Runojani: Katkeruuden perikuva ja JOULUKALENTERILUUKKUASIAA
Tunsin kerran ihmisen, josta välitin ja pidin ihan oikeasti.
Hän tuntui vaikuttavan rennolta, tavalliselta ihmiseltä, jonka kanssa olisi helppo jutella ja olla. Hänelle ei tarvinnut kertoa, miksi jokin asia mietitytti tai vaivasi minua, sillä hän tiesi.
Hän oli kohtalontoveri ja ymmärsi.
Emme me paljoa minusta puhuneet.
Lähinnä hänestä, hänen menneisyydestään ja hänen nykyisyydestä.
Ei ollut mahdollisuutta avautua enempää hänelle, mutta arvelin, että kerkeänhän minä,
sillä tämä ihminen oli minusta hyvin samankaltainen kanssani ja pysyisimme varmastikin ystävinä ikuisesti.
Ikuisuus kesti vain tovin.
Hyvästi!
Toivoin sinun huomaavan, kuinka tärkeä olet minulle.
Toivoin sinun huomaavan, että tarkoituksella valitsin lahjani sinulle.
Toivoin sinun huomaavan, kuinka tahdoin tuntevasi tarpeellisuuden.
Sinun valintoihisi en voinut kuitenkaan vaikuttaa.
Voin vain yrittää toteuttaa tahtosi.
Aina.
uudestaan.
Yritin tukea, olla läsnä. Olla ystävä.
Kaikkeen en voi silti minäkään.
Materiankaivoasi täyttämään.
Kauhoa lahjoja sammioosi enempää.
Materia ei tuo onnea!
Kerroit, että sinua pyydettiin antamaan toisten asioiden vaan olla.
Ihmettelin.
En ihmettele enää.
Sinä et näe avoimin silmin maailmaa.
Näet vain sen, mitä sinä itse haluat.
Et anna mahdollisuutta kertoa totuutta.
Et puolustautua. Et esittää kysymyksiä; mitä tarkoitat!? Mistä moinen?
Sinä vain karkoitat ihmiset luotasi.
En tule koskaan tietämään syytäsi siihen.
Etkä sinä taustoja tai totuutta.
Itkin sitä kaikkea, kuinka hän minua kohteli.
Itkin sitä, etten ollutkaan osannut antaa hänen tuntea olleensa tärkeä minulle.
Itkin, kun olin epäonnistunut ja itkin, sillä menetin ystävän.
Muistin hänen katkeruuden,
luovuttamisen,
kateuden ja sen,
ettei hänellä vaan ollut itsetunto kohdallaan enää.
Muistin, että moni muu oli suuttunut hänen sanoistaan hänelle.
Useamman kerran.
Ettei hänellä ollut ketään muuta, kuin se oma perhe, mikä rakoileva.
Muistin, ettemme puhuneet minusta juurikaan vaan vain hänestä.
Ja monia muita asioita.
Itkin jälleen.
Olin ollut niin sinisilmäinen ja luottanut siihen ensivaikutelmaan,
että hän olisi ollut tervepäinen, hyvä ihminen.
se pettymys purkautui itkuna pihalle.
Olin pettynyt itseeni ennenkaikkea.
Enhän ollut huomannut ajoissa, ettei se ihminen ollut terve alkuunkaan.
Johan se kertoi sen, ettei kukaan ollut hänen ystävänsä,
ettei edes perhe välittänyt ja että koko kylä vihasi häntä.
Ei ihme, että hän eli/elää katkeruuden suossa.
Hän ei voinut ostaa minua eikä saattaa kiitollisuudenvelkaan.
Hän ei saanut minusta pelinappulaansa, jolla nostaa itsetuntoaan.
Hän näki vain sen, kuinka hyvin asiani ovatkaan.
Positiivisuuden ja elämänilon ja yllätys yllätys, materian.
Ehkä hänelle tärkeintä olisi ollut materialismi. Ei ihmis-suhde.
Ja nyt, tänä päivänä,
Hän vihaa minua.
Koska minusta välitetään ja minulle annetaan lahjoja.
Minun kanssani vietetään aikaa ja minua tavataan.
Nähdään totuus, eikä harhaluuloja.
Hän vihaa minua siksi, ettei tiedä totuutta,
eikä näe kuin sen, mitä haluaa nähdä.
Kuvitelmiaan.
Hän on päättänyt, millainen minä olen, eikä sitä päätöstä voi kumota.
Hän ei ymmärrä faktoja, ei totuutta, todellisuutta.
Hän on syvällä katkeruudessa ja mielen mustassa suossa.
Paikassa jossa ei ole valoa.
Tottakai olen pahoillani hänen puolestaan. Voisinpa auttaa.
En soisi kenenkään olla siinä mielentilassa, siinä synkässä maassa.
Mutta minä en voinut häntä auttaa.
Minun valoisuuteni oli hänelle liikaa.
Ensin turhautti.
Tiedätkö sen, kun haluaisit auttaa muttet voi?
Mutta nyt mietin, etten minä voi koko maailmaa pelastaa.
En vaan voi.
Ja jollei ihminen halua apua, hän ei silloin voi sitä saada.
Tekee pahaa kääntää katseensa pois hänestä ja jatkaa elämääni, kuin häntä ei olisi koskaan ollutkaan.
Toivoa, että hän löytäisi jonkun, joka osaisi auttaa.
Mutta minun on pakko!
Oman mielenterveytenikin takia.
Hyvästi katkeruuden perikuva.
Runot ovat minun, joten ethän kopioi niitä käyttöösi!
P.s olen nyt lähettänyt (eilen) matkaan loputkin joulukalenterien luukut. Eli perillä pitäisi olla ensi tiistaina viimeistään. Jos et saa lupaamaani joulukalenterisi luukkua, kerrothan minulle! Tarkistan asian ja lähetän vaikka uuden, jos se on hukkunut jonnekin.
Tosiaan olen osallistunut useisiin kalentereihin tänäkin vuonna, joten eilenkin lähti vielä 11 pakettia. Sitä ennenkin lähetetty liuta lahjoja. Inhimillisten unohdusten vaara voi olla siis. On nimet ja luukut muistissa paperilla, mutta JOS et siis saa silti ensi viikon aikana lahjaasi, ilmoita!
Kommentit