Kolmen suora-haaste

Löysin Outin blogista haasteen, johon tartuin, sillä näitä on aina yhtä kiva tehdä ja lukea. Samalla opitte tuntemaan minua paremmin, aivan kuten minäkin lukiessani toisten vastauksia. Jos tahdot, niin ota haaste vastaan ja tee oma kolmen suorasi myös. Haastan sinut!


Kolme hyvää asiaa päivässäni:

  1. Katsoin Netflixistä muutaman jakson lempi tv-sarjaani, jonka missasin tv:stä. Nimittäin 6. Tuotantokausi Olipa kerran-sarjaa. 
  2. Vaimoni tekee hurjan hyvää ruokaa, josta saan nauttia. Tänäänkin hemmotteli tuhdilla erikois munakkaalla, jossa mm. Keisarinna-juustoa, broileria yms. 
  3. Sauna. 


Kolme hyvää asiaa minussa:

  1. Olen hurjan sinnikäs ja periksiantamaton, eikä minua lyödä maahan helpolla. Ei edes hurjan kovilla kivuilla. Saatikka sanoilla tai teoilla.
  2. Empaattisuutta ja kuuntelutaitoani on kiitetty, joten uskon siihen
  3. Muuten sanoisin avoimuuteni, mutta se on toisinaan myös huono asia. Ajatellaan itsekkyydeksi, vaikka tarkoitukseni on kertoa ymmärtäväni, koska.. Siksi sanonkin yhtenä hyvänä asiana äitiyden. Olen ollut aina äiti-tyyppiä. Pojalleni olen suvaitseva ja kannustava. En ylisuojeleva enkä niuhottaja. 


Kolme hyvää asiaa elämässäni:

  1. Yleensäkin perhe, kissat tietysti mukaan lukien, ja ystävät ja muut läheiset tuovat arkeeni voimaa hurjasti. Perheenjäsenet ovat ehdottomasti osa hyvää elämääni. Ihan kaikki. Anoppia myöten. 
  2. Kotimme on sellainen, minkä itse olemme saaneet valita. Täällä on tilaa ja puhdas ilma. Valoa ja oma askarteluhuone. Sauna ja kissoilla tilaa juosta ja kiipeillä. Täällä on hyvä olla. 
  3. Saan olla oma itseni. Minua kannustetaan ja rohkaistaan, tuetaan ja puolestani ollaan iloisia. Ne asiat eivät ole itsestäänselvyys. 

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

  1. Mikä äidille voisi olla parempaa, kuin oman lapsen menestyminen?! Lapseni on lähdössä Espanjaan vaihto-oppilaaksi pian. Sitä ennen ja myöhemminkin tänä vuonna on myös Venäjällä puolueensa kanssa reissut tiedossa. Lisäksi sai tälle vuotta uuden edustustyön opiskelun ohella ja muiden edustustehtävien lisäksi. Voin vaan ylpeydellä katsoa häntä ja ajatella, että tuollaisen pojan minä tein. :) Ahkeran, menestyvän, komean ja älykkään nuoren miehen. Ja olihan hän linnanjuhlissakin viime kuussa. Sanon siis, että syyt äidin ylpeyteen ovat ehdottomasti vuoden parhaimpia asioita. 
  2. Tälle vuotta inspiraatio moneen asiaan tuntuu olevan pinnalla. Vaikkei voimia olekaan yhtälailla, tärkeämpää on innostus asioihin. 
  3. Koska viime kesä meni suurimmaksi osaksi sisällä, toivon ainakin tämän vuoden kesän olevan ulkoilua puolillaan. Olen ensi viikolla menossa sairaalaan, jossa toivon mukaan saadaan selvyys ja hoito muutamaan kiputilaan. Se olisi ehto sille, että pystyisin taas istumaan, seisomaan ja liikkumaan paremmin. Myös ulkona.  



Kolme hyvää asiaa blogissani:

  1. Oma vapauteni kirjoittaa ja kuvittaa juuri siitä, mitä haluan, eikä kukaan voi vaatia jotain, mikä ei ole minua. Eli kun voin kirjoittaa siitä, mistä tunnen innostuvani  tai omasta elämästäni ja ajatuksistani, on lopputuloksena se, että juuri SINÄ olet siinä lukemassa Inspistä. I like it!
  2. Lukijat ja kommentit ehdottomasti. Ja toki se, kun saan meiliä tai vaikkapa instagramissa directiä, jossa kiitetään tai kehutaan blogiani. Bloggaajana SINÄ olet blogini tärkeimpiä asioita. Muutenhan voisin kirjoittaa päiväkirjaa itselleni. Ja lukijoiden kommentit auttavat myös minua kehittymään bloggaajana. 
  3. Kun sain hyvän järkkärin ja kuvien laatu parani. 

Kommentit

Näitä on kyllä kiva lukea ja kuten sanoit, aina näistä oppii toisesta taas vähän enemmän asioita.
Ihanaa sunnuntaita Viltsu <3
Anonyymi sanoi…
jos on 6 ääntä miten nuo prosentit nousee äänestyksessä?
Kiva kun tykkäät. Jouduin kyllä miettimään kunnolla muutamaa kohtaa, mitä kirjoittaisin.
Itse asiassa minä en tiedä, mistä tuo 6 tulee. Onhan vastaus-rakseja kuitenkin kaikissa kohdissa yksi tai useampia. Onko 6 äänestäjää sitten vastannut vai mikä lie? Enemmän minua kiinnostaa se, mihin raksit on laitettu, jotta osaan turhaksi koettuja asioita jättää pois ja keskittyä lukijoita kiinnostaviin asioihin.