Kun odotus palkitaan
Tässä se nyt on! Marikan huikean ihana
KORTTIEN VÄRITYSTEKNIIKKA -KIRJA!
Made by Marika
288-sivuinen teos selkeine kuvineen, ohjeineen, kaikkineen!
Kuinka leimakuvia väriteään oikein.
Ei mikään pikkuopasvihkonen, vaan oikeasti paksu kirja!
Kirjassa kerrotaan selkeästi mitä tarvitset onnistuaksesi värittämäänniin helpommat kuin haastavammaltakin näyttävät leimakuvat. Ihan ihmisestä hiuksineen ja mekkoineen ruusukimppuihin. Ja kaikkea siltä väliltä.
Kirjan tekeminen oli Marikalle hyvin raskas projekti ulkopuolisista syistä.
Kun taittaja teki oharit, alkoi alamäki.
Kirjaa oli ennakkomyyty ja asiakkaat alkoivat haukkua ja syytellä Marikaa asiasta, mille hän ei voinut mitään.
Nyt kun kirja on tässä valmiina ja lähetetty ihmisille, toivoisin todella niiden syyttelijöiden pyytävän anteeksi ja katuvan sanojaan!
Se on juuri sitä; "en usko, koska en näe".
Nyt on kirja näkyvillä!
Ja Marika saa olla ylpeä työstään!
Kuka olisi jaksanut siinä paineessa, solvausmyllerryksessä ja työmäärässä tehdä enää tällaista valtavaa työtä uudestaan?!
Marika, SINÄ JAKSOIT!
ONNEA!
Palatakseni itse kirjaan, olen äärettömän ylpeä siitä, että minulla on mahdollisuus omistaa tämä kirja. Saatikka omistuskirjoituksella ja uniikilla kirjanmerkillä varustettuna!
Ja tottahan toki kirjanmerkki minun lempivärilläni tehtynä!
Kirjassa on paljon erilaista opettavaa asiaa. Ihan jo pelkästään se, että jokainen esimerkki on laajasti ja yksityiskohtaisesti opetettu.
Näillä ohjeilla oppii oikeasti aloittelevakin!
Lisäksi opetetaan eri värimaailmoja värittämään. Seepia, hempeä tai vaikkapa mustavalkoinen. Leimakuvat, joita kirjassa väritetään, ovat hyvin tuttuja suurin osa.
On hauska huomata, että hei, minähän tunnistan tuon leiman!
Ja niin se inspis iskee ja on ihan pakko alkaa kokeilemaan.
Lisäksi kirja antaa ideoita kymmenien eri korttien tekoon.
Voi kuulkaa..
Minä en pysy enää tässä penkillä, vaan tahdon jo päästä kokeilemaan kortteilua leimakuvien kanssa!
Minä en kuvaa kirjaa sisältä, mutta jos tahdot nähdä hieman vilautuksia niin käyppäs kurkistamassa "MARIKAN VAALEANPUNAISTA PITSINNYPÄLÄYSTÄ JA NAPPIKAUPPAA-BLOGIA". Sieltä löytyy muutama hyvä kuva sisäpuolelta kirjaa.
"Kun minä olin pieni,
oli taivas täynnä tähtiä.
Oli tähdenlentoja, unelmia, haaveita.
Kun minä olin pieni,
oli sateenkaaren päässä aarre,
eikä mikään estänyt uskomasta siihen.
Kun minä olin pieni,
oli maailma suuri,
mutta uskoin että voisin
lentää perhosen lailla
ja nähdä sen kaiken.
Matkalla unelmat ja haaveet
muuttuvat ja toiset unohtuvat.
Pilvet peittävät tähdet taakseen ja
sateenkaaren päässä oleva aarre katoaa
Vaikka en oppinutkaan lentämään,
koskaan en lakannut uskomasta
ettenkö löytäisi aarretta
tai saisi tähdenlennosta kiinni.
Yksi unelma josta en pienennä tiennyt,
mutta jonka matkalla löysin on tässä.
Älä sinäkään koskaan lakkaa uskomasta.
Ihania askarteluhetkiä kirjani parissa.
Marika"
Ja ihania askarteluhetkiä ja hyvää viikonloppua myös minun, onnellisen kirjan omistajan puolesta! TÄTÄ KIRJAA SUOSITTELEN TODELLA!
ViliMarika
mutta jonka matkalla löysin on tässä.
Älä sinäkään koskaan lakkaa uskomasta.
Ihania askarteluhetkiä kirjani parissa.
Marika"
ViliMarika
Kommentit
halauksin: Marika
Tuulimarja, ihana kirja, ihana ja arvokas lahja! Olen jo muutaman saanut ostamaan tämän kirjan, koska onhan tämä LAAJA!
Kiitos halauksesta!Haleja sinullekin!
Tässä se viikonloppu menee värittäessä :)
T:Heidi