Siirry pääsisältöön

jatkuu se päivä edelleenkin samana!

Päivä jatkuu samaa rataa edelleen. Soitin potilasarkistoon ja kysyin, missä kirjallisesti pyytämäni potilastietoni viipyvät, sillä pari viikkoa aiemmin soittivat, että postittavat samalla viikolla. Nyt sieltä sanottiin, ettei oltu postitettu, sillä luultiin, että tarvitsen vain röntgentietoja TK:Sta, joita siellä EI ole.

Selitin, että minua on opastettu kyseisessä arkistossa aiemmin hakemuksen suhteen, että sama hakemus toimittaa TK:lle ja sairaalaan, mutta muuttaa vain se nimike, kummalleko menee. Näinollen hakemuksessa lukee: Potilaskertomukset PILKKU röntgentutkimukset, magneettikuvaustulokset....
Puhelimessa oleva henkilö katsoi hakemustani samalla ja tuumasi, että kyllä vain, pilkku on oikeassa paikassa, mutta lääkäri oli lukenut että potilaskertomukset röntgentutkimuksista. Niitä ei ollut kyseisessä TK:ssa. Lupasi laittaa samalle lääkärille viestiä että mistä on kyse. Asia kunnossa.

Nyt sitten soi puhelin. Siellä oli se lääkäri, jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä meillä. siellä se nytkin rouvitteli minua ja tuumaili, että Kuulkaa rouva, me emme voi toimitta sinule paperi. HÄN SOITTI MINULLE ja sanoi, ettei puhelimitse voi pyytää potilastietoja! Minun pitäisi mennä potilasarkistoon selvittämään asiaa!

Selitin hänelle, että olen hakenut hakemuksella kirjallisesti. Joo, ei kelpaa. Tämä jääräpäisesti sanoi, että potilastietoja ei saa luovuttaa potilaalle! Siis minä en saa omia papereitani?! HALOO! Sanoin, että tarvitsen vain kopiot. Vastaus oli "Rouva, kuulkaa, te ette voi sada papereita!". Potilasturvallisus estä antamasta paperia potilale.

Väitin vastaan. Olinhan saanut ne jo sairaalalta ja onhan potilaalla oikeus saada itseään koskevat paperit muutenkin. hän veti uuden narun esille. "Kulka rouva. te kirjoitta hakemus että vatia paperit vuosi 2009 alkaen. Teilä ei ole 2009 tietokannasa tieto. Te valehtele helposti puhelimesa. Selvittäkä miksi ei ole tieto ajalta 2009!". Siis MUN pitää selvittää, miksi heillä ei näy mun tiedot?! HALOO! Ja mäkö valehtelen puhelimessa, kun olen kirjallisen hakemuksen tehnyt, sama sotu, sama osoite, HÄN soitti minulle,... Sitä paitsi joka ikinen kerta lääkäri on lähettänyt todistukset sun muut paperit minullekin JA Kelalle. Mikä siinä nyt oli, ettei niitä saakaan muka laittaa?! Lienee ihan siinä lääkärissä vika! Anteeksi nyt vaan!

Tämä rouva ei enää vastaa puhelimeenkaan tänään! Plääh!

Kommentit

Vilimarika sanoi…
Jaahas... Tälle päivälle kuulin senkin, ettei yksi postittamani lähetys ole vieläkään perillä. Tilaustyö kaiken lisäksi. Voi hemmetin hemmetti!
Vilimarika sanoi…
MUN SUKKAAN TULI REIKÄ KANTAPÄÄHÄN! Sekin vielä!
Riina Itkonen sanoi…
No hittovie, pitikö se nyt se reikäkin sukkaan tulla :). Pöh.
Nanna sanoi…
Kääk,mikä lääkäri. Eikö sillä ole parempaa tekemistä kuin jankata puhelimessa?!? Saisitkohan jonkun toisen lääkärin puhelimen päähän?
Vilimarika sanoi…
Toi sukkajuttu naurattaa muuten, nyt miksi se reikä valitsi tämän päivän tulla!?
Pinsku sanoi…
Voi luoja, mikä lääkäri, toivotavasti saat ajan toiselle lääkärille nii varmaa ymmärtää tosin kun tuo, nyt ymmärräks miksei oo hyvä päivä
Onpas siellä ollut vilkas päivä. Tuo sinun unimaailmasi nauratti. mietin, miten metkoja atc-kortteja tuosta saisi:D
Kiitos. Korttisi tulivat tänään ja tein niistä jutun juuri blogiini. Tykkäsin kovasti.
MB sanoi…
yritä saada joku muu hoitamaan sinun asioitasi, sillä sinua pommitetaan nyt kunnolla, mutta huomenna postitan sinulle suuren, suuren paketin.
Ja voimia sinulle taisteluusi.
Tuula sanoi…
=( kurja päivä!
Minä sain lopulta Säteen odotusajan paperit itse soittamalla, mutta pari puhelua se vaati.

Ttoivottavasti päivä olisi jo parempi.
Vilimarika sanoi…
Todellakin, tiedän, että nimenomaan MINULLA on oikeus saada minua itseäni koskevat sairauskertomukset ja mitkä tahansa paperit, joissa minun tietoni ovat. Ja olen tähän sti saanutkin kaikki. Mutta nyt ihmettelen, kuinka on mahdollista, että meillä voi olla lääkäri, joka ei tiedä tällaista lakia? Kuinka voi olla mahdollista, että hänen mielestään kaikki muut lääkärit ja isokin sairaala tekisi virheen tässä asiassa, mutta vain hän yksin on oikeassa?! Eikö hänellä todellakaan soi kello päässä, että tarkistaisi, kysyisi joltakin tai jotain? Hän vaan sanoo ei ja se pitää. Tottahan minä saan paperini ja jopa määrätä saako kukaan lääkäri niitä nähdä! Mutta nyt vaan täytyy selvittää pari asiaa ja infota toista lääkäriä tästä herrasta ja pyytää sitä kautta paperini sitten. En mä jaksa tollasta enää! Saman lääkärin kanssa on aina jotain ongelmia. Ja sama lääkäri on nimitellyt nyt minua valehtelijaksi sekä ongelmaksi. Jep jep. Myös sanonut, etten minä voi sanella hänelle, että hänen pitäisi kirjoittaa sairaslomaa! Se siitä hyvästä, kun menin vastaanotolle ja sanoin, että sairaslomani on lopussa ja tarvitsisin jatkoa. Tokihan kaikki apu on tervetullutta, mutta sitä ei tolla ollut antaa! ARGH!

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

Joulukalenteri luukku 15: joulutorttukortti tutorial

Olen yksi blogisisarista ja meidän joulukalenterimme on tänä vuonna joulutorttukalenteri. Se löytyy instagramista hastagein ; "joulutorttukalenteri17"  ja "blogisisaret". Minun luukkuni vuoro on tänään.

Kyseessä ei ole ihan perustorttuset, vaan meidän blogisisarten tortut ovat höystetty uudenlaisilla mausteilla. Mausteita ovat mm. Huumori, erilaisuus, mielikuvitus jne.
Ja aiheeseen sopivia torttuja löytyisi minultakin jo pellillinen..


Kuten epäonnistuneet torttuwienerit...

Enkelitorttu tai..

..Torttu kuin torttu.. hehheh.
Minun virallinen luukku on kuitenkin joulutorttukortti. Blogeissa ei näy kaikkien sisarten tortut, mutta minun torttuni tulee nyt tänne blogiini tutoriaalina. Toki myös siellä Instagramissa edellämainituilla hastageillä ja minun profiilissa on kuva torttukortistani. Löydät minut Instagramista nimellä Inspirationblogi TAI Viltsumari. Kyseessä yksi ja sama profiili. Ethän sekoita profiiliani muihin samankaltaisiin bloginimiin, joita on jälkeeni tull…