Siirry pääsisältöön

Pask*mainen päivä?



Kesäloman aikana tuli reissattua yhtenään jossakin. Sielu lepäsi, kroppa ei. Välillä kroppa sanoi, että nyt alkaa olla olo kuin kaatuneella puulla, mikä tukee toista vasten. Kannata sinä, minä en enää jaksa! Ja niin Murunen kannatteli ja jaksettiin taas. Sitä se on, kun tuki ja liikuntaelinsairautta podet. Pää sanoo, että leviää neljän seinän sisällä, joten pakko mennä ulos ja nauttia luonnon kauneudesta välillä! Pakko saada elää, olla, touhuta ja antaa ajatusten mennä. Hermoloma! Sitä joko jää sänkyyn ja on kotona aina, jos kuuntelee koko ajan fysiikkaa, tai sitten välillä kärsii kivuista enemmänkin, jotta pää ei leviäisi. Niin... Valintani oli siis lähteä lepuuttamaan pääkoppaa! 


Ei se tämäkään reissu ihan pask*mainen ollut kuitenkaan, vaikka täräytettiinkin autolla tielle, mikä oli miinoitettu! 


Ja ihan sillä itsellään! Ja tietenkin se läjä niistä monista läjistä jäi renkaan alle! Hyh hyh! Mutta onneksi myös oli sadepäivä, joten ei se läjä pitkään renkaassa viihtynyt. :D Etenkin, kun välillä tiemme vei ryteikön läpi, välillä hiekkatielle, välillä asfaltille ja välillä mietimme, onko siinä tietä ensinkään. :D


Mutta pitihän se kuva ottaa... Hevon sonnasta! 
Ja kuka väittikään, että minulla olisi LIKAINEN mielikuvitus? ;)
Ok, oikeassa oli.



Satumaiset maisemat osa monesko lienee?! Kuin nukkekoti tai vaikkapa satulinna. Odottelin pihalla, jotta Lumikki tulisi ulos tuolta. Ei tullut. Parsi sisällä kääpiöiden nuttuja. 


Sitten katselin suuuuren puun alla, jotta on siinä valtatie oravalla. 


Tiedätkös, mikä on Suomen pisin sisävesikanava?
Tai kuinka pitkä se on?


Tulihan sitä tuollakin vettä kauhottua. Kaikkea sitä... ;)


Sitten matka taittuikin yhteen muistojeni paikkaan, jossa kerran kävin aikaisemmin. Siellä muistin hiekkarantaa olevan vaikka ja kuinka, joutsen pariskunnan uivat ulapalla, metsän olevan kaunis kangasmetsä... Silloin kauan sitten paistoin ystävän kanssa makkaratkin siellä...



Perille päästyämme nytkin joutsenpari lähti uimaan ulapalle! Mutta hei, nyt siellä oli myös kaksi pienokaista mukana! IHANAA! 



Kaikki ei ihan niin kaunista ollut enää, sillä hauskan muotoinen huussi oli tupaten täynnä.. Sanonko minä mitä?! 


Kätköilyreissumme oli sopivaan aikaan, sillä tosiaan sadekeli oli, joten saatiin olla ihan rauhassa täällä ja tuolla ja siellä ja joka paikassa. Muutenhan näinkin kaunis paikka vilisisi mopopoikia ja pikkuLissuja. Ihan varmasti. 


Uimaan en mennyt, mutta ehkä ensi kesänä palaamme takaisin ja pulahdan vilvoittavaan veteen?


Kun seikkailemme reissuillamme, katselen luonnon kauneutta ja kuuntelen luonnon ääniä. Sitten kun kivut ovat kovempia, ja alkaa itketää tai muuten olla tukalaa, sitten meditoin itseni jonnekin hetkeksi. Olen läsnä, mutta silti poissa. Kuten vaikkapa kuvittelen eteeni aukeavan piiitkän metsätien. ajatuksissani ajattelen vihreän kankaan tien reunoille. Ajattelen puita kauniiseen rykelmään ja linnut niiden oksille. Ajattelen, minnehän se tie viekään. Uusiin seikkailuihin ehkä. Satumaisemiin? Todellisuuteen? Ja kun hetken olen huilannut niissä mietteissäni, voin taas jatkaa matkaa eteenpäin. 


En anna itseni vajota syvyyksiin. En kuilua pitkin enkä putkea pitkin. Pidän huolen tottahan toki itsestäni. Meillä ei ole kiire! Me pidämme taukoja. Huilaamme. Kuljemme ehdoillani. Rauhallisesti. 
(Tiedätkö, mikä kuvassa on?)


Minä haluan nousta korkeuksiin! Aina huipulle asti! Sanoa voittaneeni itseni! Pelkoni! Kipuni! Sen yhden kerran, kun olen jalkeilla! 




Ja taas, palata niihin mielikuviini. Kaikesta, mikä on suurta. Kaikesta, mikä on satumaista. Kaikesta, mikä on pikkuriikkisen pientä... Ja jaksan! 


Minulla on korkeanpaikan kammo. Silti voitan pelkoni ja kiipeän näköalatorniinkin. Sinnekin hyvin hitaasti ja kiireettä. Tällä kertaa katselin kolmannen kerroksen tasanteella, jotta onpahan korkea! Puun latvat olivat alapuolellamme kolmannessa kerroksessa! Ja tuuliainen meinasi tempaista lippalakin päästäni!


Ylin tasanne oli onneksi korkeakaiteinen, sillä vuorten rinteet siinsivät samalla korkeudella lanssamme! Olimme todellakin huipulla! Ja korkeanpaikan kammo ja etsippä sieltä sitten geokätköä! :D
Mutta minäpä sen löysin!


Ok, ok.. Taas oli aika kipasta ajatusmatkalla. Katselin kaukaisuuteen. Meteoriitin maahan syöksy? Maanjäristyksen aiheuttama kokonaisen maailman vajoama? Tiedä sitten... Ainakin katseeni kääntyessä toisaalle...


Näin metsän keskellä pyramidejä! 


Mieleeni tulvahtivat Tenavat-sarjakuvan Ressukoiran kirjeet: Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö...


Kurkistus alaspäin... Huoh! Mä oksaan kohta! Ja eikun alas, onneksi portaita pitkin ja ehjin nahoin. ;)


Meil on metsässä nuotiopiirii ja siellä kuusten kuiske sooi...



Kerrankos sitä Viltsukin käy kuumana... Tällä kertaa se oli yläpää mikä savusi. Mite mää nyt noin?! ;)


Shampanjaa ja vaahtokarkkeja... Ok, ainakin vaahtareita, jollei shamppakaljaa. Oli meillä kahvia!


Mites se menikään? Oliko siellä aitassa vanhoissa Suomi-leffoissa Ansa vai Tauno? Minun teorian mukaan siellä oli molemmat... ;) Ei sillä, että olisin palannut mielikuvissani menneisyyteen ja ajatellut Tauno Palon tuonne aidan reunaan korsi hampaissaan Ansaa vikittelemään. 
Mutta sitten... Pian jäivät Taunot ja ansat ja heinälatoromantiikat, sillä päivä pimeni ja ilma synkkeni. Tulimme paikkaan, mikä sai jo ihokarvanikin pystyyn! Ei, en minä nähnyt tätä paikkaa kauniina  ja viihtyisänä. Minun mielikuvitukseni laukkasi jonnekin ihan väärään suuntaan! 

Nimittäin ensin vastaamme tuli suuri pyöreä rovio.  Kyllä se oli rituaalinen polttorovio! Usko pois vaan!


Ohitin rovion ja saavuin paikkaan, josta vielä vilkaisin rovion suuntaan... Karmivaa... Niin lähellä näitä pitkittäispenkkejä... Kuin yleisöä varten laitettuja! Saatoin tuntea kylmät väreet selässäni ja kuin kuulla kaukaisuudesta kiljumista, huutoa, pelkoa... Vai pelkäsinkö minä itse?!


Täälläkö se viimeinen tuomio annettaisiin? Halusin pois... Pois! 


Lähdin juoksemaan poispäin, mutta kompastuin. Kun nousin ylös, edessäni oli alttari! Paniikki! 


Ja katsoessani toisaalle, maahan oli isketty risti! Oliko se hauta? Oliko se jokin symboli? Oliko tämä paikka jotain... Mitä?! 


Tiedätkös... Halusin kotiin enemmän, kuin koskaan aikaisemmin! 




Kommentit

Maca sanoi…
Kuvista päätellen olette olleet ainakin Tervossa.
Vilimarika sanoi…
ainakin Tervossa. :) On mukava katsoa, tunnistaako bloginlukijat paikkoja, joissa käymme. :) Toisinaan kyllä. Ja sitten se, kun voinnäyttää ne tutut paikat uusin silmin ja satumaisin tarinoin. Ehkä silmät avautuvat huomaamaan oman lähiympäristön kauneuden. :)
Tuula sanoi…
:) Maisemia en tunnista ja tuo hevosenkakkara ei ole myöskään tunnistettavissa minkään tietyn paikan kakkaraksi ;D
Riina Itkonen sanoi…
Mulle ihan uusia maisemia. Se menee nimittäin niin, että kun on kesämökki niin sitä jämähtää aina sinne vapaillaan. Toki, ihana paikkahan se on. Ja veneellä ajelemme toisinaan vähän kauemmaksi ja katselemme muiden mökkejä ja kyselemme toisiltamme, että "oisko kiva jos tuo ois meidän mökki?" " Vaihtaisitko meidän mökin tuohon mökkiin?" Juu, ja tuossahan se kuvassa se surullisen kuuluisa paskakin on :D. Mä muuten tuon teille seuraavan kerran shampanjat. Tai no voitte ainakin kuvitella, että se on shampanjaa :), ihan kuohuviiniähän se, mutta mulla on sitä liian monta pulloa, eikä me edes sitä juoda. Täh ? Mistä sitä meille eksyy, no saatujahan ne. Millon seuraava reissu teillä, millon tarviitte kuoharia :D ?
Vilimarika sanoi…
Shamppanjaa... Kuoharia... Kuplivaa! Nam nam! Jos vaan oikein säilytettyä ja siis "elossa" yhä, niin jo vain juodaan pois ne! Mutta kuohareissakin on se vika, että menevät pilalle, jos korkki-korkki kuivaa tai muutenkaan ne eivät säily kuin noin vuoden korkeintaan. Seuraava tilaisuus on vissiin yhdistetty muutto ja synttärini. :D

KUUKAUDEN TOP 3

Hyvän mielen kortit + ARVONTA + ALEKOODI

Mitä sinä haluat elämältäsi?
Oletko onnellinen ja voitko henkisesti hyvin? 


Hyvän mielen kortit toimivat sekä yksistään että erinomaisesti hyvän mielen vuosi-kirjan kanssa. Hyvän mielen vuosi on inspiroiva tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun viikottain vuoden ajan. Korttien avulla voi harjoitella 53:a hyvän mielen taitoa, jotka esitellään Hyvän mielen taidot -kirjassa.

Vuodenkaan jälkeen kortit eivät todellakaan jouda roskiin, sillä näitä kortteja voi käyttää niin kauan, kuin vaan kortit ehjinä pysyvät. Ihan heti eivät piloille mene säilytysrasiassaan ja kevyen lakkapinnan ansiosta.Myös kirja kannattaa säilyttää ja hyödyntää uudestaan aina, kun haluat virkistää muistiasi kirjan aiheissa.


Maaretta Tukiaisen upeat ajatukset ja Krista Keltasen kuvitukset yhdessä luovat ihastuttavat, värikkäät ja isokokoiset hyvän mielen kortit. Kortit koostuvat tunnelmallisesta valokuvasta ja vahvistuslauseesta. Yksi pakka sisältää 53 korttia ja mukana on myös ohjekortt…

Syyskuun ARVONTA

Tässä se nyt on. Syyskuun arvonta. Montaa päivää ei arvonta kerkeä voimassa ollakaan, mutta kivahan se on välillä pitää pikaisempikin arvonta ja saada voittaja selville nopeaan. Palkinto on minun itseni ostama apteekista, joten sponsoreita tässä ei ole. Kerron silti tuotteesta hieman, jotta tiedät, mistä on kyse.
Se, miksi tämän tuotteen halusin palkinnoksi hankkia, johtaa juurensa omista kokemuksistani. Jos itse koen jonkun tuotteen tai asian hyväksi ja minua auttaneeksi, niin tokihan tahdon tarjota sinullekin mahdollisuuden tutustua sellaiseen.


Palkinto on täysikokoinen vaahtoamaton Salutem-hammastahna. Minulla on niin herkkä suu, etten tavallisia tahnoja voi käyttää laisinkaan, joten nämä vaahtoamattomat ovat tulleet tutuiksi. Nyt kun löytyi kotimainen tuote, oli pakko sitä testata ja sitten hommata palkinnoksikin yksi tuubi. Sinä voit siis olla pian se, jolle tämä lähtee!


Salutem-erikoishammastahna ei sisällä mitään ylimääräistä. Ei makuaineita, väriaineita, vaahtoa muosostavaa …

Keskimmäisen kutsu

Kesä on kaunista luontoaikaa, mutta niin on syksykin. Haaveilin kauan kunnollisesta järkkäristä, ja kun se vihdoin mahdollistui reilu vuosi sitten, olen innoissani ollut kuvaamassa luontoa ristiin rastiin. Tänä syksynä pakkasimme makuupussit, ruokatarvikkeet ja kameralaukun matkaan ja lähdimme kuvausmatkalle noin 100 kilometrin päähän järven rannalle, jossa tiesimme oleilevan ja asustelevan majavia, laulujoutsenia, kurkia, ilveksiä ja jopa karhujakin. Unohtamatta muitakaan luonnon asukkeja. Suurempiin petoihin emme törmänneet, onneksi, mutta lintuja ja erilaisia ötököitä senkin edestä tuli meitä vastaanottamaan ja majavathan ne pitivät meitä puuhakkaina patojensa kanssa. Nyt pääset katsomaan kuviani tältä Keskimmäisen kuvausreissulta.


Ihan ensimmäisenä meitä tervehti ovelan näköinen ruskea perhonen. Hyvin oli tuttavallista laatua eikä välittänyt laisinkaan siitä, että autosta purimme tavaramme mökkiin ja kuvasin häntä useammankin kuvan verran. Kyseessä on Pietaryrttisulkanen.


Sillat h…