Sinua vain, kerran elämässäni

"Enkulin musiikki-haasteeseen" tehty atc-kortti:

Kortissa on kierrätyspahvi taustalla, kuviopaperista tausta, puun kuva, jonka tausta väritetty copicilla, tirpuset piirretty samaten kuin kirjoituksetkin tekstauskynällä, tarrasydän ja timangeja. Lisäksi Versa Craftia reunoissa. 

Tällaisen sain viime yönä tehtyä. Unimasa ei tullut kuin 2 tunniksi, joten kulutin aikaani askartelemalla. Askarteluhan se tuo hyvän olon ja mielen rauhan. 

Kerran elämässä tulisi kaivertaa puun kuoreen sydän ja kaksi kirjainta-

Mieluiten yhdessä jonkun kanssa.

Yritin muistella sitä, olenko itse kaivertanut sydäntä ja nimikirjaimia puuhun koskaan. Jokin hämärä muistikuva hiipii mieleeni lapsuudesta. Olisinkohan tehnyt sen johonkin puun kylkeen... Uskon vahvasti, että olen. Tai sitten se oli jokin lauta laavussa tai jotain. En kyllä muista tarkemmin. sori.

Nykyaikana turvataan puiden terveys suojelemalla ja ettei niitä pitäisi kaiverrella eikä repiä kaarnaa pois pinnasta. Silti näkee liian usein laavuilla ja nuotiopaikoilla, kuinka syttyjä on revitty elävän puun kyljestä. Siinä sitä ei ajatella ollenkaan sitä, kuinka puu altistuu sienille ja muille itiöille ja sen suojakuori on poissa. Hyvin usein tällaiset puut kuolevat tai ainakin sairastuvat ja sairastuttavat lähi puutkin.

Nykyisin nimikirjaimia kaiverretaan yhä useammin lemmenlukkoihin. Lemmenlukkoja tehdään ihan vartavasten nykyisin. Ei tarvitse ostaa perus Abloyta, ellei halua. sitten se lukko lukitaan johonkin sillan kaiteeseen ja avain heitetään järveen/mereen. Tuolla uskotaan rakkauden kestävän ikuisesti. Joissakin paikoissa se on jo ongelma, sillä tarpeeksi monta lukkoa on valtava painolasti sillalle ja pelätään, että silta voi romahtaa! Suomessa tällaista ei vielä toistaiseksi ole, mutta tännekin lemmenlukko-villitys on tuloillaan kovastikin.

Joko sinulla on oma lemmenlukkosi vai kannatatko perinteistä puuhun kaivertamista?