Keltainen tammikuu, mikset sä jo tuu?
Pakkasaamu. Kahvi lämmittää mukavasti kovemmallakin pakkasella. Muistan niitä päiviä, jolloin saattelin lapseni bussiin jalkaisin muutaman kilsan päähän pysäkille. Kovilla pakkasilla keuhkoni alkoivat tukkiutua, astmaisena, sen verran, että yskimiselle ei meinannut tulla loppua. Happi ei meinannut kiertää ja yritin vain päästä kotiin lepäämään mahdollisimman pian.
Astmapiippuja otin talviaikaan säännöllisesti. Sitten yhtenä kertana oli ihan pakko mennä huoltoasemalle hetkeksi sisälle ja yrittää saada keuhkot "sulamaan". Siis se pakkasen aiheuttama astmakohtaus hellittämään.
Istuin kahvion puolelle, katselin aikani ohi kulkevia ihmisiä kahikuppeineen, oluineen, pelikoneineen jne. Sitten päätin kokeilla itsekin kahvia. Ostin mukaani take away-kahvin ja lähdin kotimatkalle. Se oli niin suuri apu, se kahvin siemailu matkan aikana, että hämmentyneenä en ollut uskoa itsekkään! Kupillinen riitti juuri ja juuri siemaillen kotiin saakka, mutta se riitti ja sen turvin sain koko matkan ajan lämmintä kostuketta kurkkuuni ja pidettyä pakkasen poissa sisuksistani! Sen jälkeen joka kerta kun lähdin tuolle samaiselle kävelylenkille pakkasella, oli mukanani lämmintä juotavaa ja paluumatkalla take away-kahvi! Se oli samalla se pieni hemmotteluhetkeni.
Tuo Inspiration-riipus on aivan ihana! Olen niitä nähnyt myytävän jollain euron tai reilu kappalehinnalla, enkä sitten ostanut, koska mielestäni se on aika iso raha yhdestä pienestä riipuksesta. Lisäksihän tulisi euro postimaksuja, joten jäi ostamatta. Mutta aivan huikee se on silti. Voihan sitä ihastella tälleen kuvastakin. Ihan niinkuin kaupassa käydessäni ihastelin Inspiration-viinipulloakin. Todella houkutteleva olisi sellainen hankkia, mutta en minä kuitenkaan niin "helppo" ole, että kaikki on saatava, mitä hetkellisesti ihastelen. Eipä mulla olisi varakaan ostella sellaisia hetken mielijohteita. Toisaalta se on hyväkin, niin ei tule turhia ostoksia tehtyä. Enemmänkin mielessä se, että pois turhat tavarat kotoa.
Paljon on muutossa jo kannettukin pois turhia tavaroita ja lapsukaiselle annettu astioita jne mitä ei itse tarvita, mutta kyllä sitä rompetta aina löytyy nurkista, mitä voisi pois laittaa. Jos ei muuta, niin paperipuolella. Kaiken maailman hakemuksia, päätöksiä,.. Tai jos olen hamstrannut liian monta pahvipakkausta jemmaan tms. Osahan on niin ohutta pahvia, ettei saa edes atc-pohjiksi käytettyä tai vastaavasti liian paksuja. Pois vaan!
Tänään tuleviin tilauksiinkin ajattelin sujauttaa tilaajalahjoiksi rannekoruja. Katsotaan nyt, tuleeko tilauksia ja lähteekö yhtään rannekorua maailmalle.

Varis
Luin ja näin videon huostaanotetuista lapsista ja kuinka vanhemmat kuvasivat tilanteen. Pakollahan pojat huostaan otettiin ja huutoa ja potkimista riitti. Katsoin surullisena videota ja ajattelin;
Voi poikaparat! En sitä, että aiheetta vietiin, vaan sitä, että mitä on taustalla, että siihen tilanteeseen on päädytty! En vaan käsitä, mitä vanhemmat kuvittelevat saavuttavansa sillä, etteivät katso peiliin tai eivät myönnä virheitään?! Tai jos olisikin väärät perusteet huostaanottaa kolmatta kertaa, kuvaisinko ja istuisinko sohvalla, vai yrittäisinkö selvittää tilanteen, rauhoittaa lapseni?! Mitä häh?!
"Elämän pyörteissä"-blogissa oli asiaan liittyen kirjoitus, jonka halusin tännekin laittaa.
On niin asiaa! "LUE", jos kiinnostaa.

Kuva lainattu netistä
Tuo Inspiration-riipus on aivan ihana! Olen niitä nähnyt myytävän jollain euron tai reilu kappalehinnalla, enkä sitten ostanut, koska mielestäni se on aika iso raha yhdestä pienestä riipuksesta. Lisäksihän tulisi euro postimaksuja, joten jäi ostamatta. Mutta aivan huikee se on silti. Voihan sitä ihastella tälleen kuvastakin. Ihan niinkuin kaupassa käydessäni ihastelin Inspiration-viinipulloakin. Todella houkutteleva olisi sellainen hankkia, mutta en minä kuitenkaan niin "helppo" ole, että kaikki on saatava, mitä hetkellisesti ihastelen. Eipä mulla olisi varakaan ostella sellaisia hetken mielijohteita. Toisaalta se on hyväkin, niin ei tule turhia ostoksia tehtyä. Enemmänkin mielessä se, että pois turhat tavarat kotoa.
Paljon on muutossa jo kannettukin pois turhia tavaroita ja lapsukaiselle annettu astioita jne mitä ei itse tarvita, mutta kyllä sitä rompetta aina löytyy nurkista, mitä voisi pois laittaa. Jos ei muuta, niin paperipuolella. Kaiken maailman hakemuksia, päätöksiä,.. Tai jos olen hamstrannut liian monta pahvipakkausta jemmaan tms. Osahan on niin ohutta pahvia, ettei saa edes atc-pohjiksi käytettyä tai vastaavasti liian paksuja. Pois vaan!
Tänään tuleviin tilauksiinkin ajattelin sujauttaa tilaajalahjoiksi rannekoruja. Katsotaan nyt, tuleeko tilauksia ja lähteekö yhtään rannekorua maailmalle.
Pähkinä-suklaa-cookies(oma kuva)
Löysin vanhan kuvan cookiesista ja mietin, onkohan tuota edes julkaistu kun se vieläkin on kuvissa? On tai ei, tuossa se nyt on! Rumat pikkuleivät, mutta sairaan hyviä olivat! Nam nam!
Oletkos sinä löytänyt jo tiesi kirjeen vaihto rinkiin? "SUORA LINKKI".

Oma tekemäni kollaasi
Toisinaan kuulee niitäkin valituksia, että talviaikaan on niin pimeää ja väritöntä kaikki, ettei yhtään innosta mikään. Siispä keräsin muutamia asioita keltaisissa sävyissä, joista voisin ainakin itse saada pimeyteen energiaa ja valoa.
Voisin pukea ylleni keltaiset vaatteet tai ainakin yhdistellä vaikkapa valkoisen tai mustan kanssa. Voisin vaihtaa keltaista kotiin verhoiksi, koristetyynyiksi tai vaikka ostaa keltaisia kukkia pöydälle. Hedelmät antavat meille tarvittavia vitamiinejä jaksamiseen talven yli.
Mikä sinun keltainen energian lähteesi olisi?
Kommentit
Keltainen.... öh. Minulla on yksi vaaleankeltainen paita, jota käytän... joskus, harvoin.... Silloin kun teen jotain sotkuista. En osaa keltaista laittaa päälleni/sisustaa vaikka se pirteä väri onkin.