TJK pikku Sofiin kanssa
Olipa kerran enkeli, joka löysi pienen tyttösen puutarhasta.
Tyttönen oli puettu ruutumekkoon ja hiuksillaan kukkaispanta.
Enkeli nosti tyttösen syliinsä ja kysyi tämän nimeä.
Tyttö vastasi: Olen Pikku-Sofii.
Enkeli huomasi, että Pikku-Sofiin sydän oli kaunis ja puhdas.
Kun Pikku-Sofii jatkoi kertomistaan itsestään, Enkeli huomasi Sofiin olevan myös iloinen ja rehti tyttönen. Mutta miksi pienen pieni tyttö oli yksin puutarhassa!?
Pikku-Sofii istahti enkelin syliin jalat ristissä ja mietti sitä itsekin.
Olenkohan tipahtanut jostakin syystä tänne? Mutta mistä?
Sofiilla oli mukana myös suurta kauhaa kantava nalle. Nalle tiesi kuiskata Sofiin olevan oikeasti nukke. Hupi-naurumaasta he tulivat ja toivoivat löytäjälleen iloa ja parempaa mieltä ikuiseksi ajaksi.
Enkeli lupasi viedä heidät perille paikkaan, jossa iloa ja naurua jo kaivattaisiinkin.
Niinpä Pikku-Sofii ja nalle muuttivat Enkulille, Enelin saattelemana.
Ja kaikki, mitä kortissa oli mukana, jouti korttiin tallennettavaksi ikiajoiksi.
Tausta ja jalat tussilla tehty. Kaikki muu lehdistä irti revitty tai leikattu.
No joo, lusikka on riipus, enkelin koristeet hihansuissa ja tiara puolihelmiä ja sofiin hiuspanta paperikukan puolikas. Toinen puoli kukasta kauluksena.
Kortti varattu
Tämäkin kortti samaan haasteeseen tehty.
Taustalla pala paperia, nauhan pätkä. After sun on tulostettu vahingossa paperille, vaikka piti olla tarralle. Siksi jouti korttiin. Laitoin kukkakuvan siihen tekstin alle. Kehystin kukkakuvan tussilla.
Suuret ruusut ovat lojuneet kiiltokuvan jämänä pöydällä. Geishakin tulostettu kuva.
Kommentit