Joutaako se korttiin vai joutaako kortti jollekin?

(Varattu jo)

TJK-haasteeseen polkaistaan tällaisella atc:lla tällä kertaa. 
Paperin palasia tulee yhtenään, kun teen isoja kortteja tai kirjasia. siispä ne pienemmät silput joutavat atc-kortteihin, kuten vaikkapa tähän taustaksi. 
Sain joskus sellaista ihanaa kullitettua pitsinauhaa, missä on takana tarra. Sen nauhan tarran suojana on ihan tavallinen valkoinen muovitettu suikale, mikä tehty sen nauhan muotoiseksi. Mielestäni se taustapaperi joutaa korttin, ei roskiin.
Toisinaan tarvitsen kokonaisia kuvia kortteihin, toisinaan vain puolikkaita tai jopa vaikkapa 1/4 kuvasta. Heitänkö loput roskiin vai? En, vaan nekin joutavat atc-korttiin!
Voitin joskus miljoona biljoona vuotta sitten Kotilaiskan roskis-haasteesta roskis-pussin. Siellä oli neliskanttisia tulostettuja kuvia jostakin julisteesta? jossa mies ajelee pyörällä. Samoja kuvia siis olivat. Osan olen niistä käyttänyt siltään, mutta osa joutaa korttiin leikattunakin. 
Heart-teksti... Kovin tylsä sinänsä, mutta atc:ssa täydellinen! Siihen siis!
Ja tuo teksti... Jokainen päivä on erilainen. Onhan se totta. ja noin totuudenmukainen lehdestä leikattu teksti joutaa ehdottomasti korttiin!
Kaiken kruunaa korvis, jonka olen saanut purkukorujen mukana ja koska käytetyt korvistapit ja tällaiset, mistä ei saa mitään irti, eivät päädy uusiokoruiksi, ne joutavat korttiin. 

Mitäs sanotte?

Osallistun siis Tämä joutaa korttiin-haasteeseen. 


Osallistuin myös Annitannin tammikuiseen haasteeseen, jossa tehtiin toisillemme atc-kortteja mainoksista. En ole itseleni saanut vielä yhtikäs yhtään korttia, mutta omani ovat jo perillä, joten tässä ne ovat:

Sinisävyinen lepohetki kotisohvalla voisi näyttää tältä. Muhkeita tyynyjä, rentoutumista, hyvä olla. 

Luonto itsessään on kaunista. Luonnossa kulkiessamme voimme joko katsoa vain suoraan eteemme, kipittää kovaa vauhtia eteenpäin ja nähdä vain loskaa, tummia sadepilviä ja kuolleet kaatuneet puunrungot, tai sitten voimme hidastaa tahtia, avata silmämme ja käännellä päätämme, pysähtyä... Nähdä lintuja puiden oksilla, perhosia ja muita ötököitä kukkasissa, eriväristen kukkien pellot ja siniset aallot järven pinnalla... Avaatko sinä ikkunan luontoon vai kiiruhdatko kiireellä pois?


Askartelu on minulle mielikuvitusmatka. Se on inspiraatiota ja satua. Se on unelmia, haaveita, intohimoa. Se on sydämen tykytystä, käsien kosketelua helmiastiassa ja se on kauniita erilaisia kuvia. Se on värejä, muotoja, uuden syntyä, salaperäisyyttä... 
Askartelu on eräänlainen satujen kirja. 



Kommentit

Kotilaiska sanoi…
Ihana tuo TJK haasteen kortti, ja niin tosi.Välillä sitä oikeen kaipaa et kaik päivät olis edes suht koht samanlaisii mut ku ne vaan ei oo.Sit yritän et edes joku osio päiväst toistus samanlaisena niiku vaik kaurapuuro mut hui hai,keksinkin tehdä illalla vaik ruismarja puuroo ja eihän sitä tehä kahta annosta vaan iso kattillallinen jost riittää sit aamupuurokski.No mites sit olis hampaitten harjaus, sekin vaihtelee joten ei toivookaa rutiineist. Ja sit joku väittää et elämä on tylsää.Sietää ollakkin sellaselle joka niin väittää
Waude miten upeita kortteja.

Arvaappa kuka on menossa illalla Sonata Arctican konserttiin JEEEE