Pidä mielesi avoimena

Oletko huomannut "Inspishaasteen" kuva-teeman? Nyt olemme syyskuun ajan tivoli-tunnelmissa! Vastaavasti "Inspiration haastaa" turkoosilla. Käy linkistä katsomassa, mitkä kirjaimet vuorossa. Mitä muita ehtoja. Ja suosittelen myös  "Joulukalenteri-arvontaa" jossa rajallinen määrä osallistujia!Ja "kommentti-kilpailu", joka on helppo, mutta vaatii hieman vaivaa. 
Säläpussi=kuorellinen askartelutarvikkeita. 


Missään ei ole määrätty, että sinun pitää olla sitä mitä toiset toivovat sinun olevan, mikäli nämä toiveet ovat ristiriidassa sinun omien tavoitteittesi kanssa.
–Wayne W.Dyer


Minunkaan elämäni ei ole ollut pelkästään minun mieleni mukaista elämää. Olen käynyt tahtojen taistoa ja irtiottoa toisista. Olen muuttunut suvun mustaksi lampaaksi ja minut on hylätty sen takia, etten kelpaa omana itsenäni toisille.

 Sukuni pieneni hyvin pieneksi siinä vaiheessa, kun kerroin ottavani avioeron ja olevani lesbo. Ajatella! Aina ennen niin "suloinen, ihana ja reipas, hyvä ihminen" muuttui ykskaks "hulluksi, pahaksi, huonoksi roolimalliksi, jonka kanssa ei kehtaa näyttäytyä". Ja kaikki sen vuoksi, että halusin olla onnellinen. Rakastaa. Perustaa perheen. 

Minun ulkonäköni ei muuttunut naisellisesta naisesta mihinkään. Minun käytökseni ei muuttunut. Mikään ei muuttunut luonteessani... 
Ellei oteta huomioon sitä, että aloin hymyillä enemmän ja olla onnellinen. 

Koska läheiseni valitsivat kantansa, tein minäkin valintani. Minä en aio tyrkyttää heille itseni seuraa. En yrittää muuttua toisenlaiseksi. En mielistellä enkä myöskään torjua itseäni. Minä en aio kieltää puolisoani olemasta seurassani, jos vaikkapa menisin jonnekin sukujuhlaan tms. Jollemme ole tervetulleita yhdessä, emme ole tervetulleita erikseenkään. 

Näin ollen läheisteni määrä väheni siis minimiin ja vaikka voin sanoa jääneeni yksin lähes kokonaan, en silti ole kokenut olevani yksinäinen tai että katuisin päätöstäni. Ja onneksi kaikkein rakkaimmat hyväksyvät minut juuri näin. 

Olisinhan minä voinut elää kaapissa ja esittää heteroutta. Elää avioliitossa jossa ei olisi läheisyyttä. Ei sillä miehelläkään. Tai kenties salaa pettää toistamme? Opettaa lapsellenikin, että parisuhde on etäistä ja rakkaudetonta? Olisinhan voinut edetä masennuksessa siihen asti, ettei minua enää olisi täällä... 

Olisinko silloin parempi ihmisienä? 
Parempi, kuin nyt, sinut itseni kanssa, onnellisena ja rakastavana/rakastettuna. 
Kun lapsenikin kanssa sekä minulla että puolisollani on hyvät välit. 
Kun ex-miehellänikin on perhe, jossa toimii kaikki niinkuin pitääkin.
Nytkö olen hullu, paha, huono roolimalli, jonka kanssa ei kehtaa näyttäytyä?
Vai onko kenties vika niissä ahdasmielisissä, joilta puuttuu ymmärrys, tieto ja toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus? Hyväksyntä?




Näin tulet toimeen toisten kanssa:

1. Pidä kielesi kurissa; sano aina vähemmän kuin ajattelet. Se, miten sanot asian, on tärkeämpää kuin se, mitä sanot.

2. Käytä jokainen eteesi avautuva tilaisuus saada toiset kiinni tekemästä asioita oikein. Kiitä hyvästä suorituksesta.

3. Ole kiinnostunut muista, heidän perheistään ja harrastuksistaan. Anna ihmisen tuntea sinun silmissäsi itsensä tärkeäksi henkilöksi.

4. Ole iloisella mielellä. Älä anna pienten kipujesi, huoliesi ja pettymystesi muodostua taakaksi ja rasitteeksi sinua ympäröiville ihmisille.

5. Pidä mielesi avoimena. Keskustele, älä kinastele. Voit olla eri mieltä olematta epämiellyttävä.

6. Anna hyvien puoliesi puhua puolestaan. Kieltäydy keskustelemasta jonkun toisen paheista. Katkaise huhuilta siivet. Juoruaminen on ajan väärinkäyttöä parhaimmillaan.

7. Huomioi toisten tunteet. Toisen kustannuksella nauraminen ja hänen nolaamisensa loukkaa syvästi ja pysyy kohteen mielessä pitkään.

8. Ole kyselemättä liian innokkaasti sinulle kuuluvan kunnian perään. Tee parhaasi ja ole kärsivällinen. Unohda itsesi, ja anna toisen muistaa. Niin menestys maistuu paljon makeammalta.

Hymyilyyn tarvitaan 26 lihasta, mutta murjotukseen 62.

Kommentit

Tiina sanoi…
Hei, toki voin vaihtaa merenneitokortit. Tilalle ottaisin vapaistasi järjestyksessä kolmannen, missä on kaksi naista ja sitten sen pienen enkelin takan edessä. Mun sähköposti on: tiinatillqvist@gmail.com, laitatko sinne osoitteesi niin pistän postia tulemaan :) terv. Tiina Pitsiä ja Puuteria blogista
Viltsu sanoi…
Oih, ne ovatkin upeat kortit, jotka sinulta saan. Merenneitoja eimontaa olekkaan vielä, vaikka ovat minulle tärkeiä hahmoja. :)

Laitan valitsemasi kortit tulemaan. Meiliä tulossa.

KIITOS!