisia kaikenkaikkiaan 10 kappaletta. Otimme mukaamme yhden matkalaisen. 

Tein tuollaisen kuvakollaasin, jotta näkisitte matkaajia, millaisia ne oikeastaan ovat. Kolikot ja bugit kiertävät purkista toiselle ja joillakin on tehtävänä kiertää vaan paikasta toiseen, kun taas toisilla on tehtävänä nähdä vaikkapa mahdollisimman monia lintutorneja, ambulansseja tai satamia. 

Kätköreissun jälkeen pikkupäikkärit ja sitten taas siivouspuuhiin.





Järjestelin kukkaset värijärjestykseen ja tuumasin vaan, että eipä ole montaakaan kukkaa pussissaan. Joo, siis nämä kukat ovat nyt pussissa, mutta kakkulautaselle jäivät kimput ja ns. valmiiksi kasatut kukat. Joissakin väreissä pussiin meni 3 kukkaa, joissakin jopa 5 tai 7. Kirkkaan punaisia oli ennätysmäärä. Taidan tarvita ostaa kukkia seuraavaksi. 



Järjestelin samalla stanssit ja säläpurkit seinälle siististi. Isot stanssit ovat laatikossa. Kohokuviointihärpäkkeet roikkuvat kukkien kanssa samalla taululla pusseissa. Ja sitten on kaikenlaisia purnukoita hyllyssä.

Koruja ja kortteja ei pidä unohtaa. Nahkanyöri ja lasiriipus ihan uusinta designia.


Korvakorut on tehty itse kivet upotamalla korunosiin. Näistä tuli kivat. Eikös?



Yksi korttikin tuli tehtyä, nimittäin palapeli resist tekniikalla perhoskortti. 
Tämä kortti/työ on tehty Koukussa kortteihin Tekniikka10:n. Koukussa kortteihin yhteistyössä Taika-lehden kanssa.

Kissiäisen kanssa nukuin pikapäikkärit sylikkäin ja söimme ihanaa pastaruokaa. Vielä tässä kerkii tehdä vaikka mitä. Ai juu, sormenihan minä vielä teille näytän. 
Tsädää!



p.s. ihan hirveen iloiseksi tulin tullessani blogiini! uusia lukijoita muutma, uusia osallistujia haasteessa ja arvonnoissakin lisää osallistujia! Ihan huippua! Kiitos kaikille teille ihanat!

Kommentit

Phedra sanoi…
Ihanat korvikset! Onko tuo magneetti taulu ikean? Toimivan näköinen säilytys systeemi :)
Teea.K sanoi…
Jos se geokätkö oli kerta lukossa niin miten te sen aukisaitte? Ihana geokätkö joku nähnyt vaivaa tuon tekemiseen. Auts tuo sinun sormi.
Vilimarika sanoi…
Phedra: Kiitos. :)Näitä korviksia saan tehtyä vielä yhdet ja eri värillä. Samaa sinistä en halua käyttää. Mietin, olisiko punaiset vai vihreät seuraavana.

Magneettitaulu on Ikeasta ostettu ja myös suurin osa purkeista. Se täytyy huomauttaa, että nimi magneettitaulu on hieman hämäävä, sillä tuo on pelkkä metallitaulu, johon saa laitettua magneetteja kiinni. Purkeissani on magneetit takana ja sitten irtomagneettinapeissa roikkuvat stanssit. tykkään itsekin, koska tilaa saa näin seinällekin ja helposti otettavaksi tarvittavat esineet.
Vilimarika sanoi…
Teea K. Oli lukossa ja siihen saatiin oikea avauskoodi sieltä sivulta, jossa tuonkin kätkön koordinaatit olivat.

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…