Kerran elämässä & atc


Kerran elämässä tulisi istahtaa maailmanpyörään, katsoa korkeimmassa kohdassa sinistä taivasta ja toivoa jotain.


Muistan jo lapsena kuulleeni, että kaikista korkeimmalla maailmanpyörässä tulisi toivoa jotakin. Taisipa olla kummini, vai liekkö äiti sittenkin, mutta joku naishenkilö se oli, joka minut vei ekaa kertaa maailmanpyörään ja siellä istuttiin. Hiljaa katselin arkana korkeuksista ympärilleni, katsoin pilviin ja kuiskasin toiveeni tuulen mukaan taivaalle. En enää muista, mitä silloin toivoin, mutta uskoisin, että toiveeni, ne kaikista tärkeimmät ja parhaimmat, ovat toteutuneetkin. Ja toteutuvat vielä joskus ne uudemmatkin toiveet. 

Ihan kaikkia toiveita en edes haluaisi toteutuvaksi. Muistan joskus lapsena "toivoneeni" jollekin pahaakin. siis ihan kamalaa, jos kaikki toteutuisi! Tai miljoonabiljoonaa karkkia sataisi taivaalta... Huh huh! liika rikkaus tai seitsemän kertaa maailma ympäri... Ei, en haluaisi sellaista enää! :D 
Aikuisena ne toiveet ovat niin paljon realistisempia. Terveyttä, toimeentuloa, rakkautta, ystäviä. läheisten hyvinvointia... 

Mutta entäpä, jos ei saisikaan toivoa tällä kertaa mitään sellaista "henkistä" puolta, ei toisellekaan mitään, vaan ihan puhtaasti jotain materiaa itselle tai muuten vaan rahalla ostettavaa. Mitä sinä silloin toivoisit itsellesi? 

 Minun yksi maallinen toiveeni on ollut iiiiso karkkikeppi! Ja joulupukki toi meille kaksin kappalein niitä!


Näillä karkkikepeillä on pituutta 18cm! 


Katsotaan, miten kerran elämässä-sarja jatkuu seuraavalla kerralla. 

Kommentit

Paula sanoi…
Siinäpä makiaa mahan täydeltä :)
Vilimarika sanoi…
On on, kummallekin omansa. :)
Unknown sanoi…
Wau1 Jopas on joulupukki löytänyt valtavan kokoiset namikepit teille :) Noistahan tulisi jättisuureenkin lumiukko-soppaan mahtavat sekoituskepit ;)

Mutta palatakseni toivomus aiheeseen mitä käsittelit. Todellakin on myönnettävä miten kiitollinen saa olla niistä lapsena tekemistä toiveista jotka on jäänyt toteutumatta.
Itselläni oli jokin kumma ikäkausi siinä esiouluiästä-eka-,tokaluokkalaiseen kun ensinnäkin muistan kuinka olin miltei kateellinen heille, joilla oli silmälasit! Sitten oli aika kun olin kateellinen heille joilla oli HAMMASRAUDAT. Piti aina purkka laittaa etuhampaisiin `muka raudoiksi`. :D Ja sitten vielä se kun jossakin näin jonkun kävelevän jalkaterät sisäänpäin. Sitä piti alkaa matkimaan kunnes isäni huomautti minulle "Miksi sinä noin kävelet?.."
Tuota seurasi vielä se vaihe kun ihannoin- niin naurettavalta kuin näiden lisäksi se kuulostaakin, heitä jotka käveli jalkaterät ulospäinm toivoen että se jäisi tavaksei kävelä.
Ei jäänyt mikään eikä mikään näistä ole toteutunut. Kenties se silmälasien saaminen tulee ajan kansssa toteutumaan kun vanhemee, mutta... se on inhimillistä jos vanhuuttaan näkö heikkenee.

Mukavaa tätä vuotta sinulle ViliMarika! :)
Siihen loppui se
Vilimarika sanoi…
armi, ai hyvä tavaton! :D Mutta juuri tuota tarkoitinkin, että meillä jokaisella on niitäkin toiveita, ollut ja tulee olemaan, mitä emme oikeasti halua tai tarvitse. Onneksi emme siis ihan kaikkea myöskään saa. :D