Kaalimato piste com


Oletko nähnyt telkkarissa Kaalimadon mainoksia? Minusta ne ovat ihan hauskoja. Ainakin ne mitä itse olen nähnyt. Eihän seksuaalisuuden tarvitsekkaan olla vakavaa ja kamalan tabua. Lähestulkoon kaikkihan SITÄ tekevät jossain vaiheessa elämäänsä. Enemmän tai vähemmän. Eikä lapsiakaan, meistä ketään, olisi olemassakaan ilman seksuaalista kanssakäymistä. Sitäpaitsi teiniraskaukset voisivat vähentyä, kun seksistäkin puhuttaisiin enemmän. Samoin sukupuolitaudit. 

No, joka tapauksessa en aio tässä postauksessa sen enempää aiheesta kirjoittaa (ellei lipsahda sille puolelle jossakin vaiheessa postausta taas. ;) ) Itseasiassa tämän postauksen aihe ei millään tavalla liity otsikkoon eikä tuo eka kuvakaan. Eikä mikään kuva. Pahoittelen-taikka onnittelen. :)


'

Toisaalta, voihan sitä mielikuvitusta käyttää NIISSÄKIN hommissa, joten kukapa sen kieltää, jos ruuallakin vaikka hieman leikkisi. ;)

Minä nyt kuitenkin ajattelin esitellä uutuuksiani, mitä kaikkea ihanaa tänään on tullut meille! 
Kakkusabluuna, kuppikakku-muotti, muotoilupuikko ja kuviokaulin. :)


Koristeellisia kakkuja ja herkkuja oli taas 4:n lehden voimin postin kannettavissa, joten valinnan varaa on, mitä tekisimme seuraavaksi! 
Minua kiehtoisivat Macaronsit, brownie-tikkarit ja monet monet muut herkut.


Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo!
Tai eilen oli massut täynnä puuroo, kun käytiin Ikeassa aamupalalla. 50 senttiä aamupala. Ei paha!
Sehän sisältää luomu kaurapuuron, luomumansikkahillon, kananmunan, sämpylän, tuoremehun, kinkku-ja juustosiivut, levitteen sekä kahvi tai tee. 50 senttiä!!! enempää ei maha vetänytkään!

Mutta joulu... Tänään posti kantoi ekan joululahjani ja malttamaton kun olen, luvan kanssa sen heti avasin. Iiiso kasa puuhelmiä ja muita ihania juttuja Korttisirkuksen Nannalta! KIITOS!!!
Tämä oli kyllä huikea lahja! 


Huikeaa oli tämäkin! 
No joo... Kuka kirjoitti vastikää kuvien laadun tärkeydestä? ;)
Ufosta ei sentäs ole kysymys, vaikka joku saattoi jo säikähtää, jotta onko Viltsu kidnapattu jonnekin kaalimato-ufoalukseen ja kaulimilla tutkittu. Ei ole! 
Me nimittäin saatiin KIRKKAAT VALOT käytävälle! Ja parasta tässä on se, että kyseessä on liiketunnistimilla toimivat valot! 


Ei kuulkaas saamiset tähän loppuneet. Tänään on saatu ihan urakalla! Koko päivän! :)
Mökkihöpsykkäinenkin antoi ja isolla kädellä! Niin on paljon lehtiä luettavaksi, jotta ei käy aika pitkäksi! Ja tietenkin lehdet sen jälkeen päätyvät atc-korteiksi tms. 
Nyt on siis iloa ja askartelumatskua. :)

KIITOS RIINUSKA!


ULRIIKKA, KIITOS!

Atc-kuorikin kopsahti eteisen lattialle. Tuo ylempi kortti oli yllätys, alempi tiedossa oleva. Olen kyllä tyytyväinen ja ilahtunut ja tykkään! Todellakin ovat kauniita! Ja lisukkeet myös kivoja! 


Sain minä Muruseltakin. Hyvää oli!
Maissipedillä ihania keltaisia uunikasviksia! Nam nam. Ja taas on maha ihan täynnä! Ei ähkyyn saakka kuitenkaan, koska sitä ei saa tehdä. Sopivasti. 

Kyytiäkin sain, kun käytiin koeajolla. Oli kyllä ihana autoliini, mutta kotin tultiin omalla kuitenkin. 

Ja jottei ihan saamiseksi vain menisi, niin annan minäkin!
Tässäpä uudet atc-t jotka annan vaihtoon.






Tänään on siis tällaisia ihania asioita ollut. Eilinen onkin vielä kertomatta. ;) Se onkin tarina uusi.

Nautinnollisia hetkiä, 
Viltsu

Kommentit

Tuula sanoi…
Spede yks päivä satuili "yöllä kun minä olin avaruusaluksen kyydissä..." Hiukan suu loksahti auki, että mitä ufojuttua sieltä alkaa tulemaan ;D
Kiki sanoi…
Ne Kaalimadon mainokset on mainioita ja vaikka ne olisi jo nähnyt niin aina jaksaa vaan naurattaa :D Niitä tulee radiostakin aika taajaan ja yhtä laadukasta kamaa nekin :D
Unknown sanoi…
Olepas hyvä vaan lehdistä ! Itse mietin, että säästäisinkö lehdet ATC-kortteja varten, mutta kun nyt yritän päästä eroon kaikesta ylimääräisestä, enkä jaksanut alkaa silputa lehtiä niin parempi näin. Kun en tiiä millon minä niitä silppuaisin :). Onneksi lehtiä tulee aina jostain lisää, saatuja, tilattuna tai mainoslehtiä postsilaatikkoon.