Yhteenvetona vuosi 2013

Liisax:in blogista löysin haasteen, jossa muistellaan vuotta 2013. 
Katsotaanpa, mitä viime vuosi toikaan tullessaan!



1. Mitä sellaista teit vuonna 2013, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Olen itkenyt radion suorassa lähetyksessä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi ja teetkö enemmän ensi (tälle) vuodelle?
Kyllä pidin. En tehnyt nyt lupauksia, vaan lähinnäkin haastoin itseni. Päätin asioita, että näin teen.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Eipä tainnut synnyttää, mutta kuulin kyllä, että tälle vuodelle olisi vauvoja luvassa. 

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä kuoli. Rakas pieni ystäväni/lapsukaiseni. Meidän suloinen kissa-poikamme.

5. Missä maissa kävit?
Suomen maassa seikkailin ja unten maissa ja haavemaissa ja mielikuvamatkoilla vaikka koko maailman saatoin kiertääkin.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2014, jota puuttui vuodesta 2013?
Toimeentulon, etelän matkan, kivuttomia hetkiä (enää ei ole tullut edes sitä 5 minuutin kivutonta hetkeä vuodessa), kissanpentukin olisi kiva...

7. Mitkä vuoden 2013 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
6.9. Oli meille suuri menetys

8. Mikä oli suurin saavutuksesi vuonna 2013?
Selviytyä tervejärkisenä koko vuoden haasteista. Murusen vaikeasta terveydellisestä haasteesta ja sairaalassa olosta. Jaksaa omien kipujen kanssa niiden pahetessa. Kestää kisulin äkillinen nopea sairastuminen ja poismeno... Suuriin saavutuksiin lasken myös ihanan kotimme ja varmistuksen sille, että minä todellakin saan viedä rakkaani etelään pian! Kiitos rahoittajille!

9. Entä mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Varmaankin se, ettei mun blogi saanut vieläkään 100:aa lukijaa täyteen...

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Ihan perus-settiä. Astmakohtaukset taisivat lisiä viime vuoden aikana ja rytmihäiriöt tulla kuvaan mukaan, mutta muuten kyllä melkolailla yhtä sairas tapaus kuin aina muulloinkin.

11. Mikä on paras asia, jonka ostit?
Voisikohan tähän sanoa, että paras, mitä viime vuoden aikana hankittiin, on ehdottomasti koti ja oma askarteluhuone! Olen myös ihan ältsin iloinen ostamastani ulkoilupuvusta!

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Noooh.. Muutama ystävä on aiheuttanut hieman hilpeyttä omalla käytöksellään. ;)

13. Kenen käytös masensi?
Tuon edellisen voi tietysti tulkita eri tavoin, joten voikohan sen laittaa tähänkin... 
Välillä taisin tapella aika rajusti ihan itsenikin kanssa ja sen hetken aikana se masensikin. ;)


14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Laskuihin, ruokaan, lääkkeisiin, lääkäri- ja sairaalamaksuihin, kissan lääkäri-, lääke- ja nukutusmaksuihin. 
Kesäloma vei oman osansa, ja lomahan meille on äärettömän tärkeä jaksaaksemme vuoden eteenpäin.
Varsinaisesti vaatteet, hemmottelut ja muut sellaiset minun omat extra-asiat taisivat maksaa yhteensä vuodessa 50 euroa. Aika suuri osa siis meni ihan itseenikin vuoden aikana.

15. Mistä olit oikein, oikein innoissasi?
Blog awardiin pääsystä, kesälomaresissun ihanuudesta, omasta ihanasta kodista ja askarteluhuoneesta sekä siitä, että se etelänmatka varmistui. Toisinaan vaan oikeasti onni on läsnä!

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2013?
Välttämättä en tule vuotta muistamaan, milloin nämä soivat radiossa, mutta tulen muistamaan..
Wrecking ball (Miley Cyrus), The fox (Ylvis) sekä Saat syttymään (Lauri Tähkä)

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi ehdottomasti.

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Ihan samassa mennään tulojen suhteen, mutta lääke- ja asumismenot ovat kasvaneet, joten köyhtynyt köyhyydestäkin lisää.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Joulukortteja ja kauppoja.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Näin ihan liian monta painajaisunta. Onneksi ne sitten loppuvuotta kohden vähenivät.

20. Kuinka vietit joulua?
Lapseni tuli meille. Leivottiin ja oltiin perheen voimin yhdessä. 
Kävimme sukuloimassa ja haudoilla. 
Rauhoituimme Murusen kanssa joulun viettoon. Joulurauhan julistusta, messu Roomasta, joululahjoja ja hyvää ruokaa, joulusauna...

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Palaisin niin kauas, että voisin viedä oireettoman, täysin terveenoloisen kissamme lääkäriin, pakottaa lääkärin leikaamaan hänet ja löytää syöpä, jonka hän leikkaisi pois. Se vaan on niin täysin mahdotonta ja pelkkää itsensä kiusaamista ajatellakkaan. Kaikella on tarkoituksensa! 

22. Rakastuitko vuonna 2013?
Olen rakastunut jo aikaisemmin ja rakastan yhä edelleenkin. Tosin rakastuin tähän kotiimme, kyllä!

23. Kuinka monta yhden yön juttua?
Yhden yön juttuja ei tule harrastettua. Kyllä se on tuo yksi ja ainoa kumppani, joka minulle riittää.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Salkkarit aina vaan. Olipa kerran oli myös huippu hyvä. 

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Enpä vihaa. Viha on sen verran rankka sanamuoto, että pyrin välttämään sitä tunnetta. Sanoisin ennemminkin, että en arvosta enkä välitä parista ihmisestä enää.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Sussulta saamani kirjat.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Varmaankin joku musiikkiaiheinen teippirulla tuolta tarvikkeiden joukosta... :D

28. Mitä halusit ja sait?
Yritän vastata eri asioita, kuin jo aiempiin kysymyksiin, ettei toistoa olisi koko aikaa... 
Stanssi, jota haaveilin, tuli joulupukilta.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Terveyttä taikka eläkettä. Maiharikenkiä.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Silmäterä ja Suomen leijona olivat molemmat katsomisen arvoisia ja koskettavia.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Söin hyvin ja join hyvää punaviiniä. Olin perheeni kanssa. Lapsenikin oli täällä. <3 Oltiin just muutettu. Vanha? En minä ole vanha! Yli 30, alle 40v.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Työkyvyttömyyseläkkeen myöntäminen

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2013?
No siis suurimmaksi osaksi vaatekaapissani on lahjoitusvaatteita, mutta se ero oli viime vuonna aiempaan, että ihanat blogiystäväni ovat auttaneet saamaan OIKEAN KOKOISIA vaatteita numeroa tai kahta liian pienten tilalle, joten voisin kuvailla sanoin: Kierrätettyä mutta sopivaa!

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Usko parempaan, toivo paremmasta, sisukkuus, päättäväisyys, Murunen, ajatus siitä, että lapseni tarvitsee minua, blogi ja muut harrastukset.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Ehkä Jesse Kaikuranta tai olihan se Sampo Leviltäkin ihan jees ja Arman.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten?
Kyllä tuo koko Suomen politiikka on ollut niin älytöntä säätöä viime vuonna, että mitä erittelisi?! Kokonaisvaltaisen taloudellisen romahtamisen ja naurunalaiseksi joutumisen vuosi. Annetaan muille, jotta näyttäisi maailmalla hyvältä, mutta samalla oma maa romahtaa ja köyhyys kasvaa. Tehdään Suomesta kehitysmaa.

37. Ketä ikävöit?
Loppuvuosi meni ikävöidessä killiä. Ja ei, killin nimi ei ollut killi tai kisuli tai mitään muutakaan vastaavaa, vaan yksinkertaisesti niinkin uniikki, etten toista samannimistä kissaa tiedä. Siksi se on täällä aina killi tai kisu tai muuta. Mutta siis sitä samaa on yhä ikävä!

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Taidan sanoa kuitenkin tuon ylilääkärin, joka oikeasti välitti minusta yksilönä ja kuunteli! Auttoi niin paljon, kun vaan voi ja otti vakavasti mitä kerroin.

39. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2013.
Hus pois sinisilmäisyys!

40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2013.
"Oota hetken aikaa näätkö maailman muuttuvan, vaikka askel painaa tunnen hangen kantavan.."

Kommentit

SatuKoo sanoi…
Hienoja ajatuksia ja olet todellakin pohtinut vastauksiasi. Halauksin viikonloppuun :)