Olisinpa täydellinen kotiäiti

Katson blogeja ja telkkariohjelmia, joissa kotiäidit sisustavat, hoitavat lapsia ja meikkaavat. He laittavat ruokaa ja harrastavat. Täydelliset kotiäidit laittavat kotiaan viimeisen päälle muotilehtien mukaisesti. He pukevat ja meikkaavat kalliit muotivaatteet ja virheettömät meikit. Täydellinen kotiäiti hymyilee aina lapsilleen ja pitää sylissä ja opettaa kaikenlaista. He istuvat hiekkalaatikon reunalla ja kertovat toisille täydellisille kotiäideille unelmalomista perheen kanssa. Heidän kodistaan tuoksuu aina eksoottiset ruuat, eikä koskaan tavisruoka tai palanut ruoka. Puolisot ovat täydellisiä upeita ilmestyksiä hekin. Täydellisen äidin täydellinen idylli ja täydellinen perhe.
Olisinpa kuten he. *huokaus*

Minulla on vain yksi lapsi ja hänkin jo omillaan asuva. En siis voi istua hiekkalaatikolla ja salaa utsia niitä vinkkejä, kuinka tulla täydelliseksi kotiäidiksi. Itseasiassa ne tenavatkin ovat jotenkin pelottavia  hiekkalapioidensa kanssa. Aina joku sotaleikki jossa hiekkaa heitetään toisten päälle. Mietin, kuinka ne äidit voivat istua niin rauhallisina vaaleat Lacosteet päällään? Puhtaina ja nauravaisina?!
Toisaalta, eivät he edes naura. Istuvat siinä hiekkalaatikon reunalla naamat ilmeettöminä. Liekkö botoksia?! Vai väsyneitä, apaattisia? Ei, ei rikkaat ja hienot voi masentua...Eivät he edes komenna lapsiaan. Minä ainakin sanoisin heittelystä jo suorat sanat. Pistäisin sen kersan miettimään tekosiaan ja pyytämään anteeksi. Mutta minä en olekkaan täydellisiä hermoja omaava...

Katson lapseni valokuvaa. Hän on pukeutunut kauluspaitaan ja kravaattiin siinä. Hiukset siististi kammattu ja hymy on leveä hänen kasvoillaan. Ruusu kädessä ja peruskoulu päätöksessä. Ammattiopinnot odottavat vielä siinä vaiheessa. Hymyilen ja tunnen ylpeyttä lastani kohtaan. Hän on niin kohtelias vieraille, hän auttaa aina minua pyytämättäkin, siivoaa jälkensä ja on tyytyväinen vähään. Hän arvostaa siinä mielessä rahaa, että säästää itse ja tekee töitä rahansa eteen ja sitten käyttää ne johonkin isompaan, mitä on haaveillut kauan. Lapseni on komea ja värikäs persoona. Omaa vahvan itsetunnon ja uskaltaa erottua joukosta. Rakastan häntä todella paljon!

Laitan valokuvan takaisin kirjahyllyn päälle telineeseen, jonka tein itse.
Huomaan samalla, että kaapin päällä on pölyä, joten kipasen hakemassa rätin, jolla voin pyyhkiä pölyt pois. Pyyhin ja samalla järjestelen pikkuisen paikkoja. Istahdan välillä sohvalle lueskelemaan siihen sohvepöydälle jäänyttä aikakauslehteä, minkä olin napannut lehtiroskiksesta viime viikolla. Samalla ajatukseni harhailevat lehden artikkeleiden myötä kauniisiin koteihin, joissa kaikki on niin vimpan päälle puhdasta ja kaunista. Liekkö niissä edes elämää?! Tuskin! Ei ainakaan lapsia ja lemmikkejä! Ei kenenkään koti voi olla asuttu ja NIIN SIISTI! 

Kun olen lehden selannut ja pölyt pyyhkinyt, käyn vielä huuhtelemassa pölyrätin.
Huomaan, että pyykkikori on täynnä, joten ohimennen laitan pyykit koneeseen ja koneen töihin. Täydellisillä äideillä tuskin on edes pyykkiä. Liekkö vievät pesulaan tai likaiset roskiin ja ostavat koko ajan uusia merkkivaatteitaan... Pyh. Rikkailla on vara...
Samalla vilkaisu peiliin kertoo, että tarvitsen kammata hiukset ja meikata. Päätänkin hemmotella itseäni tällä kertaa ihan kunnolla, sillä olen varmasti ansainnut hemmottelun, kun AINA PITÄÄ siivota ja laittaa ruokaa ja tehdä vaikka mitä , mutta tänään minä vaan hemmottelen itseäni, enkä tee MITÄÄN! Niinpä teen kauniin kampauksen, kasvohoidon ja meikin. Lakkaanpa vielä nysät kyntenikin. Olalaa! 
Muistan, että on tulossa juhlat, joihin tarvitsen vielä kortin.

Menen hengailemaan nettiin. Käyn katsomassa blogit joita seuraan säännöllisesti ja kirjoitan jotain liibalaabaa omaani. Huomaan haasteen, jossa halutaan tehtävän kortti kukin ja koristein, joten saan siitä inspiksen tehdä se onnittelukortti. Kaksi kärpästä yhdellä pierasulla. Vai miten se menikään...
Ja niin tämä mami istahtaa askartelemaan, vaikka pitäisi siivota ja puunata ja tehdä vaikka mitä, että olisi lähelläkään täydellistä. Pyh. Askartelen ensin!

Kortti valmistuu. Osallistun haasteeseen. Samalla kun laitan nyt ottamani tarvikkeet takaisin paikoilleen, löytyy kauan kadoksissa ollut viivainkin. Innostun ja siivoan koko verstaan pöydän ja lattian. Löytyi samalla paljon muutakin tarvittavaa ja kivaa!

Vilkaisen kelloa. Minulla olisi vielä useampi tunti aikaa ennen ruuan laittoa. Yhtään ei huvita alkaa siivoamaan, joten alan penkoa vertsaan kaappeja. Innostus iskee välittömästi ja siivoan kaapitkin. Lajittelen tarvikkeista turhat pois ja naputtelen ne lahjoitetaan-osastolle.

Kelloon katsoessani iskee paniikki. Hittolainen! Ruuan laitto on NIINKU NYT! Ei kohta, vaan vauhdilla heti! Joten kaapin ovet kiinni ja kipitän keittiöön.
Alan kasata tarvikkeita työtasolle. Ensin perunat pestävä ja kiehumaan. Pesen tiskialtaasta ensin kattilat pois, jotta voin alkaa perunan pesuun.

Kun perunat on kiehumassa, muistelen kuinka ruokaohjelmassa joku ammattikokki pilkkoi sipulin. Otan sipulin esille ja suitsait sukkelaan silppuan sen pieneksi hakkelukseksi. Olisipa minulla oma ruokaohjelma, niin voisin tässä samalla sitä kuvata. Heh heh. 

Nakkipaketti on sulanut, joten alan pilkkomaan niitä seuraavaksi. Maistan yhden nakin siltään. Sehän kuuluu asiaan. Ruokaa laittaessa maistellaan palanen sieltä, toinen täältä. Kokonainen nakki nyt ei palanen ole, mutta maistoinpa silti. Sitä ei onneksi edes lasketa painonhallinnassa, koska eihän se kuulu ruokailuun, herkutteluun tai mihinkään! Se on vain maistipala. Se ei lihota eikä kerry kroppaani. Ruoka höyryää jo iloisesti. Nakkikastike tulossa ja perunat. Alan maustamaan kastiketta.

Ai niin, meillähän on fajitas-maustettakin iso törppö. Minäpä sujautan siitä hieman kastikkeeseen. Ja samallahan tuosta tuonkin maustepussin käytän ja tämän purkin ripautan. Ripaus suolaa ja chiliä, sillä ne kuuluvat melkein kaikkiin ruokiin. Ihana tuoksu! 
Maistan kastiketta. Todella hyvää! Eksoottista.. Kastike maistuu fajitaksille, muttei kuitenkaan. Nam nam.

Puolisoni tulee sopivasti kotiin töistä juuri, kun olen saanut katettua pöydän ja kynttilän palamaan.
Riennän heti hänen syliinsä, pussaan ja halaan. Hän halaa ja pussaa minua ja olemme kuin iilimadot toisissamme kiinni välittömästi. Kun hetken jälkeen irrottaudumme toisistamme, hän ottaa pari askelta taaksepäin, katsoo minua ja hymyilee; Oletpa sinä tänään kaunis! Ja olet siivonnutkin täällä! Koti on niin puhdas ja kaunis ja pyykitkin pesty... Ruoka valmiina ja kattauskin kauniina.. Voi kuinka täydellinen kotiäiti ja vaimo sinä oletkaan! 

Säpsähdän hänen sanoistaan... Katson häntä. Hän on niin upea! Katson ympärilleni. Meillä ON siistiä. Ruoka tuoksuu yhä taivaalliselta, vaikkakin nakkikastiketta ja perunaa. Silti siinä on oma twistinsä. Eksotiikkaa...

Minä taidan sittenkin olla ihan samanlainen äiti, kuin ne hiekkalaatikon äidit.
Hymyilen ja otan rakastani kädestä kii.
Menemme syömään, ennenkuin ruoka palaisi pohjaan...

Tämä kirjoitus on omistettu kaikille meille täydellisille äideille ja täydellisille vaimoille, naisille, nuorille, vanhoille,.. Tai jopa isille, veljille, miehille...

MEILLE JOKAISELLE!

Ihan tavallista ja silti niin upeaa alkanutta viikkoa SINULLE!