Siirry pääsisältöön

18, pipariks meni

Älä koskaan pelkää ilmaista sitä, mitä on sydämelläsi. Pienestä kipinästä kasvaa joskus liekki, jonka loimussa voi monta kuukautta lämmitellä käsiään joku, jota rakastat tai joku, jonka tunnet vain ohimennen.

-Faith Baldwin

Elämä on kuin joulu; tulet todennäköisesti saamaan sitä mitä odotatkin, kuin sitä mitä tahtoisit.





Eilen leivoin piparit ja talo romahti heti alkumetreillä, joten lahjoitan talomuotit eteenpäin. :D Viime vuonnahan piparipöntöt näyttivät lähinnä ulkohuusseilta ja tosiaan tänä vuonna talo sitten ei nähnyt edes harjannostoa.
Mutta muuten kyllä onnistuivat hyvin, vaikkakin koristelu tökkii yhä. Sentäs kauniinpia nyt kui vuosi sitten.


Pakko oli yhdestä seinäpalasesta tehdä tuollainen outolintu-pipari. Sen verran ihmetystä tuo itsellekin aiheutti. 
Että täällä sitten pureskellaan kattopeltejä ja seinäpäätyjä, lankkuja ja muita epämääräisiä tarvikkeita. 


No ok, osa on ihan oikeitakin pipareita. 
Lisäksi suunnitelmiin kuuluu kyläilyä, haudoilla käyntiä, ulkoilutapahtumaa yms.
Ja nyt laitan joululaulut soimaan! Jospa se fiilis alkaisi pikkuhiljaa tulla. 


"ALL I WANT FOR CHRISTMAS IS YOU!!!"



Kommentit

Pia sanoi…
Höpsö kissa, joko koristus kuusi sai rauhan? tunnustusta sulle mun blogissa (:
Vilimarika sanoi…
Siirsin kuusen pois poitsun ulottuvilta. ;)

tunnustusko? Oi, kivaa! KIITOS!
Sisko sanoi…
Meillä on kuusi ollut pystytettynä jo useita päiviä. Meillä on myös kissa. Kuusi on saanut olla tähän asti rauhassa, mutta paljon kissaa isompi joulukalenteri/tonttu/nukke on löytynyt tajuttomana lattialta monta kertaa. Sen paikka on vanhan puusohvan nurkassa. Olsi kiinnostavaa nähdä kun kissa sen kanssa painii!
Luukku on taas hieno. Paljon asiaa ja jouluinen kortti. Kaunis sininen noissa lautasissa. Ei ihme, että tahdot lisää.

KUUKAUDEN TOP 3

Aurinko ja HeyDay Sunbeam

Aurinko on tähti, jota Maa kiertää. Aurinko syntyi vajaa 5 miljardia vuotta sitten. Auringonvalo on Suomessa kesällä merkittävin D-vitamiinin lähde ja lisäksi auringonvalo vaikuttaa pimeähormoni melatoniinin eritykseen, joka on suurimmillaan öisin ja talvisin. Melatoniinilla on unettava vaikutus, joten auringonvalon puute päiväsaikaan voi aiheuttaa väsymystä ja häiritä uni-valverytmiä. Luonnollisen valon puute voi myös aiheuttaa kaamosmasennusta. Noin vajaan 5 miljardin vuoden kuluttua auringon energia ehtyy ja aurinko katoaa kokonaan pois. Mutta mitä tehdä, jos meidän oma energia meinaa ehtyä pimeänä kautena eikä auringon energiasta ole tietoakaan?! 

Joku vastannee lähtevänsä etelään aurinkoon, jollekin energiaa tulee kirkasvalolla ja joku ottaa D-vitskut purkista. Kaikki ihan oikein! On myös huolehdittava siitä, että nautimme terveellisiä aterioita ja hellimme ja huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme. Hemmottelua, nautintoa, iloa, hymy päivässä ja mitä ikinä keksitkään piristääksesi…

Joulukortti kääreestä kierrättäen

Kun kierrätys on sydämen asia, löytää mitä merkillisimmätkin asiat tiensä askarteluun mukaan. Tällä kertaa pysytään kuitenkin ihan perus kierrätyksessä ja sujautetaan suklaalevyn kääreestä pala korttiin. Lisäksi leimattua, leikattua, teipattua ja yhteen liimattua.Tämä kortti on tilaustyönä tehty. 

VUODEN 2016 PARAS LUONNONKOSMETIIKKA TUOTE ja ELÄINKOKEET

Paljon puhututtanut eläinkokeiden käyttäminen kosmetiikkateollisuudessa on ollut minulla mielen päällä taas jonkun aikaa. EU:ssa astui voimaan kosmetiikan ja hygieniatuotteiden koe-eläinkielto 3 vuotta sitten. Sitä ennen voimaan astunut direktiivi kielsi kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden testaamisen eläimillä vuodesta 2009 alkaen. Kielto koski myös raaka-aineita ja esti EU:n ulkopuolella (esim. Kiina) eläinkokein testattujen kosmetiikkatuotteiden maahantuonnin EU:n alueelle.

Hyppäävällä pupulla merkitty tuote ei saa olla myynnissä Kiinassa, missä eläinkokeet ovat pakollisia kosmetiikalle (uudistuneen lakipykälän mukaan heinäkuusta 2014 alkaen shampoita ja hajuvesiä ei enää testata eläimillä.). Kosmetiikkateollisuuden tekemät eläinkokeet eivät ole ainoastaan eettisesti tuomittavia, vaan myös tarpeettomia ja kyseenalaisia. Eläintestit voidaankin korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein eläinkokeita luotettavampia ja edullisempia.

Jos kiinnostuit aiheesta, löydät Animal…