Naapurirakkautta
Tiedätkö sellaiset ihmistyypit, jotka antavat kaikkensa toisten eteen pyytämättä itse mitään. He eivät edes huomaa itse sitä, kuinka suuren ilon ja avun he toisille antavat ja vähättelevät itseään. "En minä nyt mitään sen ihmeempää tehnyt". Sitten, kun hän tarvitsisi apua, kuuntelijaa tai lohtua, ei hän tohdi häiritä toisia niin vähäpätöisellä asialla, kuin "minun omat tarpeeni".
Minulla on tällainen enkelien sanansaattaja lähellä, jota haluan muistaa silloin tällöin jollakin pienellä tai vähän isommallakin lahjalla, olemalla läsnä tai auttamalla pyytämättäkin. Tiedän, että hän arvostaa todella sitä pientäkin apua tai lahjaa, jonka voin antaa. Hän todella kiitollisena ottaa vastaan ja hän omien asioidensakin lomasta kysyy, mitä meille kuuluu. Silittää olkapäästä ja syvälle silmiin katsoen sanoo toivovansa minullekin parasta. Ja minä näen, että hän tarkoittaa sitä todella.
Meidän huumorintaju on aivan omaa luokkaansa, olemme molemmat erityisherkkiä ja meitä yhdistää myös samat kiinnostuksenkohteet muutamien harrastusten kautta. On siis helppo tavallaan samaistua häneen ja miettiä, miten ilahduttaa ja yllättää tällä kertaa hänet. Minunhan ei tarvitse mennä kuin naapuriin, joten mikäs tehdessä paketti silloin tällöin tietäen, ettei sen postitus vie meiltä puolisoni työmatkarahoja tai meidän ruokarahaa, vuokraa tai muuta oleellista. Muutoinhan ilahduttaisin vähän itse kutakin vähän väliä. Pöh, syytän siitä minimieläkettäni, sillä opiskelujen vuoksi työrupeamani jäi lyhyeksi. Mutta se siitä.
Koska tämä ihana ihminen saa viestejäkin vähän väliä ja hänen miehensä jää oikeastaan varjoon tässä meidän hömpöttelyssämme, tosin aivan ymmärtäen ja myös ollen meidän tärkeä ystävämme, niin ajattelin hupimielessä laittaa muutaman aikakauslehden nippuun ja viedä ne nimenomaan osoitetusti tälle isännälle. tottahan minä tiedän, että kumpikin niitä lukee, mutta tiesinpä senkin, että nauruhan siitä tulee, kun Murunen kauppaan mennessään vie paketin ja paketti tipahtaa eteisen lattialle ja on vain isännän nimi pikaisesti väsäämässäni kortissa. Ja olin oikeassa. Lähes välittömästi tuli viesti, joka ei jättänyt arvailun varaa, oliko huumori mukana vai ei. Oli se.
Tämä on sitä naapurirakkautta.
Onko sinulla hyvät välit naapureiden kanssa?
Kommentit
for setting up new web site or even a blog from start to
end.