Olen palannut

Ihanaiset, rakkaat Inspiksen lukijat!
Toivon hetkesi, ja että lukisit tämän bloggaukseni. Pyydän!

Tahdon ihan alkuun pyytää anteeksi ihan jokaista teistä, jotka olette laittaneet meiliä minulle tai kommentteja, enkä ole vastannut yhdellekkään teistä. Samoin pyydän anteeksi, etten ole vieraillut blogeissanne, en kommentoinut yhtikäs yhtään kirjoitustanne. Pyydän anteeksi myös jos olet osallistunut haasteisiini, enkä sanallakaan ole kommentoinut niitä.

Olen saanut kysymyksiä haasteisiinkin liittyen ja tiedän, aika käy vähiin! En silti ole aikaisemmin vastannut niihinkään, kiireellisiin viesteihin.

Lisäksi minulta on kysytty, miksi blogiani ei voi enää kommentoida niinkuin aikaisemmin. Ja voiko edes ollenkaan enää.

Minulla on syyni kumpaankin!

Ensinnäkin tuo kommentointiasia.
Se on ja pysyy tällaisena.
Eli vain google-tilillä kirjautuneena voi kommentoida blogiani vastaisuudessakin. Anonyymit eivät voi siis kommentoida. Jos osallistut haasteisiini tai haluat viestiä lähettää muuten, se onnistuu toki sähköpostilla minulle. Laitat työstäsi kuvan tulemaan, niin julkaisen sen blogissani.
Tämän takana on täysin anonyymi häiriköinti.
Vaikka henkilön nimi ja jopa osoitetiedotkin ovat tiedossani, en silti aio sietää mitä tahansa blogissani. Bloginihan on positiivisuutta jakava iloinen paikka pysähtyä, eikä kenenkään ilkeilyjen ja omien väärien ja solvaavien oletusten purkupaikka. Valitettavasti yksi ihminen voi kuitenkin aiheuttaa laajemmaltikin ongelmia, kuten nyt niin monille mielipahaa kommentoimisessa.

On ihan totta, että blogissani on päivittäin uusi kirjoitus ilmestynyt. Joskus kaksin kappaleinkin. Olen tarkoituksella ajastanut kirjoituksia ilmestymään jokaiselle päivälle. En ole ollut maisemissa puoleentoista viikkoon kuitenkaan!

En ole ollut maisemissa koneella, en kotona, en edes Suomessa! Siksi kaikki on nyt kasaantuneena ja odottanut vain tätä hetkeä, että palaan kotiin ja luen ja vastaan.

Saanko kertoa tarkemmin, mitä tapahtuikaan?!

Haaveilimme Muruseni kanssa ulkomaan matkasta. Jos edes Tallinnaan, mutta voi, jos elämämme suurimpia unelmia toteutuisi joskus, ja pääsisimme jonnekkin kauemmas lämpimään. 

Kuten tiedätte, vähävaraisen ja työkyvyttömän on vaikea hankkia rahaa matkaan. Murusen rahoilla elämme nippanappa Suomessakaan. Saatikka, että jäisi säästöön jotain. Mutta silti sanoin pari kolme kertaa ihan vakavissani, että se hetki tulee, kun vien rakkaani etelään! Siinä olisi elämäni tehtävä!

Mission imbossible..

Kuten olen myös sen kertonut, olen osallistunut kuukausittain kymmeniin, ellen sataankin kilpailuun. On siis silkka ihme, ettei mitään suurta voittoa ole tullut... 

Rahaa olen sata markkaa voittanut kerran. 

Kerran voitin jopon. 

sitten viime vuonna soi puhelin; "Radiosta päivää! Olet voittanut kahden hengen vapaavalintaisen ulkomaanmatkan! Matkatoimisto on tämä. Valitse itse reittilennot valitsemaasi kohteeseen ja valitse hotelli, palvelut, jne. Me maksamme kaiken sen". 

Ja minä itkin suorassa lähetyksessä! Minä itkin, vapisin ja olin tyystin sanaton! 

Kun puhelu päättyi, itku ja vapina jatkuivat. 

Sitten sain jotenkin itseäni kasattua sen verran, että pääsin toiseen huoneeseen Murusen luo ja aloin taas parkua. sönkkäsin siinä räkää ja kyyneliä naamallani, että "rakas, me lähdetään etelään! 

Minä voin viedä sinut sittenkin ihan oikeasti etelään!!!"

Voin kertoa, että olemme olleet nyt viimeiset puolitoista viikkoa siellä, missä palmut huojuvat Ja kaikki on niin taivaallisen ihanaa! 

Matkamme siis valitsimme itse. 

Kriteereinämme olivat 

*Lämmintä! 

*Meidän kiinnostuksenkohde

*Meri

*Kaunis, romanttinen ja viihtyisä hotelli

*Reittilennot suht lyhyet

*Vain aamupala

Siitä se sitten alkoi armoton valikoiminen. 

Koska en pystyisi matkustamaan kamalan kauas, piti matkakohteemme sijaita muutaman tunnin lentomatkan päässä. tulisihan jo pelkkää automatkaa hurjasti. 

Lisäksi tahdoimme max. kaksi koneen vaihtoa. 

Hyvin pitkään meillä oli kaksi maata, joiden välillä väänsimme kättä. 

Kumpiko olisi meille sopivampi? 

Kohteet hyvin samankaltaisia, sillä minun suuri haaveeni on ollut aina muslimimaat. Murusen kanssa valinta oli helppoa tehdäkin. Häntäkin kiinnostaa samanlaiset asiat. Menisimme kahdestaan ilman turistiryhmää reppureissuun! Etsisimme paikallisia ihmisiä ja eläisimme heidän seassaan! Söisimme paikallisia ruokia ja kävisimme paikallisten seassa ostoksilla. Ei mitään turistivouhkaamista! 

siitä se sitten ajatus lähti. 

Olimme NIIN lähdössä jo Marokkoon, lähelle autiomaata, kun meille selvisi, että siellä jopa lapset ovat röyhkeän väkivaltaisia ryöstäessään kaduilla turisteja ja paikallisia. siispä parin valvotun yön jälkeen päätimme haudata ajatuksen Marokon autiomaista. Meidän valintamme olisi länsimaalaisille naisille turvallisempi Turkki ja Antalya. 

Valintamme olikin täydellinen! 

Me niin nautimme matkastamme aivan alkumetreiltä asti! 

Turvallisuutta, karuakin ja alkeellista, vehreyttä, fanaattisia jalkapallofaneja, basaareja, moskeijoita ja minareetteja, rukoushetkiä, paikallista ruokaa, meressä uimista, retkiä... Kaikki meidän ehdoillamme eikä suomalaisia lähimainkaan! 

AI ETTÄ ME NAUTIMME!

Voisin seikkailuistamme kertoa vaikka kuinka pitkästi. Vaikka kuinka monta kirjoitusta! Kuviakin tuli 777 kappaletta otettua! Siispä pakko pätkiä useampaan kertaan nämä kokemamme, mutta pakko myös kertoa kaikenlaista matkastamme. :) 

Esimerkiksi kujakissoista ja koirista, joista ensin olimme hyvinkin huolissamme. 

Turhaan. 

Enemmänkin eläinkaupan tilanne järkytti meitä. Kujakateilla ja -koirilla sentään on tilaa, ruokaa, rapsuttajia, suojapaikkaa... Niistä oikeasti pidetään huolta, vaikkakin erilailla kuin meillä Suomessa. 

Meille tärkeää oli mm. luonto. Ihan sama, olisiko vehreää vai karua. Kunhan pääsemme tutkimaan sen monimuotoisuutta. Jokaista pientä yksityiskohtaa tai kokonaisuutta. 

Tärkeää oli myös hotellin sijainti läheltä minareettiä ja moskeijaa. Se oli yksi tärkeä pointti. Ja se onnistuikin. Kaipaan nyt Suomessa sitä rukouskutsun kajahtamista. Hieman ikävää helpottaa rukousnauhani. 

Söimme joka aamu aamupalan sitruspuiden ja oliivipensaiden katveessa. Kaikki muu ruokailu tapahtui omilla ehdoillamme, sillä emme niin välitä hotelliruuasta/länsimaisille sovitellusta aina samankaltaisesta ruuasta. Sekin tosin olisi sisältynyt hintaan, jos olisimme vaan tahtoneet. Mielummin etsimme ne paikallisten ruokapaikat ja söimme siellä. Joka päivä eri ruoka-annokset. 

Tokihan nähtävyyksiäkin kierreltiin ja tämä ravintolakuja, jossa sateenvarjot ajavat aurinkosuojan virkaa, on ehkäpä yksi kuuluisimmista tai ainakin kuvatuimmista kohteista. 

Monet turistit Suomesta menevät Alanyaan, joten Antalya jää hieman vieraammaksi. Eihän antalyaan tehdä pakettimatkoja samoin, kuin Alanyaan. 

Mielestäni meille sopii paremmin reppureissut kuin pakettimatkat. Sydämemme jäikin tuonne unelmiamme täyttämään kaupunkiin ja maahan. Jos luoja suo, teemme vielä uuden matkan Antalyaan joskus. 

Paratiisi! Täydellinen paikka viettää häämatkaa. Eikö totta?! 

Niinpä päätimme mekin Murusen kanssa viettää paratiisissamme honeymoonia. 

Kyllä! Sanoimme TAHDON ja avioiduimme!

Olen siis nyt virallisesti Rouva Murunen. ;)

Tulijaisia toimme tottakai ja ihan enemmänkin, mitä aijoimme. Olihan hintataso Turkissa ihan eriä, mitä Suomessa. Esimerkkinä sandaalit, 4 euroa. 

Olisi kyllä mieli tehnyt kissojakin kantaa kotiin muutama. Niin ihania ovat kaikki. Tämäkin akvaarion eteen nukahtanut kujakatti. Tai hotellissamme meitä tervehtimään joka aamu tullut Garfield. <3

Karvinen näyttää hyvin paljon meille tulevalta vaavelilta isona, joten ehkä siksikin hän vei meidän sydämemme.

Vietimme siis aikaa paikallisten seurassa. Yksi huikea kokemus oli katsoa Galatasarayn matsia fanaattisten fanien kanssa. Se tanssi, laulu, raketit, huudot... Ja kun matsi oli ohi, 5 minuutissa koko alue oli tyhjä ja roskaton.

Koimme niin vitamin barin kuin Efes-oluenkin voiman. Paratiisin viinit ja taide-mestat. Taksilla ajelimme hotellilta Oopperatalolle ja takaisin, väliajalla kahvit kummallekin sekä parhailta paikoilta kalleimmat liput kahdelle Moderniin balettiin katsomaan Otelloa. Oli kuitenkin yksi bile-asia, minkä jätimme väliin..

Emme siis tahtoneet ruttaantua muuriin, vaan mielummin antaa autoille tilaa kapeilla kujilla ja paikallisten tavoin hyppäsimme tieltä sivuun talojen portaille. 

Ole kuulolla... Lisää tulossa lähiaikoina. :) 

Älä eilisen suruja pohdi.
Älä huokaile aurinkoa,
joka ei vielä ole noussut.
Nyt on hetki. Nyt on aika.
Elä nyt, ystäväni, elä nyt!

Rakkaudella, Viltsu