Siirry pääsisältöön

Varat ei salli valittaa

Olen avoimesti kertonut täällä olevani pitkäaikais-sairas, työkyvytön ja varaton. Olen kertonut siitä, etten ennusteiden mukaan tule koskaan pääsemäänkään töihin. Olen kertonut kivuliaista päivistäni ja väsymyksestä. Tämän hetken ongelmistani siis palasia sieltä täältä. Tänään en aio niistä jauhaa sen enempää. Mistäkö minä sitten kirjoitan?

Mietin tänssä sitä, kuinka ajan saatossa oppii kiristämään nyörejä lompakosta. Oppii elämään säästeliäämmin ja vielä vähän enemmänkin. Oppii minimoimaan menot ja maksimoimaan tulot. Oppii arvostamaan sitä, mitä on, eikä sitä, mitä ei saa.

Kyllä minua turhauttaa se, että rahat menevät kuukaudesta ja vuodesta toiseen välttämättömyyteen. Siihen että saadaan yksi lämmin ateria päivässä kahdelle tai kolmelle ja siihen, ettei yhteiskunnan tarvitse maksaa laskujamme. Turhautti aamulla sekin, kun rintsikat hajosivat vanhuuttaan, eikä uusiin ole varaa. Kyllä minua turhauttaa välillä ihan oikeasti!



Sekin turhauttaa, kun teatteri olisi ihana paikka viettää yhteistä aikaa, mutta ei voi maksaa lippuja. Ei voi pitää kakkukekkereitä eikä ostaa alennusmyynnistä uusia vaatteita tai niitä unelmieni kenkiä, joista eilen haaveilin "kerran elämässä" postauksessani. Nyt odotamme tarjousta, että voidaan ostaa hammastahnaa tarjouksesta! Eikä se ole siksi, että saiturina ei raaskisi käyttää killinkejä. Se on ihan siksi, että saisimme leivän ja maidon pöytään!

Mutta vaikka kuinka niitä hetkiä tulee, että turhauttaa, haluan päästä eroon siitä tunteesta. Haluan ajatella jotain sellaista, mistä tulee hyvä olla. Se, etten voi ostaa jotain, ei tule murehtimalla eikä happamalla naamalla sen nopeampaa, kuin positiivisella asenteellakaan. Eroa siinä on vain sen verran, että positiivisena saan ajan kulumaan paremmin.



Minä voisin haikailla kaikkea sitä tarpeellistakin viikkoja tai kuukausia. Voisin naama norsun köh köh... saparolla istua valittamassa kavereiden kahvipöydässä sitä, että elämä on kakkaa. Voisin marmattaa ja murista, syytellä yhteiskuntaa ja vaikka vaipua itsesääliin ja sitä kautta masentua. Voisin ja ihan aiheesta! On minullakin tunteet ja halut ja unelmat! Mutta haluanko minä sellaista elämää?!

Minä haluan tehdä töitä sen eteen, että saisin pari killinkiä lisää, joilla sitten ostamme sen, mikä on akuutein sillä hetkellä. Ei meillä niitä killinkejä tule niin paljon millään työllä, että saisimme jotain kalliimpaa, mutta saamme me ainakin sen hammastahnan sitten joskus! Ja koska en kykene työ-työhön, puurtamaan tai olemaan paikoillani kauaa, teen niitä kortteja ja koruja ja yritän sillä ansaita "omaa rahaa". Joskus on tilanne sekin, että kaikki tarvittava ruoka ja muu sellainen jo on ja voinkin ostaa jotain ihan omaa extraa. Se on juhlaa silloin! Leivoskahvit Murusen kanssa tai kampaaja kerran kahdessa vuodessa. :) On mitä odottaa!



Kyllä minä kuulen niitä kommentteja yhtenään, että joku jolla on oikeasti säästöjä ja varaa, valittaa sitä, kun ei ole varaa. Kuulen niitä kommentteja, että kiristä lisää, kyllä aina jostain voi tinkiä. Tai säästä! Kuulen niitäkin kommentteja, että onhan sulla sitä ja tuota! Niin... Kuinka sitä kiristää nyöriä lisää jos ei ole enää mistä kiristää? Ei ole edes niitä nyörejä. Jos kaikesta on jo tingitty. Ruuastakin. Juostaan tarjousten ja -30% ruokien perässä ja mietitään, kumpi jätetään pois ostamatta. Ja olenhan minä täälläkin kertonut, kuinka saan välillä lahjoituksia. Olen saanut ihan ilmaiseksi liimapuikon, nauhoja, stansseja, vaatteita, ruokaa, kynttilöitä... Ja kun minä saan vaikkapa vaatteen, pidän siitä hyvää huolta. Arvostan kaikkea, mitä minulla ja meillä on!

 Kyllä meillä käydessä eräskin perhe tuumasi,että kuin kotiin tulisivat. Ihan jo sen vuoksi, että heidän huonekalujaan on meillä aikas monta. :) Niin, että onhan meillä kaikki tarvittava, mitä ilman ei pärjäisi. Ja on nauhaa ja lakkaa, papruja ja nappeja, kuvia ja leimattuja kuvia... Saan askarrellakin! Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että saamme olla yhdessä, meillä on katto päämme päällä ja joka päivälle ruoka.

Jos olisi rahaa, tekisikö se onnelliseksi? Helpottaisihan se arkea. Auttaisi elämään ilman ainaista stressiä siitä, mistä saadaan lääkkeisiin ja laskuihin puuttuvat eurot. Se auttaisi kovasti. Mutta ehkä en edes kaipaa sellaista ylenpalttista rahan rytinää missä se rahan arvostus katoaisi. Missä tulisi ahneus ja sokeus. Missä mikään ei enää riittäisi eikä arvostettaisi perusasioita. Mulla ei ole varaa valittaa varattomuudesta. Nöyryys on ihan hyväkin asia.










Kommentit

  1. Niin tuttuja ajatuksia. Nyt jo onkin asiat hyvin, kun meillä molemmat on töissä, vaikkei puolison hommassa, saati palkassa olekaan kehumista. Meidän ekat 8 -vuotta oli hyvin pitkälle ihan samanlaista kituuttamista. Ja kun lapsiakin on, niin niillehän hankitaan kaikki ensin. Oli juhlaa, kun sai välillä itselleen jotain.

    Tosin huomaan, ettei puoliso oikeastaan oppinut rahasta ja sen käytöstä mitään sinä aikana. Tuntuu pikemminkin siltä, että hän oppi odottamaan, että teen aina jonkin ihmeen, että homma hoituu.

    Olis vissiin pitäny laittaa se soittamaan ja pyytämään joka toisen laskun eräpäivän siirtoa. ;O)

    VastaaPoista
  2. tiedän joitakin nimenomaan miehiä, joilla ei rahankäyttö oikein tunnu onnistuvat realistisesti. Sitä luullaan, että aina se riittää. Että ain avoi ostaa vaikkapa osamaksulla ja jostain löytyy aina lisää millä maksaa pois kaikki. Ei ymmärretä esim. ruokaostosten todellista arvoa tai miksi on tärkeää tarjousten perässä juosta. Ei vissii tartte ajatella? Vai missä se "vika" on? siinäkö, että vaimot järjestävät aina asiat lopulta?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Hei, lukijani! Ihana, kun olet siinä!
Mitä mieltä olet tämän postauksen sisällöstä?
Jätä minulle kommentti.
Myös moikkaus riittää.
Silloin tiedän sinun käyneen täällä.
Tulethan toistekin!

KUUKAUDEN SUOSITUIN POSTAUS :

ARVONTA ja Suomalainen SISU esittelyssä

Ihana auringonpaiste luo jo keväisen timanttihunnun hangille. Odotan jo kovasti lintujen paluuta Suomeen ja sitä ihanaa sirkutusta, johon herään aamuisin. Uskon lintujen omaavan mielettömän määrän sisua voidakseen matkata ilmojen halki tuhansia ja tuhansia kilometrejä. Ei se helppoa ole tuulessa ja myrskyssä, paahteessa tai nälässä.

Odotan myös innolla tulevaa, sillä nyt on otettu magneettikuvat koko kropastani päätä ja varpaita lukuunottamatta. Jos niistä saan selvyyden, voi tämä kevät olla minulle, meille Murusen kanssa, uuden elämämme alku. Katsotaan, josko suomalainen sisu palkitaan.

Uskon, että myös sinä olet tarvinnut elämässäsi sisua joskus ja että sisukkuutesi on palkittu.

Haluatko kertoa minkälainen viimekertainen sisu-kokemus sinulla on takana?! 


Suomalainen sisu on kiehtonut minua aina. Se on etuoikeutemme ja vahvuutemme, jonka olemme saaneet syntymälahjaksi. Kaikilla suomalaisilla se on ollut, on nyt ja tulee aina olemaan.  Mutta mitä sisu tarkoittaa? Miksi sille ei ole yht…