Yksi moka oravanpyörässä


Kalenteri näyttää jokaiselle kuukaudelle jotain kivoja asioita tämän vuoden loppuun saakka. Eilen selvisi, että se kiva jatkuu alkuvuodestakin vielä. Ellei jopa jo vuoden lopun aikana? Kunpa ei nyt mitään suurempia huolia tulisi pilaamaan sitä fiilistä. Ihan joku tavallinen huoli ja paine ei voi fiiliksiä murtaa, mutta lähinnä tarkoitan läheisten sairautta, heidän epäonneaan tai jopa kuolemaa. Kyllä, jälkimmäinenkinhän seuraa ainakin yhtä läheistäni hyvin lähellä. Koska sitten saa otteen, sitä ei tiedä kukaan. Ja ainahan voi jotain tapahtua. Emme me tiedä kohtalon suunnitelmia etukäteen. Siksi voin vain toivoa...


Minun akuutein oma huoleni tällä hetkellä kuitenkin on apteekin mokat. Onneksi ei sen pahempaa, mutta ei nyt niin mukavaakaan.


Käyn säännöllisesti ostamassa lääkkeitä apteekista ja jokaisella kerralla kysyn, jääkö lääkkeitä vielä reseptille ja jollei, uusitaan. Vielä lähtiessäni varmistan, että varmasti reseptit ovat uusittu. Johtuen siitä, että aikaisemmin apteekissa on mokattu, eikä reseptiä olekkaan uusittu. Lisäksi on tarkistettava, kenelle uusinta lähtee ja onko TK avoinna sen viikon aikana.

Yksi niistä tärkeimmistä lääkkeistäni oli perjantaina taas loppumassa. Seuraavalle päivälle oli vain 2 pilleriä, kun pitäisi olla 4. Koska maksukattokin jo täysi, tarkistavat hyvin tarkasti, ettei liian aikaisin saa hakea uutta satsia sillä 1,50€ hinnalla. Näinollen siis meni viimetippaan haku.
Farmaseutti ilmoittaa, ettei reseptiä ole, eikä sitä ole jätetty uusittavaksi! Perjantai iltapäivä..
TK jo kiinni! Mikään ei siis auttanut.


Eli jouduin keskeyttämään lääkityksen viikonlopuksi, koska en saa niitä ennen, kuin lääkäri uusii reseptin alkuviikosta. Tässä kyseisessä lääkkeessä on muutamia seikkoja, miksi keskeytystä ei pitäisi tulla, mutta eipä sille nyt muutakaan voi. Apteekki ei voi lääkkeitä antaa reseptittä, lääkäriä eikä hoitajaa ei ole viikonloppuna TK:ssa ja sairaalan päivystys ottaisi sen verran paljon maksua käynnistä, ettei siihen ole varaa. Tästä vieroitusoireet päällä, kivut kasvaneet, vastustuskyky laskee kipujen kasvaessa ja sivareiden ollessa päällä,  muiden lääkkeiden annostus päin honkia, jotta pärjään ja  ensi viikolla homma lähtee alusta ja sivuoireet palaavat jne jne... Täytyy nyt toivoa, etten sairastu ja nyt vaan hengailen, jotten joudu kipujen takia makaamaan vuoteessa useaa viikkoa putkeen.
Yksi farmaseutin moka aiheuttaa siis ketjureaktion. Miksi hän edes sanoi kahdesti "Kyllä, uusittu on", ellei sitä tehnyt?! Ellei osannut? Onko se niin rutiinia muka, ettei edes tarkisteta, vaan joo joo, tehty on?! Ai hyvää päivää!

Onneksi olen noita ajastettuja bloggauksiakin saanut kasaan, joten niillä on menty viikonloppu. Tälle päivää eka "suora lähetys". Silläpä se jääkin lyhyeksi nyt.

Kuvaarvuuttelua teille... Mitä noissa ylläolevissa on kuvattu ja mitä niissä näkyy?

tässä alempana kuvailin korvakoruja, jotka purkuun saatu, mutta enhän minä niitä raaskinut purkamaan alkaa ja mitään kirjankantta tällaisilla koristaa. Joskus voi käydä näinkin.


Seesteistä alkavaa viikkoa! 

Kommentit

KataMaria sanoi…
Noi lääkkeiden uusimiset näkyy kanta.fi ja itsekin voi uusia! Mukava kuulla et siel on joka kuulle jotai mukavaa mitä odottaa! :)
jep, myönnän sen virheen tehneeni, etten enää kolmatta kertaa tarkistanut reseptiasiaa itse kanta.fistä. Olihan se kahdesti jo muka varmistettu tiskillä! Uusimista en osaa itse, ja kaiken huippuna nettiyhteydessämme oli syyskuussa häikkää palvelimen kapasiteettipulan takia ja korjaustöiden vuoksi, joten netti ollut melkolailla pätkivää. Mutta juu, oma moka. Mitäs en tarkistanut. Arvaappa tarkistanko tulevaisuudessa sen kolme, ellen useammankin kerran!
RaijaAnnikki sanoi…
Hyvää uutta ja parempaa viikkoa sinulle.
Tuula sanoi…
Äh, en tiedä tuliko kommenttini jo, kun kone tilttasi kesken kaiken...
Mutta enemmän kun harmi tuo apteekin moka!
Ja kuvista mieleeni tuli munasolut, mutta tuskin niitä olet päässyt kuvaamaan (ja mitkä laitteet siinä täytyisi ollakaan!)
RaijaAnnikki, kiitos. soitin aamulla heti TK.lle. Hoitaja lupasi, että resepti uusitaan viikon sisällä... WTF?!

Tuula: Ei tullut eka kommenttisi.
Se minullekin tuli ekana mieleen. ;)

Viltsu