Lankalauantain ulkoilut

Eilen illalla huilailin ja keräilin voimia tätä päivää varten. Jotta jaksaisin, jotta pystyisin tänään olemaan päivän pihalla. Siispä pelailin sohvalla kännykkäpeliä, katselin boxilta tallennettuja ohjelmia jne. Juuri ennen nukkumaan menoa pelailinkin kännykästä akun tyhjäksi. Eka kerta, kun tyhjenee täysin. Tähän asti olen tämän 3 kuukauden aikana käyttänyt puhelimen kiinni ihan ilman akun täydellistä tyhjentymistä. Jostain kun kuulin, että puhelimet täytyisi sammuttaa välillä. Nyt sitten ajatus oli, että käytän akun tyhjäksi, koska siitäkin olen jostain lukenut tekevän ihan hyvää välillä. Yöksi lataukseen sitten. 

Aamulla aikaisin heräsimme ja kurkistin puhelintani. Lataukset ladattu yön aikana ja sitä rataa? Vaan eipä puhelimeni suostunut aukeamaan! Kokeilin uudestaan, mutta ei. Mitä, mitä?! Onko laturi rikki?! Kokeilin ladata toisella, varmasti toimivalla laturilla. (Murusen puhelin latautui yön sillä). Ei tapahdu mitään. Kokeilin liittää tietokoneeseen, että jos vaikka saisin jotain sitä kautta sille tehtyä. Täysin mykkä. Ei avaudu. Ei saa varmuuskopioitua, ei tietoja siirrettyä... Ei mitään!


Silloin tiesin, että puhelin oli rikki täysin. Ja todellakin, ikää sillä on 3 kuukautta vasta! Muistelin menneitä, elämäni ekoja kännyköitä. NMT 900, Nokia 5210i, .... Jestas, että ne entisajan puhelimet olivat ikuisia pelejä! 
Ja kuuluvuus mahtavan hyvä!
Nyt nämä tietokoneet eivät kestä edes puolta vuotta! Sama se oli edellisen puhelimeni kanssa. Ja kerrottakoon sekin, että suojelen puhelintani kolhuilta, pidän siitä huolta, en tiputtele, en kolhi... Ei minulla ole varaa ostella uutta vähän väliä!


Eipä siinä sitten muu auttanut, kuin ottaa puhelin mukaan ja kun olimme pakanneet repun ja muut tarvittavat jo aiemmin suunniteltua retkeämme varten, lähdimme ajelemaan kohti ekaa ja lähintä myyntipistettä. Siellä poika paineli nappuloita, kokeili ladata ja tuumasi, että mykkä se on! Täytyy viedä huoltoon isoon kauppaan. Siispä lepakkomobilen nokka kohti keskustaa ja isompaa kauppakeskusta. 

Löytyi sokkeloisen keskuksen sisuksista lopulta oikea myymäläkin ja sieltä bongasimme myyjättären lepakkotutkamme avulla. Piip piip piip... TUONNE!
Myyjätär teki samat temput, kuin aiemmin se poika ja tokaisi samat sanat, mykkä ja huolto. Paperit kuntoon ja puhelimeni jäi sinne. Varalle sain kuitenkin ihan hyvän älykköpuhelinkapulan siiheksi, että omani saisin takaisin. Takuuhuolto. Se se on. 

Ja sitten kaupasta matkaevästä ja matkaan.


Retkemme suuntasi muille maille ei niin vierahille. Tai ihan omassa maassa, mutta matkan takana. Olimme jo suunnan katsoneet eilen kartasta, että siellä sitä olisi muutama kätkö haettavana. Mikä jottei, kun vapaata on ja aurinko paistaa! Sää kuin morsian: Kaunis ja kuuma. Huh.
Eka kätkö löytyikin heti. Helppo nakki. Toka oli sitten jätettävä väliin, sillä paikallinen laitapuolen pariskunta istui suoraan kätköpaikalla nauttimassa eväistä, auringosta ja toisistaan. Olimme ensin siinä muka rautatietä katsomassa, mutta eipä sinne viitsitty jäädä, koska tosiaankin pariskunnalla ei ollut mitään kiirettä poistua. Kyselivät vaan, mihin junaan meinasimme mennä ja kun vastasimme naurahtaen, ettei tiedä, mikä seuraava juna on, hekin naurahtivat iloisesti, että eipä taida olla junat mielessä edes... :D No ei niin! Mutta jotain sellaista oli kyllä, mitä ei voitu heille kertoa. :)

Seuraavia kätköjä olikin sitten vaihtelevasti löydettävissä. Osa löytyi helposti, osa ei ollenkaan ja osa piti kahlata umpikinoksesta hakemaan. Välillä polviin asti lunta, välillä murunen humpsahti kainaloita myöten sinne hankeen ja minä fiksuna konttaamalla perästä. :D Oi sitä näkyä!


Eväätkin söimme, muttei tuossa yläkuvan maisemissa. Ei vaan uskallettu jäädä tähän piparkakkutalon idylliin pitemmäksi aikaa, jottei kädet muutu oikeiksi ja tarraa kiinni. Ettei noita-akka lennä Pääsiäisen aikaan luudalla paikalle ja tuuppaa meitä uuniin. Ettei piparkakkutalon taika sokaise meitä... Hui!

Tokihan reissu oli rankka fyysisesti ja kotona tarvittiinkin pikaapuna hermoratojen avaamista ja lepoa, mutta eipä me joka päivä tällaisia retkiä tehdäkkään. Joskus on pakko saada yläpäällekin rentoutumista. Ja muulle kropalle kuntoilua. Vaikka sitten sillä uhalla, että kivut kasvavat koviksi. Päikkärit auttoivat kummasti.


Tuossa yläkuvassa varjokuva oli niin mainio! Sivuprofiili otsatukkaisesta pojasta. Pystynenä, pyöreä leuka, paidan kaulus ja tarkasti katsottuna ylin nappikin paidassa. Eikö totta?!
Todellisuudessa kuvassa näkyvät katto, jossa lunta, räystäskouru, kouruputki... Ai että... Joskus vaan kaikki sattuu niin nappiin. :)

Tällaista lankalauantain puuhaa meillä. Matkamuistoina yksi kätköltä kätkölle seikkaileva matkaaja-lätkä. Nyt vaan miettimään, minne sen viemme 2 viikon sisällä. Posket kuumottavat kivasti. Mieli on pirteä ja iloinen. (Kropasta en sano mitään.)


Kommentit

Hanna Helena sanoi…
Tämähän oli mielenkiintoista luettavaa ja tajusinko oikein että olitte sellaisia geokätköjä etsimässä. Tuntui hyvältä että palasitte kotiin samana päivänä. Eilen kuulin radiosta kahden nuoren äidin lähdöstä erämaahan telttailemaan nyt keskellä yöpakkasia - ja ne ottivat kumpikin imetysiässä olevan lapsensa mukaan.
Tuo varjokuvasi oli ihan täydellinen löytö! Nuo ruosteiset saranakuvat ihania! Onnea kännykän kanssa! Pääasia kuitenkin että olette jättämässä sairaalaympäristön!
MerjaHannele sanoi…
Hei Vilimarika! Olipa teillä antoisa reissu; kätköjä ja eriskummallisia löytöjä (jos nyt pariskuntaa voi löydöksi sanoa;) Kädet ovat vallan aidon näköiset, minä myös vilkkaine mielikuvituksineni lähtisin oitis käpälämäkeen... Hieno kukka tuossa alempana! Hyvät Pääsiäisen pyhät teille! Täälläkin aurinko paistaa ja yritän myös jaloitella ja kokeilla oikean polven kestävyyttä. Hyvin kesti kokkolenkin :)
Tuula sanoi…
Luulin varjon olevan koristus piparkakkutalossa.
Hyvää pääsiöisenjatkoa!
Unknown sanoi…
Voitit arvonnassani, Onnea.
Vilimarika sanoi…
HannaHelena: Kyllä, geokätköistä on kyse. :) Meiltä onnistuisi periaatteessa pikkupakkasillakin ulkona yöpyminen, koska tarvittavat varusteet löytyvät. Varusteistahan se on kiinni. Nyt kuitenkin kotiin tultiin. :) Pikkulasten kanssa on oltava tarkempi. Meillä tosin ei pikkulapsia ole, joten ei sekään olisi este. Enemmän varmaankin tämä minun kuntoni. Ja totta, kaikkein parasta tuo, että alkaa normaali arki ilman steriilejä seiniä. :)

MerjaHannele: Kiitos. :) Hyvä, että kestää jo edes hieman kulkea. Paranemisia!

Tuula: Kyllä hetken mietittiin, mistä tuo varjo tulee! Mielikuvitus lensi jo ties minne vakoilusarjoihin. :D

Riina: Mahtavaa! Kiitos!