25 vuotias Viltsu: Maailma mullistui

Ikäni on 25 vuotta!

Sain tämän iän Tuulalta, koska kommentoin hänen haaste-postaustaan. 

Kommentoi sinäkin tätä, ja minä annan sinulle iän, josta kerrot itsestäsi, totuuden. Hieman mua hirvitti alkaa tähän, mutta rohkenin kuitenkin...

Jotenka...

Olen siis 25 vuotta, Viltsu.

Olen naimisissa ja meillä on 4vuotias poika. 

Asumme järven rannalla omakotitalossa. Laittelen pihalla kasvimaata ja kukkia. Nautin kesistä omalla isolla tontilla aurinkoa ottaen. Kuitenkin minua varjostaa jokin...

Se jokin on sisälleni kasautunut möykky, mikä paisuu ja paisuu. Se syö minut täysin. Valtaisa masennus ja ahdistus, paniikkihäiriö ja paha olo. Etsin itseäni, enkä löydä. 

Haluaisin olla jotain ihan muuta. Yritän vaihtaa hiustyyliä, pukeutumista, harrastaa jotain, käydä ulkona... Mikään ei vaan tunnu auttavan. Mikään ei enää tunnu hyvältä. Pelkään, että hajoan. Miksi? Kaikkihan on täydellistä! On koti, mies, lapsi, lemmikki, valmistuin juuri toiseen ammattiin, on rahaa, on se kasvimaa...

Olen hukassa ja todella väsynyt. Vastikää saanut kuulla, etten koskaan enää voi saada lapsia, enkä voi yrittääkkään raskautta. Kuolisin tai lapset kuolisivat. Olin menettänyt Taivaaseen jo pari. Opiskelukin oli raskasta. Puolessa vuodessa kävin kokonaisen ammatin lukemassa. Vaadin liikaa itseltäni vain siksi, että olisi tekemistä, ajattelemista muuten, kuin vain mitä minun sisälläni on. Halusin töihinkin pian.

Masennus kuitenkin söi minua enemmän ja enemmän ja väsymys pahensi sitä. Samoin yritys olla hyvä vaimo miehelleni. Siitäkin huolimatta, ettei minusta olisi ollut siihen. Itsetuntoni romahti, syytin kaikesta itseäni. Minussa oli jotain pahasti vialla! enää en jaksanut... Halusin kuolla. 

Minulla oli onnea, sillä minut pelastettiin ajoissa ja tuettiin ja kannustettiin toipumisprosessin ajan. Sain apua ja uskalsin sitä hakea. Oli pakko! Lapsenikin takia!

Siinä jossain vaiheessa kuulin musiikkia, joka muutti elämäni. Ymmärsin, mistä oli kyse! Minun "vikani" ja "etsimäni jokin" olikin syvemmällä sisimmässäni, kuin olin suostunut myöntämään itselleni. Laskin lopulta yhteen 1+1 ja sain vastaukseksi "NIINPÄ TIETENKIN". Kaikki palat loksahtivat paikoilleen. Kerroin ensin vastauksen itselleni. Sitten miehelleni ja sitten alkoi uusi prosessi. Vaikea tie.

Kuinka selvitä tilanteesta eteenpäin? Kuinka kertoa kenellekkään salaisuuteni?

Kun olin 25 vuotias, elämäni muuttui täysin! Se oli sekä opintojen päättymistä, töihin menoa, vakavaa sairastumista ja siitä toipumista, perhe-elämää, lapsettomuudesta kärsimistä, pelkoja, paineita, odotuksia, toiveita, minän löytämistä, helpotusta, ymmärrystä... 

Todellinen myllerrys ja minä olen yhä hengissä!