Lahjakortteja ja helminauhoja

Onpas touhua ja tohinaa riittänyt ja jaksaa jaksaa rutistaa vielä viimeisetkin mehut. Eikös vaan.
Ihan alkuun pikkumainos, eli "LAHJAKORTIT" ovat saapuneet! Käy tutustumassa niihin! Ovat linkin sivun alalaidassa.


Tämän bloggauksen kuvat ovat kaikki meiltä kotoa. Makrojahan ne, joten kovin läheltä otettuja. Osaatko sanoa, mitä kuvat esittävät? Mistä ne on otettu? 
Jollet tiedä, heitä villi arvaus, sillä on hauska lukea, mitä mielenyhtymiä nuo kuvat saavat aikaan. 


Eilen oli lääkäripäivä ihan yllättäen, mutta hyvin se meni. 
Lääkäri on hyvin ymmärtäväinen ja hyvin huolestunut tilastani. 
Uusi lääkitys jatkuu ja saan käyttää enemmänkin sitä, jos tarve vaatii.
 Vaatii se parina päivänä viikossa. 

Sairaslomaa jatkettiin taas ihan reippaasti. Lisäksi sovittiin parikin kontrolliaikaa, jotta tuo lääkitysasia saadaan katsottua kuntoon ja saanko sivuoireet tasaantumaan ajan kanssa vai en. Lähinnähän tässä mietitään sitä palkintomatkamme onnistumista, että a)olisin matkan ajan siinä kunnossa, ettei makuupäiviä olisi ja b)pää olisi selvä sekä tietysti c) tasapaino olisi hyvä, enkä horjuisi kuin heinäseiväs entisaikaan pellolla tuulisena päivänä. Eli vahvoja aineita käytän lisää ja siksi kontrolloidaan tiuhempaan jatkossa.

Kävin sitten kaupungilla kävelylläkin, jotta saisin hieman liikuntaa. Kävin kaupoissa katselemassa ja löysinpä itselleni farkut! Olivat ainoat sitä kokoa ja toiset olivat kokoa 56 ja nekin ainoat, joten halvalla lähti tämä omanikin. Nyt on rikkinäisten tilalle ehjät! JIPPII! Ihana saada joskus kirppishinnalla uutta, kaupasta. 

Kävin kirppikselläkin, mutta en ostanut kuin yhden kynttilän. Ihanan iso ja huikeen halpa sekin. 
Tuhlattu on siis kerrankin. Kiitos vaan Kelalle, kun palautti lääkekorvauksiani. 


Tänään olin jumpassa ja tein mitä pystyin. Hartiat tuntee jumpanneensa. :D 
Sitten tulin kotiin korun tekoon ja voi jukra, että osaa olla kädet ja pää eri matkassa kroppaan nähden!
Ensin sain kasattua helmet suunnittelualustalle kauniisti oikeaan järjestykseen. Sitten aloin pujottelemaan niitä siimaan. Ja huiskis! Puolet pienen pienistä helmistä levisi lattialle! 

Konttasin hakemassa kaikki ylös. 
Eikun uusiksi sommittelu. Ja sitten taas pujottelu. Vaan kun ei kerennyt yhtä laittaa, kun taas kuului huiskis ja kaikki isot helmet lattialla! SIIS MITÄ HITTOA?! 
Ja taas keräämään...
Sommittelemaan...
Pujottamaan...
Huiskis! 

Eikä! 
Tällä kertaa koko kasa Pro markereita ja Aqua markereita verstaan pöydältä laatikossa maahan! Kiva kopina muuten lähti siitä! Onneksi ne oli helpompi kerätä ylös.

Sain korua tehtyä aika kivasti, kunnes huomasin kasan helmiä siksin sokin pöydällä. Katsoin kummissani, että mitä hittoa?! Eikös kaikki olleet alustalla ja nyt pujotettuna?! 
Tarkistus ja jep jep... 
Siiman toinen pää oli auki ja sitä mukaa kun pujotin, työnsin ne siimaa pitkin pois siimasta ja pöydälle! 

Että ei muuta ku aloita alusta! Tosin siimaan tehtävä päätös jo heti alkuun... TOTTA KAI!

Voin kertoa, että annan kaikkeni koruilleni ja korteilleni ja ne tulevat sydämestäni! Tämäkin koruhomma, vaikka kuinka poimin helmiä millon lattialta, millon pöydältä, tuli valmiiksi lopulta ja rakkaudella sen viimeistelin. Nyt se tuossa odottelee loppusilausta ja se on siinä sitten. 
Onneksi enää se ei voi avautua mistään. :D :D



Olkaa tekin kärsivällisiä. Yrittäkää vaikka uudestaan ja uudestaan, mutta tehkää tärkeät asiat loppuun saakka. Se tärkeä asia voi olla työssä jokin asia tai lasten kanssa tai vaikka ystävän kanssa riidan sopiminen. Olipa asiasi mikä tahansa, ole kärsivällinen. 

Halauksin, Viltsu


Kommentit