Siirry pääsisältöön

ATC , paljastus, Dermosil 5


Sen kunniaksi, että Suomi täytti 100 vuotta, valaisi (ja yhäkin valaisee) parvekkeemme sinivalkoista utuista valoa. Se valo on kaunis paljasta valkeaa lunta vasten katsella sisältä päin ja valkeaa seinää vasten ulkoa käsin.

Paljastanpa senkin, että pihatielle ilmestyy toisinaan ulkotulet meidän ansiosta ja pihapuun oksalle lyhtyyn kynttilä kahden naaurimme vuorotellessa. Kuka tykkää ja kuka ei edes huomaa, mutta meille se ainakin on iloinen asia.


Meidän(-kin) pihassa ovat puut peittyneet valkeaan samettiseen lumeen. On kuin olisi puut saaneet vaatteet ylleen. Kyllä talvella on kaunista! Ja vielä on kuukausia siihen, kun aurinko paljastaa lumen alta vihreään verhoon syntyvän maan. Tänä talvena olemme etuoikeutettuja valkoiseen taikaan, jota etelämmässä vain haaveillaan. 


Atc-tehtaalla käy kuhina, kun synnytän yksi kerrallaan atc-kortit vaihtopareilleni. Kylläpä isä ilahtuu? saadessaan kortissani mainitut laskuja sisältävät paketit. Laskujen summan paljastus voi nostaa hikikarpalot otsalle. Sen sijaan me Murusen kanssa emme vinguta Visaa tai muitakaan luottokortteja. 


Minun lapsellani ei kuitenkaan hikikarpalot nousseet pintaan itsenäisyyspäivänä linnanjuhlissa, vaikka seurassa olikin Suomen kovimmat nimet. Yksityisyydensuojan nimissä sensuroin kasvot pois. Paljastus jääköön siltä osin näkemättä.

Minulle iso asia oli se, että Mika Häkkinenkin morjesti nuortani Marketan kuiskatessa/vinkatessa ensin hänelle. Mika on ehdottomasti yksi kautta aikain idolini ja legenda. Mutta niin on Saku Koivukin. Muita lapseni seurassa nähtyjä oli mm. Hjallis Harkimo, Li Andersson, Teemu Selänne, jne jne. Kävi hän myös Räikkösen Kimiä jututtamassa hetken.


Paljastus-postaus on kääntynyt loppua kohti. Vielä on kuitenkin viidennen luukun avaaminen Dermosilin joulukalenterista. Avasin nämä tietenkin jo joulukuussa itse, mutta esittelen ne nyt vasta.

Ajatus oli, että jos on monilla bloggaajilla sama kalenteri, niin en samoja esittelisi, mutta koska itse en nähnyt seuraamissani blogeissa kenelläkään tätä aikuisten kosmetiikkakalenteria, lupasin paljastaa luukut tammikuun aikana lukijoilleni. Nyt on vuorossa viides luukku. 


Ihonhoitovoide Lime
Ihonhoitovoide Lime on kosteuttava voide vartalolle. Voiteessa on raikas, mieto tuoksu, joka virkistää mieltä ja raikastaa oloa. Voide levittyy iholle helposti ja imeytyy nopeasti. Voide sopii päivittäiseksi kosteusvoiteeksi vartalolle. Tykkään kovasti. 

Kysymyksiä ahkerimmille lukijoilleni:

• Näkyikö Suomi100 sinun kodissasi? 
  Miten? Vai tursuaako aihe jo korvistasi? 

• Oletko talvi-ihminen? 

• Mikä talvessa on parasta? Pahinta?

• Mitä ajattelet luotolla ostamisesta?

• Seurasitko linnanjuhlia ? Miksi?

• Onko kyseinen Lime ihonhoitovoide sinulle tuttu? 



Dermosilin joulukalenteri on itse ostettu. Minkäänlaista yhteistyötä tai näytettä ei ole Dermosilin kautta saatu. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Hei, lukijani! Ihana, kun olet siinä!
Mitä mieltä olet tämän postauksen sisällöstä?
Jätä minulle kommentti.
Myös moikkaus riittää.
Silloin tiedän sinun käyneen täällä.
Tulethan toistekin!

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

Georganicsin kolme hiilen kovaa tuotetta hampaille

Mikä tekee ihmisestä, olipa mies tai nainen, kauniin? 
Varmasti vastauksia on useampia, mutta ainakin kaunis hymy. Sellainen aito, vilpitön hymy, jolla ei tavoitella mitään hyödykkeitä eikä ivata ketään. Hymy, jossa sielu valaisee temppelinsä kauneimmalla valollaan. Ihan sama, onko hampaita tai ei, raudat tai ei, koriste ja kultahammas tai ei tai vaikka suu ei aukeaisi edes. Mutta oikein kauniista, puhtaiden hampaiden hymystä ei ole haittaakaan.. 😁

Koska minun suuni reagoi tavallisiin hammastahnoihin, on käytössäni oltava aina sellaista tahnaa, mikä ei aiheuta kipua ja aftoja, ientulehdusta tai haavaumia. Koska myös seuraajissani on herkkäsuisia, esittelen kolme upeaa valkaisevaa tuotetta, jotka eivät satuta herkkää suuta. Annetaan hampaiden näkyä hymyillessämme!

Tuotteet olen saanut lahjaksi Ruohonjuuresta eikä minua velvoiteta esittelemään näitä. Teen sen ihan sinua ajatellen.


Georganics oli minulle uusi tuttavuus, mutta aktiivihiili valkaisevana jauheena on tuttua. Nyt pääsin testa…