Tuleva vuosi toivoa täysi

Hepskukkuu!

Hyvää uutta vuotta ja hyvästi kaikki vanha.
Nyt alkaa uusi vuosi ja uudet asiat!
Nyt alkaa teema-vuosi Inspirationissa.

Toivon sinulle iloa arkeen ja juhlaan.
Toivon voimaa jaksaa karikot ja vastoinkäymiset.
Toivon jaksamista sairasvuoteella.
Toivon lämpöä pakkaspäivillä.

Toivon rakkautta ympärillesi.
Toivon niiden unelmiesi toteutuvan, joilla on oikeasti merkitystä.
Toivon sopivasti suolaa ja sokeria.
Toivon leipää pöytääsi.

Toivon, että saisit olla sinä itse hyvine ja huonoine puolinesi.
Toivon, että tuntisit ihania tuntemuksia ja nauttisit pienistäkin asioista.
Toivon, että osaisit suhtautua elämään haasteineen ja hellittelyineen avoimesti,
aikuismaisesti ja positiivisesti.

Toivon, että tulevassa vuodessa olisit ulospäinsuuntautunut monissa asioissa. 
Ettet murehtisi liikoja tai sellaista, mille et mitään mahda. 
Että katsoisit enemmänkin niitä asioita, mitä sinulla on ja mitä osaat ja mitä pystyt tekemään, 
kuin niitä menetyksiä, puutteita tai vikoja joita meissä kaikissa on.

Toivon lisäksi avarakatseisuutta ja sitä, että näet pintaakin syvemmälle meissä muissa. 
Kaikki kaunis katsella ei ole aina vain kaunista ja arvokasta, vaan myös voi olla silmänlumetta. 

Näetkö hiljaisen hiirulaisen nurkassa tai näetkö sen kauniin sisälle, kuinka siellä korventaa jokin asia?
Kateellisenako katselet sinne, missä on rahaa tai maailmanmatkoja, 
kun samaan aikaan siellä ne ihmiset pakenevat omaa pahaa oloaan? 
Tai valitatko kaikesta vai osaisitko hyväksyä asioita? 
Katsoa laajemmin? 
Toistenkin näkökulmasta? 
Tai miettiä sitä, mikä oikeasti on tarpeellista sanoa tai mikä toisarvoista?

Kaikkien unelmiesi ja toiveidesi en edes soisi toteutuvan.
Mietippä niitä kertoja, kun sanoit riidellessä jollekin pahasti... 
Tai onko muutenkaan tarpeellista saada lottovoitto, kun vähemmälläkin pärjäisi?

Toivon paljon asioita sinulle, mutta muistathan, ettei minun toiveillani ole mitään tekemistä tulevaisuuden kanssa! 
Vain sinä itse voit tehdä tulevaisuudesta, tästä tulevasta vuodesta jotain mitä itse haluat. 
Tarvitset voimaa, jaksamista, sinnikkyyttä, tahtoa... 
PÄÄTTÄVÄISYYTTÄ!

Ja sitä päättäväisyyttä toivon kaikkein eniten sinulle! 
Pysy siinä päätöksessäsi, jos se ohjaa sinua oikeaan suuntaan!

Näiden toiveiden myötä kiitän tästä vuodesta blogini lukijoita ja oikein hyvää uutta vuotta!
Olkaakin varovaisia rakettien kanssa!

Kommentit

Phedra sanoi…
OIkein ihanaa uutta vuotta sinulle myös, Kannattaa käydä lukemassa pian sähköpostia ;)
Hih, olimme yhtä aikaa koneella... Vastasin samaan aikaan sinulle. ;)
Ihanaa Alkavaa Vuotta Sinulle