Tarkista joulukalenteripaketin saapuminen perille

Hip hei hurraa!
Olen siivonnut verstasta ja tullut siihen tulokseen, että se siivoaminen on loppumaton homma. Aina jotain saan mieleeni, että tuo tuonne ja tuo tänne. Pyörittelen laatikoita ja purnukoita paikasta toiseen. Otan purkin kynille, eikun sittenkin pikkuhipleelle, eipäs kun niille kynille... Huoh.
Nyt kuitenkin joulukalenteripaketit pääsivät paikalleen ja isompaan koriin.
Siitäpä tulikin mieleeni, että melkein kaikki paketit ovat jo saapuneet, mutta 5 vielä puuttuupi.

"TÄSTÄ JOULUKALENTERIIN".

Voit tarkistaa, onko sinun nimesi vielä punaisella. Mitä mieltä olet, riittääkö tämä huhuilu-muistutus, vai pitäskö käydä erikseen jokaiselle sanomassa? En tahtoisi hoputtaa enkä ruinata, joten hieman sellanen kommentilla kysely ja muistutus sotii vastoin periaatteitani, mutta mitä mieltä olette? Muutama on jo kertonutkin muistavansa asian, mutta entä loput?

Aikataulujahan ei sen kummemmin ollut, kunhan ennen joulukuuta olisivat perillä. Aikaa siis on vielä vajaa kuukausi lähettää. Kaikkien pakettien lähettäneiden kesken arvon palkintoja, kolme kappaletta, kunhan KAIKKI paketit saapuneet tai viimeistään 1.12.

Palkintoja onkin tuossa jo kivasti valmiina, joten odotan innolla arvontaa.
Maltti kuitenkin valttia.
Palaillaan astialle, kunhan h-hetki koittaa.




Kommentit