Lapsellista kitinää

Lasten päiväkodissa kuulee usein, kuinka lapset kinastelevat keskenään tai kiukuttelevat tai itkeskelevät jostakin. Tai hiekkalaatikolla, pallomeressä tms. missä nyt lapsia onkaan.

Se tyyli on juuri tällaista: "Lällällää", "Ähäkutti", "Etpäs sinä osaakkaan".
Tai jotain tällaista: "pyäääh, kakka meni housuun! Äitii!"

Jos riita äityy, voi pahimmillaan töniä toisiaan, mutta jo se sanallinen uhma kuullaan, se voisi olla vaikkapa tällaista:

"Minulla on paha mieli! Sinä olet ihan tyhmä!"
"Ääliö, en leiki sun kanssa"
"Toi alotti, toi on kakkapää!"
""Enkä kerro mikä mun on! Sun se pitäs tietää!"


Eikö kuulostakin tutulta lasten suusta? Sellaisten 3-5 vuotiaiden naperoiden kinastelulta? 
Joskus kuitenkin tuntuu siltä, ettei se lasten kinaksi jää. Ihan aikuisiltakin voi "lipsahtaa" vastaavaa. 
Mutta niinhän se on, että mitä enemmän naisia samassa työpaikassa, sen varmemmin tulee kateutta, katkeruutta, kinaa tai jotain selän takana puhumista, pomolle rollaamista... Ja ihan samoin muissakin tilanteissa, missä me naiset sorrumme moiseen lapselliseen käyttäytymiseen. Miehillähän se on enemmänkin kilpailua keskenään. Pomottamista ja määräämistä. Vai olenko väärässä?

Tänään on tällaiset asiat mielessä. Menneet työkaverit. Työpaikat.
Muistan, kuinka vastikää kirjoitin kuulumisiani ja eräs bloggaaja heitti kysymyksen ilmaan: "Ihmettelen, kuinka sinä Viltsu jaksat kaiken?!" 
Muistan myös vastaukseni, mikä kuului näin: "Tiedätkös , etten minä aina jaksakkaan. Ja lähinnä se näkyy siinä, etten jaksa toisilta tulevaa turhaa kitinää, turhaa valittamista ja turhasta asioihin puuttumista. Se että aikuiset ihmiset etsimällä etsivät asioita, joista valittaa, huomautella tai nostaa haloo. Se että aikuiset viitsivät puuttua joka asiaan! Kontrolloida muita. Määräillä ja jokaiseen pieneen asiaan puuttua. Asiattomuudet. Ne kun ei puhuta ja kysytä kahden kesken, vaan heti suureen ääneen huudetaan klaani kasaan osoittamaan sormella yhtä. Ja lopulta kaikki onkin väärinkäsitystä, erhettä tms. Sellainen nipotus ja pikku asioiden suurentelu ja muiden asioihin puuttuminen on niitä, missä näkyy etten jaksa enää. Ne saavat minut joko vihastumaan, turhautumaan tai suremaan. Minun energia kuluu selviytymiseen tästä elämästä ja sen tuomista haasteista sekä siihen, että pidän itseni pystyssä, löydän ne hyvät asiat jokainen päivä ja että en jää makaamaan sänkyyn. Ulkopuolinen ED. Mainitsema käytös on sitä, mitä en enää kaiken päälle jaksa. Jostakin se kitinä tuntuu vähältä. Jollekin vähän on liikaa."

Noin kirjoitin silloin. Saman sanon edelleenkin. Seison sanojeni takana ja mielipiteessäni siinä, että me aikuisetkin voimme kitistä kuin pienet lapset. Ja se, mikä toisesta voi tuntua mitättömältä, pieneltä tai "Kunhan heitän pienen härpin" tai "puran pahaa oloani tuohon", se voi jollekin toiselle olla oikeasti liikaa, kun taustalla on paljon muutakin jo entuudestaan. 
Te, jotka olette lukeneet blogiani, tietänette, ettei mikään helpoin ajanjakso ole ollut minulle tai perheenjäsenilleni. Silti on jaksettava arkea pyörittää ja hoitaa juoksevat asiat. On pidettävä koti puhtaana ja on myös muistettava se, ettei pura murheitaan toisten niskoille. Minun tai meidän ongelmamme ei ole muiden ongelmia. Eikä meidän surumme ja huolemme liikuta muita juurikaan. Muta meille tämä kaikki on paljon! Ja siihen lisäksi vielä turhalta tuntuvaa ylimääräistä voi olla katastrofin alku. 

Kun seuraavan kerran ajattelet purkaa pahaa oloasi muihin tai kiukutella turhasta tai osoittaa sormella, että "oot tyhmä! Lällällää" tai jotain muuta harkitsematonta, harkitse ensin. Voiko mahdollisesti toisen syyttely, mielen pahoittaminen, kauna, kitinä tms olla hyväksi hänelle? Haluaisitko itse saada vastaavaa "palautetta"? Ja jos sinulta pyydetään perusteluja, voitko seisoa sanojesi takana? Kertoa suoraan, että näin on, antaa esimerkkiä tai jotain konkreettista siitä, että on oikeutettua toimia noin?

Mietitään, esitetään asiat sitten oikein. Ei kaduta sitä, että toinen ei jaksanutkaan enää.

Kommentit

  1. uskomatonta! olen samaa mieltä niinkuin sanot että asiat pitäisi selvittää kahden kesken eikä huudella isoon ääneen! Mutta jos yhtään lohduttaa niin pilkka osuu monesti omaan nilkkaan. tsemppiä ja jaksamisia toivon sinulle!

    VastaaPoista
  2. Mainittakoon nyt jälleen kerran, että kirjoitukseni ei ole ketään kohtaan tai yksittäisestä tilanteesta kertova, vaan edelleen, ihan kuin muutkin postaukset, yleisellä tasolla.
    ellei nyt oteta laskuun sitä, mitä itsestäni kerroin. Ja itsestäni kerron kaiken aikaa. :D
    Kyllähän sitä kaikenlaista kuulee ja näkee niin yleisöpalstoilla, linja-autossa kuin vaikkapa asukaskokouksissakin. Työpaikoista tällä kertaa ja useinmiten kuitenkin pomo suosii juuri niitä jotka juoruavat ja ne juorujen kohteet jäävät yksin. En tiedä, onko se sitten hyvä, ettei pilkka niissä osu omaan nilkkaan vai ei, koska en kuitenkaan tykkää kostoista tai muutenkaan ikävistä kohteluista.

    VastaaPoista
  3. Olet kertonut minulle niin työyhteisösi tapauksesta kuin tämän hetken ajatuksistasikin tutkimusten suhteen ja voin vaan ihmetellä johtoportaan käyttäytymistä asiassa sekä jaksamistasi ja rohkeuttasi. Tsemppiä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, kaunis ihminen, soisitko minulle hetkisen..
Mitä pohdit postauksesta tästä?
Entä yleensäkin blogini hedelmästä?
Jätäthän viestin lyhyen tai pohtien pitkään,
Mutta anonyymit haukut tosin eivät johtaisi mihkään!
Olkoon päiväsi sateenkaaren sävyinen, iltasi leppoisa, yösi tyyni.
Ja kun saapuu aamu uusi, jo sängyssä tuumi:
On Inspiksen Viltsu sun ystäväsi vanha taikka uusi.

Ystävyydellä kaunissieluiselle lukijalleni,
Viltsumari