Päivä pulkassa, matka askartelumaassa


Päivä alkaa olla pulkassa ja on aika esitellä tämän päivän puuhasteluni. 
Kerronpa kuitenkin alkuun muita kuulumisia.


Posti toi vihdoin ja viimein puuttuvat potilaspaperini. Jo oli aikakin! Menikö tässä nyt niinkuin kuukausi siitä, kun hakemuksen jätin? ainakin useampi viikko.

Kauppareissun teimme ja sen jälkeen ei mistään ole meinannut tulla mitään. Harmittelin jo aamulla, kun nämä ns. paremmat päivät, eli kipulääkkeiden tehokkaimmat päivät, on mennyt toipuessa lääkärin tutkimuksesta ja sen tuomista kivuista. Nyt sitten alkaa taas lääkkeidenkin teho laskemaan huomisesta. siitäkin huolimatta, että tänään oli tehot korkealla lääkkeissä, kivut olivat kovia. Makoilin sohvalla ja sängyllä vuorotellen ja välillä yritin hoperrella hyvin hitain askelin, varpaillani kävellen parin huoneen välillä. Hermokipu on ollut riesanani tämän päivää ja kyyneleet vaan virtasivat The voiceakin katsoessa. Ja salkkareita ja ja ja...

Mutta tämmöistä se on elämä kipupotilaana välillä. 
Samaa se on muillakin reuma-, fibro-, kasvain tms-kipupotilailla. En ole ainoa!

Sitten iloisempiin asioihin, eli askarteluihin.
Runoja ja atc-kortteja-kirjanen saa ensi-iltansa. Kansi onkin tuolla eka kuvassa jo ja kannen kuvituksessa apuna on Raija Annikki. :)




Kirjan nimi, Runoja ja atc-kortteja, on tagissa, mikä on pienessä taskussa.
Tasku itsessään on kiinni haaraniiteillä. 


Kirjan kannen reunaa koristavat kauniit napit. Kaikki koristeet ja sävyt ovat yhtäläisiä keskenään. Niin myös teema jatkuu kirjan sisälläkin.  Ennen, ennenkuin esittelen sen ekan sisäsivun, esittelen tänään tulleen paketin sisällön.

Yli 2 kiloa pitsejä, nauhoja, nappeja, naruja, kuminauhoja, lankoja... Ties mitä kaikea! Tästä ihanuudesta saan kiittää MB.tä. KIITOS!

Napit ovat todella kauniita, värikkäitä ja erilaisia. Naruissa upeita kultanaruja ja rullallinen punaisen sävyistä. Lankojakin iiiso pussillinen. Huh. erityisen paljon tykkään mustista pitseistä, luonnonvalkoisista pitseistä sekä sellaisesta pitsikukkanauhasta, missä valkosia helmiä. Mietin, ompelisinko sitä johonkin vaatteeseeni koristamaan. Ei nimittäin raaskisi kortteihin laittaa. 

Halauksia ja kiitoksia MB!

Tuon paketin halusin esitellä sen vuoksi, että mukana tuli kortti, jossa palkintopokaali. Korttitekstinä oli : Toivottavasti sinua onnistaa.
Minusta kortti ja se teksti olivat todella inspiroivia ja niinpä illan aikana, kun jaksoin jo istua, tekasin runokirjaan ekan runosivun.


Tsädää! Siinä se kortti nyt on!
Minusta tuo kuva antaa voimaa, rohkeutta ja sellaista tunnetta, että minähän olen voittaja! Vahva, hyvä ja ansaitsen palkinnon! Eikä palkinnon todellakaan tarvitse olla kultaa ja timantteja, vaan vaikkapa tuon runoni sanoma.

Tässä runoni. Älä kopioi sitä, kiitos!

Olen voittanut pahimmat pelkoni,
Olen voittanut pahimman viholliseni.
Olen sinut itseni kanssa.
Olen voinut antaa anteeksi.
Olen antanut anteeksi itselleni!


Ensimmäisellä ATC-sivulla sama voitonriemu jatkuu Enkulin tekemän atc-kortin voimalla. 
Kortin nimi on : Joskus on vain ihailtava.

Sitten kuljetaan eteenpäin askartelun poluilla ja siirrytään tarkastelemaan "Paskis-haasteen" bingorivejä. 

Valitsin riviksi 
VIHREÄ X SYDÄN.
Se X on minulla napit.

(Pitäisikö joskus laittaa Inspis-haasteeseenkin Bingo?! Oletkos jo osallistunut Arkkikaupan sponsoroimaan Inspikseen? "Täällä")


Kortti on 2-osainen ja tehty vihreälle korttipohjalle. Ensin puolitin folio-neliön ja asettelin sen korttiin paikoilleen. 
Seuraavaksi stanssattu pitsireunainen soikio puolittui ja sujahti korttiin. 
Taustapaperin kanssa olikin ongelma. Laitanko vihreää ruutua vai vihreää viivoitettua paperia? Vihreää joka tapauksessa! Sitten löytyi tuo kukkapaperi ja se oli siinä. Sopiva palanen paperileikkurilla ja stanssattu sydän siihen päälle. 
Sydämen reunat käsittelin leimasin musteella.
Koristeet paikoilleen ja napit sävy sävyyn muun kortin teeman kanssa. 
alalaitaan tuli kultakirjaimin lukemaan JUHLAPÄIVÄNÄ.


Tällä sitten paskikseen osallistumaan.
Samaisen haasteen inspiroimana syntyi myös tämä mystinen atc-kortti.

Anna mielikuvituksesi lentää ja kertoa sinulle tämän atc-kortin sanoma. Mitä näet siinä? 
Miksi?
Mikä tämän nimi voisi olla?
Olen käyttänyt atc:ssa pakkauskartonkia, gessoa, nestemäistä vihreää mustetta, karkkipaperia, verkkoa, harsoa, haaraniittejä, paperia, tusseja, tarrakirjaimen, irtokimalletta, narua, helmiä, liimaa sekä AIKAA! 
Tämän kortin kanssa minulta meni suoraan käytettynä nestemäisen musteen neitsyys.

Jatkakaamme matkaa eteenpäin. 
Matka askartelumaassa pysähtyy tutkiskelemaan seuraavaa kirjaa, mikä onkin teemaan sopiva, eli Artist trading card workshop. 
Raaka suomennos voisi olla vaikkapa Atc-korttien ohjekirja.


Tämä kirja on ehdottomasti niitä parhaita, mitä minulla askartelukirjoista. Monipuolisia atc-korttiohjeita, upeita atc-korttimalleja ja on kerrottu sekin, mitä tarvitaan, jotta saa tehtyä mitäkin niistä. Ainoa huono puoli kirjassa on se, että teksti on englanninkielistä. Tosin minulle se ei ole ongelma, muta monille voi ollakin. Vaan kuvat kertovat paljon ja yksittäisiä sanojahan voi vaikka google-kääntäjällä käännellä. ;)


Kirjan innoittamana tein tuollaisen tyttökissa-atc:n. Vai onko se sittenkin ihminen? Jotain ihan muuta? Hmm. Mielikuvitus on ihan hyvä olla olemassa. Sitä meillä atc-kortteilijoilla varmasti onkin.


 Vielä illan viimeinen valssi..Vai oliko se muistikirja ja sitten nukkumaan. Ansaitsenkin jo yöunet. Toivottavasti kunnolliset.

3 toteutunutta haavetta, unelmaa piti tänään kertoa.
Mieleeni tulvahtivat perhe, ystävät, koti. Mietin, ne ovat kaikki niin tiedossa!
Niin itsestään selviä vastauksia.
Mietin uudestaan.
Eloon jääminen, vakavista sairauksista paraneminen, terveys... Hmm...
Jotain maallisempaa haluaisin vastata. Tai jotain ihan muuta.
Harmi, ettei vastaus tule ensi viikolla, kun vastaukseni olisi diagnoosi.
Minä mietin...


Teltta ja "Oikeat patjat"
 oma blogi
Korkeasaari

Siinä kolme haavettani, mitkä ovat toteutuneet!
Ja uusia haaveita on jo ja niitä kohti kuljen.

Hyvää yötä lukijat!






Kommentit

Nanna sanoi…
Kyllä ihan itku meinaa tulla kun noita sun kipupäiviäsi lukee:((
Ihania askarteluja olet taas tehnyt! Tuo vihreä kortti sai mun mieleen Liisa Ihmeemaasa-elokuvan jostain syystä:)
MerjaHannele sanoi…
Hieno kirjan aloitus kerrassaan! Ja minkä niminen tuo ATC-ohjekirja on? Mistä niitä saa?? Ja tuo vihreä aikaa vienyt kortti puhui minulle meren maailmasta, merenneito sieltä katseli verkkojen alta, oli keräämässä/kerännyt aarteita ihmisten verkoista... merenalaiseen mystiseen satumaailmaan liittyy myös kirjain X. Hienoa, että jaksat vaikka kipeänäkin tehdä näin upeita juttuja!!! Pokaalin olet ansainnut!!
Vilimarika sanoi…
kirjan nimi on artist trading card workshop. itse ostin tuon käytettynä, joten suosittelen aloittamaan hakua googlettamalla. Ehkä joku myy omansa. Olen kerran ostoni jälkeenkin nähnyt saman kirjan kirppiksellä netissä. Tai kannattaa kysyä kirjastosta tai laittaa oma ilmoitus ostetaan.
Ihana tarina syntyi sinulta! Kiitos! On niin mukavaa saada lukea toisten ajatuksia omista töistä.
Tuula sanoi…
Tuo kortti on salainen puutarha.
Voi noita kipuja :(
tarja.o sanoi…
haaveita on hyvä aina olla. ilman niitä ei ole millään mitään merkitystä:)
Upea postaus. Voimahaleja tuohon kipusi kestämiseen.

Etpä arvaa miten yllätyin kun ihailukorttini on päässyt tuohon upeaan taideteokseen mukaan. Kivaa

Mukavaa viikonlopun jatkoa.
Vilimarika sanoi…
Enkuli: Kiitos. Tuo kaunis korttisi sopii kuin valettu mielestäni tähän. :)
Ja kuten olen jo vaihtaessani kysellyt lupaa tätä varten, mainitsin, että koska tahansa saattaa oma kortti sitten saada tämän kunnian. :)

Kerrottakoon muistin virkistykseksi muillekin, että atc-kortit ovat aina kiinnitetty siten, että itse kortti on suojattu ja sen saa milloin tahansa poistettua kirjoistani vahingoittumattomana. Ja luvan olen kysynyt aina atc-vaihdoissa henkilöiltä itseltään. :)

MB sanoi…
Ole hyvä vaan paketistani, sillä sinulla on nlille parenpaa käyttöä, kuin minulla ja käytä osa itsellesi, jos haluat, sillä koko pakein sisältö on juuri sinulle tarkoitettuna.
Nauti siitä sinäkin, sillä ilolla sen sinulle postitin
Vilimarika sanoi…
:) Omaa käyttöähän se askartelukin on tietysti, mutta tosiaan saattaa se meidän molempien lempparipitsi saada uuden elämän vaatteestani. :)
Kotilaiska sanoi…
Mun on hirveen vaikee kommentoida näitä sun kilometripostauksias ku niis on aina niin paljon asiaa ja paljon erillaista askarteluu ym. Mulla vaan loppuu energia aina kun pitäs alottaa kommentointi, olen pahoillani.
Vilimarika sanoi…
Kommentoit silti. :D
ei kai nyt sentään ihan kaikkea tarvitsekkaan erikseen eritellä kommentoinnissakaan?! Eihän sellainen ole tarkoituskaan. On vaan helpompi esitellä useampia samassa, kuin peittää etusivu kymmenkuntaan uusia postauksia.