Siirry pääsisältöön

Kevät ei tuonutkaan valoa


Olen hetki sitten selviytynyt yhdestä jos toisestakin murheesta. Yrittänyt todistaa itselleni, että kyllä kaikki kääntyy aina parhain päin. Usko pois vaan. Olen saanut uutisia sekä tuntenut omissa nahoissani, että mikään ei ole enää kuten ennen. Että minulta vaaditaan enemmän ja enemmän, vaikka kuinka tuntuisi siltä, että olen jo äärirajoilla. 

On ihan totta, että kerron täällä, että on huolia ja kerron, että on kipuja. En kuitenkaan ole ystävilleni valittanut ja voivotellut, en tuonut julki sitä todellista tilannetta. Silloin, kun minulla on paha olla, minä vaikenen ja vetäydyn pois kaikesta. Olen yksin, hiljaa, hiljaisuudessa. Kuin pimeän metsän verho hartioillani. Ja kun minusta taas kuuluu jotakin, voin jo paljon paremmin. 

Juttelin eilen ystäväni kanssa ja ystäväni kauhistelikin, ettei todellakaan tiennyt, mikä on tilanteeni vakavuus oikeasti. Niinpä niin. Minut nähdään silloin ulkona, kun voin paremmin. Minun selviytymis- ja jaksamiskeinoni on positiivisuus. Minä en kerro sitä, jos olen romuna. 

Nyt odotin kokonaisen talven kevättä, että alkaisin päivä päivältä voimaan taas lämmön ansiosta paremmin. Naurettavaa kuvitelmaa! Olenhan koko talven ollut saunassa lämpöhoitoa hakemassa! Mutta niin minä naiivisti kuvittelin. Kevät toisi voimani takaisin! 

Nyt tajusin totuuden, ettei voimani palaa enää ennalleen. Että tilani on romahtanut pysyvästi alemmas. Että hermosärky on päivittäistä selästä varpaisiin saakka. Että tärähtely aiheuttaa lisää kipua. Että on opeteltava uusia toimintatapoja, uusia keinoja jaksaa ja selviytyä arjesta. Että minun on vaan siirryttävä äärirajoilta vielä enemmän syvemmälle ja totutettava itseni kovempaan kipuun pysyvästi. Etten voi enää tehdä samoja asioita, kuin vaikka viime kesänä ja että minun on annettava periksi sekä opittava uusia asioita arkeeni. 

Tämä tuntuu niin suurelta iskulta vasten kasvoja, että vaikenin taas ja vetäydyin kuoreeni. en halua kenenkään kuulevan itkuani tai huutoani. Olen hiljaa, vaikenen, esitän että kaikki on hyvin. Taistelen itseäni vastaan. Pystyn! Pystyn! Ehkä sittenkään en...

Kaikki elämän tuulet ja laineiden iskut vasten kasvojani tuntuvat tekevän liian kipeää, olevan liian raskaita ottaa vastaan. Silti on vain jaksettava. Eikä se riitä, että itsellä olisi paha olla. Ympärilläkin on toisinaan niin suuria huolia, että pakostakin otan osani niistä. Ja kun taas luulin, että kaikki olisi kääntymässä parhain päin ja myrskyt taantumassa, jyrähtää ukkonen taivaalla. Salama iskee toistamiseen samaan puuhun. Yksi puhelinsoitto voi romuttaa kaiken hyvän ja kauniin. 


Haluaisin kieltää kaiken. Haluaisin pyyhkiä asioita pois pyyhekumilla elämästäni. Haluaisin olla onnellinen! Haluaisin olla tavallinen nainen tavallisessa perheessä, tavallisten asioiden kanssa. Haluaisin iloita ja nauttia ja tehdä rutiineja. Tavata ystäviäni, istuttaa perunoita perunamaalle, pelata Afrikan tähteä perheeni kanssa, paistaa itsehankkimiamme kaloja pannulla ja vaipua aamu-auringossa kultani käsivarsille raukeana nukkumaan teltan uumenissa. Hymyillä aamulla ja toivottaa hyvät huomenet. Ajatella, että tästä päivästä tulee hyvä. Juosta lenkkipolulla ja poimia kevään kukkia maljakkoon. Istahtaa rantapenkille katselemaan lokkeja ja sorsia tunniksi tai kahdeksi. Haluaisin mennä laskuvarjohyppy-kurssille tai hypätä benjin. Haluaisin käydä kampaajalla ja sitten kakkukahvilla. Haluaisin normaaleja asioita ilman kyyneleitä siitä, ettei minulla ole oikeutta! 

Uskottelen itselleni, että olen paremmassa kunnossa, mitä olenkaan. Että olen vahvempi, että jaksan enempikin. Sitten tulee kevät ja lääkärin lausunto ja totuus valkenee. Ei, en minä toivukkaan tästä enää. Ja minä vaikenen! Minä vetäydyn kuoreeni ja yritän esittää vahvaa ja yritän kieltää itseltäni yhä kaiken totuuden. 

Lopulta se ei enää onnistu ja alan vaipumaan alemmas suohon ja tunnen sen! Tiedän kuitenkin, ettei minulla ole edes mahdollisuutta vajota sinne suohon. On vain jaksettava. On vain kasattava itsensä ja oltava vahvempi. Muutoinhan minulla ei olisi sitäkään, mitä nyt on. Olen tilanteessa, jossa on tehtävä valintani; Alas vai ylös? 



Olisi niin helppoa sanoa, että alas. Annan mennä. Ei ole voimia tarpeeksi enää. Minulla on oikeus olla heikko ja luovuttaa. Ei tarvitse enää jaksaa olla vahva. 

Tiedän, että se ylämäki tulisi olemaan raskas tie. Pitäisi koetella äärirajoilla vielä lisää rajojaan. Pitäisi oppia paljon uutta. Olisi annettava löysiä itselle tärkeissä asioissa, kuten itsemääräämisoikeudessa omaan kehoon ja liikeratoihin. Olisi kestettävä kovempaa kipua, jotta saisin tehdyksi asioita, joita vielä voisin tehdä. Olisi myös näytettävä rakkaalleni, että ei, en minä voi hyvin. Tarvitsen apua enemmän. Että vastoinkäymiset ulkopuoleltakin vievät voimiani ja tarvitsen niidenkin kanssa apua?

Teenpä niin tai näin, elämäni tulee muuttumaan. 
Olisiko parempi valinta jossakin näköalatornin ravintolassa ottaa nopea ateria, joka maksaa paljon, muttei maistu miltään vai mahdollisemmin vieläkin kalliimpi ateria hitaasti haudutettuna, mutta samalla maukasta ja ravitsevaa? Olisiko parempi luovuttaa vai taistella? Myöntää itselleen, että olen heikko ja silti vahva? vbai että heikko ja heikkona pysynkin aina? 

Jään pohtimaan tätä asiaa. Palaan kertomaan päätökseni pian. 







Kommentit

Tuula sanoi…
Voi Viltsu. Jotenkin vaan uskon etä sinä keksit keinot selviytyä.

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…