Silmä Susannan runokirjasta
Kurkistatko kanssani pöytälaatikkoon? Runoja, joita en ole vielä aiemmin julkaissut. Omakirjoittamiani ovat. Ethän kopioi niitä itsellesi. Olen runosieluinen taiteilija. Sananvapautta. Laidasta laitaan keinuvia aaltoja. Lukea saa, jos tohtii. Minä vaan kirjoitan. Kirjoitan mitä kymä kirjoittaa haluaa.
Kurkistatko kuvien maailmaan, kanssani katsotko aarteita, mitä sain?
Minä onnekas, Sussun lahjoma. Kuvat Susannan lahjoista.
Meillä oli erilaisten enkelten kirja-vaihto. Omani on julkaisussa, Erään enkelin tarinassa.
Tässä tarinassa Sussulta saamani kirja ja tykötarvikkeet, ihanat!
Kaikki kuvat!
laatikko avautuu
Turhautunut,
levoton minuus ottaa ohjakset.
Pyristelen vastaan sitä.
Minä haluaisin tehdä kaikkea sitä,
mitä minulta vaaditaan.
Haluaisin vähän lisää,
vielä ja vielä.
Tekisin töitä, harrastaisin, opiskelisin ja liikkuisin.
Tahtoisin elää normaalia nuoren naisen arkea.
Mutta enhän minä voi!
Se lamauttaa,
se saa voimaan pahoin.
Se lannistaa ja vie voimani.
Kyyneleet yksi kerrallaan
vierähtävät poskipäilleni.
Kuivaan ensimmäiset kämmenselällä,
mutta turhautuneen kyynelvirtaan se ei enää riitä.
Minä yritin,
Minä tein parhaani,
Mutta se ei vaan riitä!
Miksi?
Miksi kipu on osa elämääni?!
Kortti voimalintuni kuvana
Sinä voit nyt mennä.
Sinä voit nyt alkaa elää omaa elämääsi.
Ihan niinkuin minäkin.
Sinun ei tarvitse odottaa minua kotiisi.
Minä en palaa,
en ikinä!
Antaisit jo olla,
jättäisit minut rauhaan!
Onhan sinullakin uusi elämä!
Minulla on tukijoukot täällä,
enkä ole yksin, jos kohtaisimme.
En ehkä ole kertonut heille aivan kaikkea,
en sinusta,
en sitä todellista uhkaa, jota aiheutat.
En kaikkea sitä,
miksi olen piilossa,
poissa katseiltasi.
Poissa maailmastasi.
Mutta he tietävät, ettemme me voi kohdata,
sinä ja minä.
Muista, et löydä minua!
Et koskaan!
sillä minua ei ole olemassakaan!
Ei enää sen jälkeen mitä teit minulle.
Nyt on vain kuori ja uudet maisemat.
Uusi minä, uusi elämä.
Minun tehtäväni on suojella sinulta itseäni
ja läheisiäni.
Hyvästi,
tuntematon menneisyydestä.
Tarroja. Violetti voimavärini.
Jos voisin kääntää elämäni sivua taaksepäin,
kuinka monta sivua tarvitsisin?
Susannan oma runokirja
Ensimmäisen kerran pitkään aikaan
katsoin eilen jäiseen veteen.
Mietin, kuinka helppoa olisi kadota
siihen mustaan, syvään virtaan.
antaa kaiken olla.
Lopettaa.
Ajattelin elämääni.
Kaikkea hyvää ja kaikkea pahaa.
Ajattelin perhettäni.
Otin askeleen taemmas.
En voinut enää pidätellä kyyneleitä.
Kuori talven kauneutta
Yritän tulla lähellesi.
Suudella,
hyväillä.
Sä torjut mua naurahtaen
tai vedoten väsymykseen,
siihen että kutitan, on stressiä tai mitä tahansa.
Etkä sä kerro totuutta!
Mut mä huomaan.
Tunnen.
Murenen pala palalta.
Enää en yritä.
Enää en tule torjutuksi.
Käärepaperi, ruususen hurmaa
Ei yksi vitsi minua satuta.
Vaan kaikki se, mitä on jo taustalla!
Täytyy katsoa syvemmälle
jäävuoren huipusta...
...Jos uskaltaa.
Verstaan ikkunaan laitettu
Anna mä nauran nauruni loppuun asti!
Anna mä itken itkuni puhdistavasti.
Anna mä iloitsen iloni ajallaan,
murheeni murennan kokonaan.
Kerron kuulle kuuluvani.
Maan äidille kihlat ostavani.
Taivaan lintuna vapauteen liitäväni.
Tyrskyinä meressä pärskähteleväni.
enkelikirja, voimavärini
Ei mua sun sanasi satuta.
Ei katseesi koppava kolkuta.
Ei ilkeä tönäisy tai kapina.
Ne tekevät silmissäni vain ketkeran sinusta.
Ihmisen, jolla on paha olla.
Erilainen enkeli:Rohkeus
Jälleensyntyminen uuteen elämään.
Kirkkauteen, hyvyyteen.
Menneisyyden varjot takana
siellä missä ei varjoista ole enää haitaksi asti.
Kipu ja murheet pois pyyhittynä.
Itsekeskeinen taisteluni itseni kanssa käytynä.
Pois pyyhitty taakka harteilta.
Nyt elän; nyt ja tässä.
Etsien onnea, saavuttaen rauhaa.
En rahalla tai toisten kustannuksella,
vaan vahvalla uskolla ja tahdon voimalla.
Mielen sopukoiden kiemuroista
eheytynyt ihmislapsi.
Vahvempi tänään,
lujasti juuret maassa.
Myrskyjen tullessa minä olen valmis!
Anna tulla, minä en kaadu enää!
Tiikerienkeli
Minulla on vahva usko itseeni ja huomisen hyvyyteen.
Minulla on luottamus parempaan tulevaisuuteen.
Minä teen parhaani, kaikkeni
ja se riittäköön.
Minä olen oma itseni, vikoineni ja hyvineni.
Näin minä rakastan itseäni.
<3
Hymyile rakkaani.
Se pukee sinua niin kauniisti.
Silmiesi säkenöivät timantit
kirkkaina loistavat safiirit.
Trooppisten merten korallit,
Siniset taivaan enkelit.
Hyvä kysymys, ihminen vai enkeli?
Kun sä tulet mun viereeni,
olen hiljaa,
En tarvitse kysyä tunteistasi.
Minä tiedän, että sinun on siinä hyvä olla.
Niinkuin on minullakin kanssasi.
Ja vaikka annettaisiin ämpäri tai saavi,
jolla onnea lisää ammennettaisiin,
emme sitä tarvitsisi,
sillä meillä on toisemme
ja meillä on koti.
Meillä on toisen kunnioitus,
ilo ja rakkaus.
Meillä on jo kaikki.
Meistä jokainen on eräänlainen enkeli.
Kasvot kalpeat,
hiljaisuus täyttää huoneen.
Vielä eilen eloisa,
nyt iäti poissa.
Vain kyyneliä omaisten poskilla.
Sanatonta surua.
Siivilleen noussut enkeli
muistoissamme iäti.
Reps. Tuo enkeli... Niin ihana!
Kuljettu tie,
kohdattu katse.
Sanomattomat sanaset.
Soljuvat vetten virrat.
Sateenkaaren päässä oleva aarre.
tai toivonsa menettänyt kiusattu nuorukainen.
Menetettyjä hetkiä,
uskoa, toivoa.
Sanoisinko tänään vai huomenna?
Silittäisinkö hiuksias nyt vai en koskaan?
Värittäisikö joku muu elämääni sillan
akvarelliväreillä,
jollen itse siihen löydä keinoja?
Tai voisinko pyytää, että saisin apua?
Ystävä, läheinen, ammattiauttaja...
Kuka tahansa!
Elämämme värikartta vielä niin piilossa.
Toisilla jo täyteen tupattuna.
Elämä.
Kuljettu tie katseiden saattelemana.
Vai mitä sanot?! :)
Silloin kun maailma sinua runtelee,
toivon sinulle enemmän voimaa, kuin koskaan ennen!
Toivon, että jaksaisit vielä lisää, hitusen.
Toivon, että saisit pieniä pisaroita iloa kerrallaan,
jotta jaksat ne vastaanottaa,
suuremmaksi kasvattaa ja
lopulta ottaa kiinni kädestäni ja tulla valkeuteen.
Iloon ja onneen.
Pois ahdistuksesta ja masennuksesta.
Hetkeksi kerrallaan.
Sitten toiseksi hetkeksi, kolmanneksikin.
Askel askeleella.
Kurkottaen kohti parempaa.
En voi seurata sinua pimeyteen,
en hakea sinua sieltä pois.
Voin vain ojentaa käteni ja pyytää,
että tarttuisit siihen kii, ystäväni.
Et ole yksin!
Ja pirskotan ilon pisaroita päällesi.
Rakennan sateenkaaren sillan eteesi.
Kun pystyt,
katso sitä kohti ja ota ensimmäinen askeleesi.
Sitten kun olet valmis!
paljon katseita
Kuinka kukaan, yksikään ihminen,
voi tehdä toiselle jotain niin kamalaa?
Kuinka kukaan, yksikään ihminen,
voi pelkkien himojensa vuoksi toiselta riistää neitsyyden?
Kuinka kukaan voi ottaa väkisin,
tunkeutua sisimpään, repiä rikki lapsuuden?
Kuinka kukaan voi koskaan nauttia siitä, mitä tekee?
toistuen, uudelleen tai edes sen yhden kerran?
Etkö tajua?!
ei se ole opetusta, rakkautta tai oikeutettua!
Se on väkisinmakuuta, raiskausta, vääryyttä, sairasta!
Ja saastutat sillä samalla myös sen pienen ihmisen elämän!
Ikuisiksi ajoiksi.
Liatuksi.
Rikki revityksi ja haavoitetuksi.
Pahimmalla tavalla nöyryytetyksi.
Se pieni ihminen ei kasva koskaan unohtaneeksi aikuiseksi.
Suosikkeihini kuuluva enkeli atc
Mie muistan kuinka sie esitit kilttii ja viatonta muitte eessä.
Sie sanoit niille ett oon sun silimäteräs ja rakkautes kohe.
Sit kuiteskii sie selekäs käännettyy heille iskit nyrkilläs minnuu kaikkial muualle paitti et kasvoihi.
Niihi sie vaan läpsit, ettei jäis jäläkii.
Sit sie sylit päälleni ja huusit inhottavii sanoja.
Mie en ollu siulle yhtää mittää muuta ku lelu tai joku kapula.
Ja kaikki usko sinnuu.
siehä manipuloit niitä iha niinku minnuuki.
Kuiskutit sulosena korvaani samalla ku sielt tul solvauksii.
Kaik luul jotta mie kilahin.
Sie lähit teille tietämättömilleki välillä.
Petit minnuu, sen kuulin jäläkee päin. Vaan en siulta.
En ikinä siulta!
Sie humalassa lipsautit puhunees valleita miusta. MIKS IHMEESSÄ?!
Miusta, jonka kans pit ellää elämämittane aika?!
Vaa ei eletty ku kymmenise vuotta!
Pitkä taival helevetin portailla!
Ja mie tyhymä uskoin, luotin, ootin ja toivoin.
Sulin silimät ja olin hilijaa.
Mie vaan ootin ja ootin parempaa aikaa.
Mittää parempaa tullu koskaan!
Ja sit yks kaks myö oltiin toinen pohjalla ja toinen huipussaa
ja arvata saattaa kumpi ol kummassai.
Kukkaa ei auttanu, ei eppäilly, ei tullu hakemaa.
ne vaa välttel, ettei tuu heillekkii sanottavvaa.
No joo, en syytä, en morkkaa.
siel pohojalla mie tajusin, et kohta tulloo noutaja.
Se viep miut manan maile joko siun tahi miun käjen kautta.
Mie sillo pelekäsin enemmän ku koskaan siu huutojas,
lyöntejäs tai muitakaa tempauksias.
Enemmän ku siel pimmeessä huoneessa tahi kylymässä.
enemmän ku näläkäsenä tahi joukkojes eessä.
Enemmän ku sairaalassa maatessain katetrissa ja tutkittavana.
Mie pelekäsin kuolemaa niin palijo että miu ol irtaavuttava siitä kaikesta.
Mie sain jostai jotennii rohkeutta sen verran, jotta irrotin otteeni siu kahleista.
Piäsin irti.
Pakenin henkeni eestä.
sie et vieläkää tiijä, missä mie olin ja minne menin turvaan.
turvakottiin tai jonnekkii muualle pakenin.
Perrääni laittelit viestii ja soitittii,
ett kui mie petturi olin ja kui en ollu sinnuu ikinään rakastanukkaan.
Ja siekö muka olit?
Sie huusit ja solovasit minnuu kaikilla mahollisilla nimityksillä ja sanoillas.
Sie uhosit kostavas, ettiväs kässiis ja tappavas.
Miut ja sen, joka elämääni tullookaan.
Tahi niinku sie sannoit, tul jo.
Enhä mie muute ois lähtenykkää pois.
Niihä sie luulit.
Sie sannoit viel, ett manan maille mie meen iliman oikeeta rakkauven tunnetta.
Etten ikinä tuu kohtaamaan kettään siu kaltastas.
Etten tuu olemaan koskaan onnekas ja onnellinen, rakastunu ja rakastettava.
Niinpä nii.
Suatha sie toivoo ja aatella mitä halluut, vaa toisi kävi.
Mie oon ny onnellinen ja rakastan täysillä.
Elän elämeen enkelini kanssa yhessä.
Meillä on paremmin assiit ku koskaan enne ois voinu ees kuvitelmissaa kuvitella.
Nyt mie elän!
Mie elän täysillä!
Etkä sie maha mittää!
Todella erilainen enkeli tämäkin. :)
Kuin varkain minusta katosi jotakin.
Pala palalta.
Saanko sitä koskaan takaisin?
Unohdanko?
Korjaako aika?
Myös silloin, kun palasia on hukassa niin monta?
Niin monesti särkynyt ihminen.
Lisää ihania atc-kortteja
Tuon huoneen seinillä monta tarinaa.
Salaisuuksia satoja, monta elämää.
Riitaa ja iloa. Rakkautta ja vihaa.
Syytöksiä syviä, hellyyttä hersyvää.
Tuon kirjan sivuilla pettymyksen ja surun kyyneliä.
Lukemattomia sivuja.
Sotattuja sanoja.
Yhteen nippuun nitoutuneita
tuhruisia paperin palasia.
Tuon sängyn sisällä,
missä patja oli kerran niin pehmeä.
Se kerran houkutti iloon ja lepoon.
Nähnyt jonkun toisen kuumeen houreet.
Sylin antanut lohduttomalle.
Tyynyn toiselle pään alle.
Mitä kertoo katto rosoineen
ja rapistuneine maaleineen?
Kuinka monen tuijottaneen?
Kuinka monen unohtaneen?
Tarinoita on monia.
Niin monta kuin meitä ihmistä.
Kuuleeko sinua talon seinät?
Kätkeekö salaisuutesi kirjan kannet?
Lepäätkö rauhassa vuoteellasi?
Mikä on sinun tarinasi?
Niin kauniita sivuja...
Kiitos ett toit elämääni iloa
Kiitos että annat pimeyteenkin valoa.
Kiitos että saan olla oma itseni
ja kiitos että avaat minulle itsesi.
Kiitos olemassaolostasi!
Kiitos nettiystäväni!
Always and forever
Kuuntele, kuinka satakieli laulaa kauniisti.
Kuuntele, kuinka pienikin puro pauhaa mahdikkaasti!
Avaa itsesi kuulemaan myös se,
kuinka sinä itsekin voit täyttyä voimastasi.
Voit olla yhtä luonnon kanssa.
Ihana, ihana kirja! Kiitos Susanna! <3
Olen toisinaan täys pölvästi.
Toisinaan taas rakastettava enkeli.
Olen ihminen ihmisten joukossa.
Olen parhaimmillani sinun kanssasi.
Olemalla oma itseni.
Häkellyttävän, hämmentävän, suloisen, ihanaisia lahjoja kaikki! Extraa. Voi apua! IHANAA!
KIITOS SUSANNA! <3 T: Viltsu ja Murunen
Kukkasesta kukkaseen kimalainen kirmailee. Nauttii massu pullollaan, sanoo hiljaa hymy huulillaan: ai että, mettä! Maha ihan poks poks poksahtaa!
