Siirry pääsisältöön

22 Kaksi yötä jouluun on...


Kaksi yötä jouluun on, laskin aivan itse sen kun näin silmät tonttusen... Tosin eilen lauloimme autossa samaa laulua kolmesta silmästä ja nauroimme sille ajatukselle, että tontun täytyi olla kyklooppitonttu. ;)
Joka tapauksessa tonttu taikka ei, mukava ja erilainen päivä oli eilispäivä.

Kävimme pukki-reissussa ja tapasimme sukulaisiani ja lapsenikin tulla tupsahti matkaamme mukaan yllättäen. <3 Kaiken kruunasivat mummolassa maisteltu hedelmäjoulukakku sekä lapseni pohdiskelutuokiot. Saunakin oli aivan ihana!

Lapseni tosiaankin hauskuutti osoittamalla hellyyttään syöttämällä minulle herkkuja ja tuumaamalla saunan jälkeisestä meikkaamisestani, että ei mun oikeesti tarttes, koska näytän yhä samalta, kuin 20 vuotta sitten. :) Ja ihan vakavissaan vieläpä oli. Lämmitti sydäntä kovastikin. Lapsenihan ei mikään pieni edes ole enää. Joululahjoja annettiin ja joululahjoja kotiinkin kannettiin. Kilpaa ajettiin kummilapseni kanssa polkumopoilla ja iltapalallekin vielä mentiin sukulaisten luona.


Tämä päivä meneekin sitten leipoessa torttuja ja aurajuusto-pasteijoita sekä appelsiini-suklaakakkua. Siivouskin on tämän päivän ohjelmassa. Meitä on kaksi puuhaamassa ja toinen huomattavasti ripeämpi liikkeissäänkin. ;)


Macan tarvikkeista tuli tehtyä taaskin jotain muuta kuin joulukortti. Mutta haittaako se?!





Ja sitten se lupaamani esittely. 
Tällä kertaa laitan linkkejä erilaisiin ihaniin kauppoihin netissä. Suosittelen ihan jokaista!







 Ja lisäksi tässä teille kaavakuva, jolla saa tehtyä erilaisen kehyksen.

Oikein mukavaa päivää teille!


Kommentit

Sisko sanoi…
Hieno päivä on ollut sinulla.
Kuten päivän luukkukin ja koko kalentersi. Tänne pitää vielä palata ajan kanssa. Niin paljon on sisältöä ja noita linkkejä toisaalle myös.
ViliMarika sanoi…
Tervetuloa takaisin. :)
Weba sanoi…
Kiitos kivasta esittelystä blogiini aiemmassa kirjoituksessa. Pakettien lähettäjät vaan sekoittuivat eli minun lähettämäni on tuo rautalankakoriste =)
Ihanan huolella kyllä luukkuja esittelet.
Vilimarika sanoi…
No niin, elikkäs arpominen lähettäjien kesken kahden saman numeron kohdalla meni sittenkin mönkään. :) No, eihän niissä nimiä ollut, joten 50-50 mahdollisuus. :D Siitäkin huolimatta, kiitos!
Maca sanoi…
Kiitos ohjeesta! Pienen tankkauksen kanssa se onnistui! Totesin vain, etten tiedä, kenelle tunnustuksen jakaisin, kun kaikilla teillä ihanilla ystävillä se jo on!
kotilaiska sanoi…
Ai niin kiitos vaan tunnustuksesta mutta se saa nyt jäädä laittamatta blogiini ja eteenpäinkin , ei oikein nappaa nää tällaset vaikka kiva onkin tunnustusta saada.
Ja toki adventtikalenterin aihe voi olla muukin kuin jouluinen, kiva on korttisi
Funchis sanoi…
Ai tuolla museossa ja tapahtumassa sinä kävit. Aattelin jo ensin, että ovatko siirtäneet sen museon kamat teille päin, mutta sitten raksutti. Olen tuota itsekin oppaana esitellyt. Toivottavasti saitte opastuksen, se avautuu ihan erilailla silloin.
ViliMarika sanoi…
Ei ole siirtyneet minnekkään. ;) Reissussa olimme.
ei ollut tällä kertaa opastusta. Kiva oli silti katsella.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Super SaltBalans testissä

5. kesäkuuta 2013

Luin Pirkka-lehdestä mainosta, jossa kerrottiin yhden pillerin auttavan turvotukseen, silmäpusseihin, laihdutukseen, selluliittiin, magnesiumin puutteesta johtuviin kramppeihin tai suonenvetoon, runsaan hikoilun aiheuttamaan mineraalikatoon sekä hillitsemään suolan käytön haittoja. Itse kiinnitin huomiota erityisesti turvotukseen, silmäpusseihin ja kramppeihin. Lisäksi kesäkuumalla hikoilu sekä tietenkin selluliittiäkin löytyy, joten ne myös lisäpotkuna tuossa purkissa. 
En ole mitään laihdutuspillereitä edes halunnut kokeilla, koska niissä yleensä on jokin yhtenevä pointti: Ota tämä pilleri, juo vettä ja liiku paljon ja laihdut 5 kiloa vähintäänkin! Haloo! Ilman sitä pilleriäkin laihtuisi niillä ohjeilla! Mutta tällainen oireita lievittävä pilleri voisi ollakin kokeilun arvoinen. Toimiiko vai ei, sen tietää vain kokeilemalla. Mainos kun ei väittänyt mitään ihmeitä eikä pyytänyt tekemään suolan vähentämisiä tai muitakaan temppuja, jolloin tietenkin se auttaisi itsess…

Exfoliating Socks Lavender Kuorivat sukat käyttökokemukset

Kotimainen kosmetiikan verkkokauppa, Sunrise Cosmetics, joka tunnetaan muovituotteita valmistavana ja kosmetiikkaa maahantuovana yrityksenä, lähti mukaan jalkahoitoni toteuttamiseen Iroha naturen kuorivilla sukilla. 
Syy siihen, miksi tarvitsin apua, oli se, että kaikista voiteista ja raspaamisista, liuottamisista ja muistakin kotikonsteista huolimatta sairauksieni yhteissumma aiheuttaa jalkapohjieni kuivumista, hilseilyä ja paksuuntumista. Muutaman kerran kuukaudessa jopa repeilivät verille saakka. Luulin jo, ettei muuta apukeinoa olekaan, kuin voidella hoitavilla, paksuilla voiteilla usean kerran päivässä. Parhaillaan/pahimmillaan olinkin paksu kerron voidetta jalkapohjissa ja muovipussit päälle. Sillä konstilla ei kuitenkaan kävelä liukastelematta ja muutenkin pussi rullautuu helposti varpaisiin, jos esim. jalat liikkuvat mattoa/sänkyä vasten. Mitä hävittävää minulla siis oli siinä, että kokeilisin vielä yhtä uutta juttua, eli kuorivia sukkia.
Sunrise Cosmeticsin verkkokaupasta lö…

Kahvin ja mandariinin yhteinen liitto

Kahvi on yksi koukuttavimmista nautintoaineistamme, joita käytämme sen enempiä miettimättä, koukuttaako se vai ei. Kuitenkin niinä aamuina, kun heräämme aamupalalle, ja huomaamme kahvin loppuneen kaapista, koukutuksen vieroitusoireet huomataan hetkessä. Kahvia on vain saatava!

Kahvin keksijöinä pidetään arabeja, jotka valmistivat kahvia luultavasti jo 1200-luvun tienoilla Jemenissä. Eurooppaan kahvi tuli 1600-luvulla ja maailman suurin kahvintuottajamaa on Brasilia, joka tuottaa noin 1/3 maailman kahvista. Me suomalaiset olemme  maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti, sillä suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kiloa vuodessa. Minusta se on hassua, sillä itselleni kahvi tuo ensisijaisesti mieleen ennemminkin turkkilaisen kahvin tai jonkin kahvintuottajamaan, kuin Suomen. Olenko siis liian lähellä...?!


Toinen herkku, joka ainakin minulle maistuu erittäin hyvin, on mandariini. Ihanan mehukas, hedelmäinen ja raikas hedelmä, joka saa auringon paistamaan sisältämme…