Siirry pääsisältöön

Pitänee leikkiä Ruususta

Että tällainen päivä ja yhä jatkuu... Voihan nenäkarva!

Valoitanpas päiväni alkua sinulle hieman, niin ymmärrät, miksi tekisi sulkea silmät ja nukahtaa loppupäiväksi. Herätä vasta huomenna uusien ajatusten ja uuden päivän mukanaan tuomien asioiden pariin.

Tarinani alkaa viime yöstä. Yöllä heräilin vähän väliä, kun yritin vaihtaa asentoa ja koski selkään ja jalkoihin. Ei tullut oikein levollisia unia nukuttua.

Ne unet, mitä sitten näin... Huoh. Joku unitulkitsija voisi sanoa, että täysin sairasta ja patoutumia tai mitä kaikkea lieneekään.

Nimittäin

 unessani olin Salkkareiden Peppi, mutta puoliksi vain ja puoliksi tunnistin, että se on vain unta. Joka tapauksessa olin naimisissa Sergei Kuulan kanssa. Tiedäthän sen Salkkareiden nuoremman pahis-pojan? 

Sergeillä oli jotain hämärähemmoja perässään ja se oli tiedossani. Mua pelotti koko ajan ja Sergeikin vahti ovia ja ikkunoita yhtenään. Jostain oli tulossa ulkoa sisälle se hemmo, joka halusi pahaa meille. 

Sergei sai päähänsä rikkoa yhden sisäseinän lyömällä sen nyrkeillä sisään. Katsoin kauhuissani, että koko seinä oli piloilla ja meillä oli vuokra-asunto! KAMALAA! Tosta tulee ongelmia! Sitten hokasin, ett voiko se pahis tulla sitä kautta?! Kiipesin huojuvia tikkaita pitkin kurkistamaan. tunnistin,että mulla on korkeanpaikan kammo, niinkuin onkin oikeasti, mutta sain kurkattua ja huokasin helpotuksesta, sillä se oli vain takan päälle vievä reikä. Ok... Se siitä sitten.

Jossain vaiheessa olinkin minä ihan itse kokonaan ja edelleen pakenin sitä pahista. Menin pihalle ja siellä oli minulla oma pieneläintarha. Lukuisia häkkejä, joissa oli jyrsijöitä! Chincilloja, rottia, kaneja, gerpiilejä... Vaikka ja kuinka! Ja minun oli ruokittava ne, puhdistettava, pidettävä sylissä... Ok. Olen eläinrakas, joten onnistuuhan se. 

Kuitenkin huomasin, että lempeiltä näyttävät eläimet olivatkin agressiivisia! Osa yritti selvästi purra minua, mutta sain jotenkin väistettyä ja ne tarttuivatkin kynsillä kiinni. Hätäännyin, mutta sitten rauhoituin ja sain kaikki häkkeihinsä. Ei minulle tullut haavoja. Sain siliteltyäkin niitä kaikkia sitten kuitenkin. 

Olin yhä siellä häkkisokkelossa, kuin labyrintissä, kun kuulin ääniä ja näin joukon nuoria naisia. Jokin greenpeace-järjestö? tuli sinne tarhaukseeni ja huomasin hyvin äkkiä, että ne kaikki olivat hyvinkin poikamaisia naisia. Hmm... Onko siellä joku green peace-juttu VAI Setan juttu menossa?! 

Selvisi, että joku niistä oli kuullut minun olevan tarhauksessa ja halusi tulla pyytämään minua heidän seuraavaan tapaamiseensa. Ööö... Siis mikä se tapaaminen on sit? Hämmästelin ääneen. Yks naisista taputti olkapäätäni, katsoi silmiin ja hymyili ja sanoi, että ovat Helluntalaisia! WHAT?!

Joo, hämmennyin ja tuumasin, ett heippa... Katsotaan, pääsenkö. Ja pam. Mä heräsin!

Ihan pimee uni! Väsymys painoi edelleen. Ei auta. Pakko alkaa pikkuhiljaa heräilemään ja ylös kampeamaan, sillä tänään olisi sairaalalla käynti. Lääkäri ja psykologi arvioisivat työkykyni taas kerran. Tässä yksikössä viimeksi tehty arvio vajaa 5 vuotta sitten. Ok, pikkuhiljaa... Heräilen ja valmistaudun bussiin, mikä lähtee puol kymmenen maissa. Meillähän bussit kulkevat aina tasan ja puolen maissa. Siinä liki.

Aloin lukemaan meilejä. Sain ihanan ja yllättävän tarjouksen eräältä henkilöltä. Voisi tilata meille sanomalehden 2 kuukaudeksi veloituksetta! Olipa ihana yllätys! Se ainoa ehto, ettei meille tule lehteä entuudestaan ja viimeistään 30.3. se tilaus alkaisi. Tarkistin ystävältäni, joka jo aiemmin tilasi vastaavan ystävän jakson meille, että millonka se jakso päättyy. Näillä hetkillähän sen pitäisi olla loppumassa. Vastaus oli 2.4. Siis pari päivää menee vanha tilaus yli, ettei tuota uutta jaksoa saada! PARI PÄIVÄÄ! Miksi se ei voisi olla niin, että vanha jakso loppuisi vaikka pari päivää aikaisemmin? Miksi juuri näin päin?! Huoh. Ei voi mitään. Ajatus siitä, että tämä henkilö tarjosi tätä meille oli niin ihana, että hyvä mieli jäi kuitenkin.

Sitten mietin, että laittaisin blogiin mainos-systeemin, mitä klikkaamalla saisin tuloja. toisaalta se saattaisi häiritä lukijoita, mutta toisaalta saisin rahaa... Mietin asiaa ja päätin kokeilla. Saisihan sen peruutettua ja voisinhan laittaa sen niin, ettei se häiritse ketään.  Lähetys onnistui. Vastaus tuli tovin päästä. Kiitos mielenkiinnostasi, mutta hakemuksesi on hylätty, koska palvelu ei tue web-julkaisuja. AHA! No, miksi sitä ei kerrota selkeästi, kelle se sopii ja kelle ei? Anyway, eipä verojakaan tartte maksaa sitten millään lisäprosentilla. Ähäkutti!

Huomaan vessassa kissan käyneen kakalla. Mutta miksi yksi nokare on lattialla?! Nakkaan sen pois ja ajattelen, että onpa ollut kiirus pois tai jotenkin varmaankin kissa pyllistänyt vika suuntaan. Reppana. Vessasta olkkariin avaamaan verhoja. Matkalla huomaan olkkarin lattialla jotain... Eikä?! Sielläkin on kakkara! MITÄ?! Katson kissaa. Se juoksentelee, kuin ennenkin. Ei näytä sairaalta. Joo, kikkare lähti lattialta vesiliukumäkeen pönttikseen. Mutta mietin, kuinka se nyt noin? Oikeastaan ainoa mahdollisuus on se, että olisi jäänyt karvoihin kiinni. Kumartelut eivät vaan sopineet minulle.

Hemmetti kun alkoi taas koskea hieman enemmän... Laitan tukiliivin ja alan valmistautua puolen bussiin. Kipitän pysäkille, rahat valmiiksi ja sitten vaan odottelen.

Bussi on myöhässä. Mennyt jo 15 minuuttia eikä näy. Mutta josko siellä on porukkaa sen verran paljon, että tulee hieman myöhässä... Kerkeen vielä lääkäriin.

Kun bussia ei näy 25 minuuttiin, tiedän jotain olevan vialla. Otan aikataulut ja katson, onko siellä joku erikoispäivä tälle päivää tms. Huomaan, että juuri tämän tunnin aikana kulkee vain ja ainoastaan yksi bussi ja se oli mennyt jo! Kaikissa muissa tunneissa puolitunnillakin kulkee, mutta ei tässä! Eli bussia EI OLE TULOSSA! APUA!

Pyörähdän äkkiä kannoillani ja hilipasen seuraavalle pysäkille. Sillähän minä pääsen, jos vaan kerkeen... Kerkeenkö? Joo, kyllä... Hetkinen... Kulkeekos se tämä bussi edes sairaalan ohi?! NO EI! Se kiertää koko hemmetin osavaltion ja provincen! Eli ei muuta ku miettimään, minne seuraavaksi?!

Mulla on aikaa 30 minuuttia siihen, kun lääkäri huutaa minua sisälle tutkimushuoneeseensa ja minä olen vielä kotinurkilla! Matkaa sairaalaan julkisilla menee sen puoli tuntia! tilaanko taxin? En, koska ei ole rahaa tarpeeksi. Ambulanssi? No just joo... Poliisi... Ei sekään.

Päätän jatkaa matkaani kävellen seuraavalle, kolmannelle pysäkille. Toisen tien varteen en enää kerkeisi, mistä voisi busseja mennä useamminkin. On vain odotettava ja odotettava... Jos kerkeen!
Jos vaikka ohi menisi sellainen minikärry, mikä noukkii tien varsilta mummoja kyytiin. Voisin huitoa sitä noukkimaan minutkin. Vaan kun ei sitäkään näy. Bussi tulee vartin yli 10. Aikaa vastaanotolle on 15 minuuttia.

Olen kipittänyt ehkä kilometrin verran pakkasessa, kiireellä ja tietenkin hengästyneenä suu auki. Istahdan bussissa penkille ja tunnen, kuinka kurkkuani alkaa ahdistaa. Olen saamassa astmakohtauksen, eikä tietenkään ole piiput mukana, koska kohtaukset tulevat vain rasituksesta, eikä sellaiseen ollut suunnitelmia. Vedän henkeä niin, ettei vieressä oleva mummo huomaa. Samassa tunnen, kuinka koko bussin marttojen hajuvesipilvi tunkeutuu keuhkoihini aiheuttaen lisää ahdistusta kurkkuuni ja keuhkoihini. Tiedän, että tarvitsen rauhoittua, raitista ilmaa ja aikaa. Mutta miksi bussi ajaa niin hitaasti?!

Normaalisti ajattelen, että bussikuskit kaahaavat varmasti ylinopeutta. Ei meinaa kurveissa penkillä pysyä! Tämä kuski kuitenkin ihastelee maisemia. Kerkeän katsoa ohi lipuvien puiden latvoissa olevien varpusten sukupuolet, laskea jalkakäytävällä huomioliiveissä olevat päiväkodin lapset jne. Ei mitään kiirettä! Toisin kuin minulla... 5 minuuttia aikaa... Ja kuinka JOKAISELLA pysäkillä on just nyt kyytiin tulijoita tai pois jääjiä?!

Ok, päätän rauhoittua ajattelemaan jotain ihan muuta, sillä tiedän auttamattomasti myöhästyväni. Ei auta hermoilla eikä stressata. Katselen maisemia itsekin, kunnes päätepysäkkini tulee vastaan. Jään kyydistä pois ja samalla, kun katson sairaala-rakennukselle päin, tajuan, että sinne tarvitaan KELAkortti! Minun Kelakorttini on Murusella, joka hakee töiden jälkeen lääkkeeni! Lääkkeet... Reseptinikin jäivät KOTIIN! Ei oikeasti?! Puhelin kuitenkin nyt äänettömälle, kun vielä muistan.

Ylitän tien jäämättä auton alle. Hyvä minä! Jotain menee sentään oikein. Vauhti on just niin kova, kuin vaan jaloistani lähtee. Olen jo myöhässä. Kävelen Sairaalalle ja huomaan, että se rakennus, jonne minun on mentävä, on suuren aitauksen toisella puolen ja välissämme on iiiso monttu! Mistä hemmetistä mun pitää mennä?! Olenko kävellyt turhaan sinne ja väärässä paikassa?! Ei oikeesti... Kunnes huomaan pienen käytävän. TUONNE! Pääsen oikean rakennuksen luo. Ovesta sisälle. Pipo pois, takki auki, hissillä seuraavaan kerrokseen ja vastaani tulee jo toimistovirkailija... Juu minä se olen!

Lääkäri ottaa vastaan välittömästi. Kelakorttia ei tarvittukaan. HUH! Lääkäri oli soittanut jo kahdesti perääni, mutta en kuullut, koska puhelin oli äänettömällä.  Ymmärtää, kun selitin lyhyesti tilanteen. Kaikki hyvin.

Juttelimme lääkärin kanssa voinnistani ja suunnitelmista, toiveistani yms. Kysyi, millä fiiliksillä tulin sinne. Vastasin suoraan, että turhauttaa joka 3 kuukauden välein tulla taas uudelle lääkärille ja aina kuulla uusia selityksiä. Joku sanoo, että töihin, toinen ettei töihin missään nimessä ja kolmas ei tiedä mitään. Toisaalta sitä joka kerta odottaa että josko jotain apua saisi.

Tutkimuksessa kivut nousevat korkeille ja kyyneleet valuvat silmistäni samalla, kun makaan sängyllä ja vikisen kivusta. Lääkärin katse ei enää ole silmiini, vaan pois minusta. Hän ei kestä katsoa kipuani? Ja minä elän arkea kipuni kanssa!

Keskustelu lääkärin kanssa avaa silmäni. Hän kertoo, että psykologin aika on ensi viikolla. HÄH?! Siis ei tänään? Ok... Niinhän siinä lapsussa lukee, kun katsoo oikeasta kohdasta! Joo, tulen taas ensi viikolla. Lääkäri kertoo myös, että hänen mielestään psykologin ajan voisi perua, sillä minähän osaan hallita kipua, osaan tunnistaa sen ja tiedostan, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta. Mutta koska toinen lääkäri haluaa psykologinkin arvion, menen sinne sitten.

Lääkäri kertoo myös asioita, joita en ole ajatellut ennen. Tilani on pahentunut, eikä parantunut, kuten olen luullut.  Käytän vahvempia lääkkeitä ja enemmän! Olen hiljaa ja mietin... siis joo. TOTTA! Lääkkeillä minut on saatu pidettyä näinkin kunnossa! Ei kuntoutuksilla, leikkauksella tms!

Lääkäri kertoo minulle, miksi Kelan kanssa on vääntöä. Valitettavaa mutta todellista. Hän lupaa myös selvitellä diagnoosiani sekä mahdollisesti syitä sairauteni etenemiseen. VIHDOINKIN!

Kuulin kyllä kaiken, mutta kyynelten läpi en oikein mitään osannut sanoa. Mietin vaan, että sen olen jo oppinut, ettei mikään ole varmaa, ennenkuin se on paperilla. Ettei mikään nytkään selvinnyt loppujen lopuksi. Ei vielä. Mutta toivoa olisi... Ja se, että hän myönsi, että tilanne EI OLE PARANTUNUT!

Hän myös sanoi, että on kanssani samaa mieltä siinä, ettei minulla ole vaihtoehtoja elämässäni. On vain jaksettava ja etsittävä hyviä asioita ja mielekkyyttä. En voi vajota "mökkiukoksi" ja maata sängynpohjalla.

Kysyin lääkkeitä ja sairaslomaa. Lääkkeitä ei suostunut uusimaan, sillä se kuuluu TK:lle. Aha. Saikkua antaa sitten puhelimessa, kun miettii muutenkin jatkoja. Sanoi, että sekin tulisi hakea TK:sta, mutta koska akuutti tilanne on se, että kuu loppuu, en kerkee saada aikaa edes. Outoa... AINA on se lääkäri, jonka luona olen käynyt, kirjoittanut lääkkeet ja sairasloman jatkon. Oli sitten kuntoutus, TK, kirurgi tai mitä tahansa nimilapussa.

Kamala kipu päällä, tärinää ja vapinaa. Pääsin kuitenkin pysäkille ja bussikin tuli nopsaan. pikasesti lähikaupassa, jotta saan postarit lähtevään kirjeeseen ja iltapalaksi meille jotain ja sitten kotiin lepäämään.

Jotenkin tuntui jo siltä välillä, että nyt riittää! ARMOA!

Tällä hetkellä olen turvallisesti kotona. Voiko enää mikään mennä pahasti pieleen? Toivottavasti ei.
Hieman itkettää sillai helpotuksesta ajatus, että saisin sen hemmetin diagnoosin. Toisaalta en halua ajatella enempää asioita. Ihan varalta.

Nyt vaan ajattelin levätä ja olla. Toivoa, ettei mikään enää menisi pieleen. Että positiivisiä kokemuksia, kuten lääkäri toivoi, tulisi lisää.

Naurahdan viestilleni, minkä aamulla laitoin pysäkki numero 1:stä Muruselle. : "toivottavasti mä muistan sanoa lääkärille, etten muista enää asioita hyvin". Muistin! Lääkkeen sivuoireita muistamattomuuteni. Samoin kuin armoton väsymyskin.

Tiistain torvelo kiittää seurastanne ja naurahtelee hetken vielä itselleen. Hitsi, mä selvisin tosta reissustani! Että mä olen hyvä! Nyt loppupäivä Ruususen unta, huomenna ei voi olla samanlaista!







Kommentit

Riina sanoi…
Mä mietinkin heti kun luin tota juttuasi, että puoli kymmeneltä ei kyllä mene bussia :D. Mutta sä olitkin sen sitten karvaasti kokenut, että eipä mene ei. Mulle ainakin joskus se puol kympin bussi ois hyvä. Mutta onpahan mun kohdalle sattunut jo kolme kertaa sekin, että bussi on hajonnut ja sitä vuoroa ei tule. Siinä sitten parhaimmillaan olen 45 minuuttia odotellut pysäkillä bussia. Melkoista. Vaikka minkäs teet, hajoohan ne bussit tittey välillä.
Vilimarika sanoi…
Mä käytän niin harvoin nykyään busseja, ettei todellakaan ollut tiedossa se, ett jossain vaiheessa aamua olis tauko yhdellä vuorolla. Itsekin olen törmännyt hajoaviin busseihinkin sekä myöhästeleviin esim koululaisten vuoksi tai pakkasella. Kaikkea voi sattua... Busseille sekä matkaajille.
Kotilaiska sanoi…
Jopas oli huisin jännä päivä sulla, yhteen pötköön piti lukee ja kokoajan tunne että selviikö tuo tuosta. Oli siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita, olet hyvä kirjottaan. Siis oli kyl taas niin kummallisia tapahtumia etten kommentoi nyt kyl mitenkään, hyvä ku selvisit extra hyvä

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…