Kerran elämässä, sisustuskuvilla, ei atc-korteilla

Monen kertaa olen atc-kortteja tänne julkaissut, enkä ole tuota Kerran elämässä-kirjaa muistanut. Voi minua! Toisaalta, mitäpä minä olisinkaan muistanut... ?! Ainakin välillä olo on niiiin tukossa oleva, että itsekkään tiedä, kuka olen ja missä. 

Otan siis oikeuden luistella hieman jo julkaistujen atc-korttien varjolla itselleni tekemästä haasteesta, eli että ajatelmat ja kortit olisivat samassa. Laitan vastineeksi sisustuskuvia. Eiks se olis niinku sama!? No ei...

Ekaksi etsin Tiialle kuitenkin Basti Anselmista kuvan, sillä lupasin kertoa, kuka on B.A.. Onneksi ei ollut Pekka Anselmi... Muutenhan meillä olisi aina P.A... ai mutta niinhän se on muutenkin. hahhah. 

Basti Anselmi on kuvassa Vilman sylissä. 

Vilma sai nimensä blogi-arvonnassa ja vaatteet arvonnan kautta vaihtarilla. 

Basti Anselmi löysi meille kaupan hyllyltä lakujen kylkijäisenä kauan sitten. Tuossa kuvassa Vilman kaulahuivi kaulassa. 

Jaa, mää vai lapsellinen?! 

Kerran elämässä tulisi jokaisen naisen ostaa kolme mekkoa kerralla, vaikka ei oikeastaan tarvitsisi yhtään. 

Miksi ostaisin kolme mekkoa, ellen niitä käytä sitten? 

Ehkäpä siksi, ettei nainen mahda mitään luonnolleen..

Silloin kauan sitten nuorena, kun masennus söi minua, ostelin kaikkea vain tyydyttääkseni pahaa oloa. silloin varmasti ostin "kolme mekkoakin" kaappiin lojumaan. 

Nyt isompana sitä tajuaa pitää itsestään huolta ja hoitaa ongelmansa kuntoon, ennenkuin ne syövät elämältä oikean pohjan. Enää en mekkoja osta kaappiin lojumaan.

Kerran elämässä tulisi heittää kolikko katusoittajan hattuun. 

Juurikin niin! 

Ja olen sen tehnytkin! Katusoittajan hattuun, lipaskerääjille, mitä niitä avustettavia on ollutkaan. 

Olihan minulla maksullinen kummilapsikin aikoinaan. 

Se tunne, kun annat vähästäsikin pienen osan, on upea tunne. 

Edes vähän...  

Ja kyllä se niin on, että paha ei anna paljostakaan. 

Hyvä aina palkitaan! 

Kerran elämässä tulisi lukea vanhaa ystävä-kirjaa.

Se olisi ihanaa! Harmi, ettei kaikkien kymmenten muuttojen jälkeen yhtään ystävä-kirjaa ole tallessa... Tai hetkinen! Onhan minulla joitakin Runo-decoja, jotka kiersivät postitse swappaajilla! Mutta niitä oikeita ystäväkirjoja ei ole. Se on niin harmi. Tai omat päiväkirjat teinivuosilta... EIKÄ! :D 

kuva netistä, mutta samanlainen koukku se on meilläkin. 

Kerran elämässä tulisi ruokkia sorsia ja vaellella puistossa viivytellen. 

Ei sitä varten tarvitse odottaa eläkepäiviin asti. 

Tiedän! Ei tarvitse ei. 

Me kuljemme aina luonnossa ja puistoissa rauhallisesti ja syötän sorsia ja lokkejakin! Olen semmonen eläinrakas piipertäjä, että eväsleipäni jaan ilolla jonkun toisen kanssa -myös eri lajin.