Pelti-omenapiirakka


Niinkuin jo aikaisemminkin kerroin, omenaa on ja omenaa on tehty pakkaseen asti. On meinaan helpompaa sitten talvella ottaa pakkasesta pala tai kaksi sulamaan ja nauttia piirakkakahvit, kuin lähteä etsimään jostain kalliita leivonnaisia kahvileiväksi. tällainen peltipiirakka ei paljon maksanut. Lisäksi saa kerralla ison satsin. Eikä niitä omppujakaan viitsi piloille kassissa pistää.

Ihan perinteinen omenapiirakka tuli tällä kertaa ja siis koko pellillinen tällä ohjeella. 

PELLILLINEN OMENAPIIRAKKAA

4 kpl kananmunaa 
3 dl sokeria
4,5 dl vennäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa
1 dl ruokaöljyä (tai 100g voita)
omenoita viipaleina
kanelia
sokeria

OHJEET
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vahtoon.
Mittaa maito ja öljy ja laita nekin sekaan. sekoita hyvin.
Voit antaa tässä vaiheessa taikinan olla rauhassa.

Kuori omenat, poista siemenkota ja leikkaa ohuita omenaviipaleita.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja laittele omenaviipaleet päälle. Omenaviipaleiden päälle oman maun mukaan sokeria sekä kanelia.

Paista 225 asteisessa uunissa n.15 minuuttia.

TARJOA vanilja-kastikkeen, -vaahdon tai jäätelön kanssa. Hyvää ilman mitään lisukkeita myös!

Kommentit

Tiia Koivusalo sanoi…
Nam nam ja nam ja tuohon vielä vaniljakastike aah...

Tiia