Runo: et sinä tiedä

Sä et näe sisälleni,
et tunne kipuani.
Et tiedä, kuinka jaksan sitä.
Et sitä tiedä, mitä on elää aina, 
kaiken aikaa sen kanssa.
Olla naimisissa, silti riidoissa.
Hyväksyä se osana minua ja silti
yrittää lievittää, jaksaa, unohtaa, taistella...
Ja minä elän hiljaa yhdessä sen kanssa.
Huutamatta, 
valittamatta, 
yrittäen olla kuin sinä,
ja olla vahva.
Elää elämääni onnellisena.

Vilimarika


Minulla on salaisuus! 
Sen nimi on kärsimys.
Elän sen kanssa hiljaa,
salaten sen muilta.
Vähätellen kipuani,
ollen kuin kuka tahansa normaali.
Mutta todellisuudessa,
siellä piilossa kulisseissa,
toisinaan minä onnun ja irvistelen,
toisinaan huudan ja itkeskelen.
Vain siten jaksan taas esittää vahvaa.
Sen jälkeen, kun minulle sanottiin,
ettei sitä saa enää näyttää, tuntea, olla.
Se sanottiin ilmein, elein, katsein...
Ja minä ymmärsin hiljentyä.

Vilimarika



Yksin,
aivan liian yksin.
Suurissa asioissa, 
liian raskaissa kohtaloissa.
Ihmiset, ne vähempiosaiset.

Vilimarika


Silloin, kun sairastut,
ja tarvitsisit eniten apua,
olet kaikkein vaikeimman
elämän tilanteessa.
Todista tilasi,
taistele, ole vahva. 
Älä luovuta. 
Et saa nauraa, etkä itkeä. 
Ilo olisi parantumista, 
itku masennusta.
Ja jos et saa diagnoosia, 
olet mieleltäsi sairas, 
kuvittelija. 
Liioittelet, vaikka maalaisjärkikin sanoo toista. 
Menetät toimeentulosi ja läheiset,
työn, harrastuksen, kaiken.
Kunpa olisin ollut aina terve!
Rakas joulupukki, 
tuo minulle terveyttä,
varaosia ruumiiseeni ja 
pulverina jaksamista!
Vain sinä, Joulupukki, pystyt ihmeisiin!

Vilimarika

COPYRIGHTS! Runo on minun omaisuuttani, ei kopioitavaksi