Minut tekee onnelliseksi...

Tänään taas pysähdyin miettimään elämääni ja sitä, mikä saa minut onnelliseksi. tuntuu kuin aamulla olisin ollut onneni kukkuloilla, vaikka mitään lottovoittoa en saanutkaan. 

tunsin tuossa aamupalapöydässäni kehoni valtaavan lämmön. Se jokin voimakkaapi kosketti kehoani. Sai minut lähes itkemään onnesta. Kehoni oli raukea ja lävitseni kulki valtaisi henkinen orgasmi, mikä löysi sekä henkisen g-pisteeni että sai siemenet syöksymään sydämestäni. ei, en puhu siitä oikeasta orgasmista edelleenkään, vaan henkisyydestä. 

Mitäkö tapahtui?  Muruseni sanojen mukaan valahdin hiljaiseksi ja raukeaksi ja alahuuleni alkoi vapista. Hän nimitti kertomaani "normaaliksi tilaksi ihmisillä". Minä nimitin sitä henkiseksi orgasmiksi, tunteeksi, että voisin lentää. tunteeksi, jonka vallitessa voisin hyppiä lehtikasoissa, lentää kuin lintu, laulaa!

Se tunne, kun kehostani valui kaikki pois! Se tunne, kun pääni oli ajatuksista ja tunteista tyhjä. Minä vaan oli, nautin ja elin. 

Olin täysin kivuton!

Tämä sama tunne valtaa minut muutamiksi minuuteiksi, ehkä 5 minuuttia, ehkä 3, joskus jopa 10 minuuttia. Se tapahtuu kerran kuukaudessa tai kahdessa, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. sillä hetkellä kehoni lämpenee ja tyhjenen. Sillä hetkellä olen onnellinen! Se tunne on jotakin todella ihmeellistä! sanoinkuvaamattoman kaunista! Vapauttavaa! Helpottavaa! HYVÄÄ!

Ja sitten kuulen, että se on normaalia... 

Normaaliahan on se, että yritän selviytyä, että yritän jaksaa, taistelen, kestän, tunnen valtavaa painoa koko kehossani! Eihän sellainen kivuttomuus voi olla normaalia! Eihän?! 

Menin hiljalleen suihkuun. En uskaltanut edes liikkua normaalisti. Pelkäsin, että se taika katoaa. se kesti kauemmin! Ehkä 15 minuuttia? Kysyin jo Muruseltani, että voisiko hän koskettaa selkääni kauttaaltaan. Suljin silmäni... tunsin. tiesin silloin, etten ole halvaantumassa.

No, pikkuhiljaa se taika katosi ja palasin entiseen. Mutta aina kun tunnen tämän hetken, vaikka sitten parin minuutin ajan, nautin ja olen onnellinen! Ja Murusenikin tietää, että ne hetket ovat kultaakin kalliimmat ja antaa minun olla silloin ihan hiljaa, rauhassa. Kaiken muun kerkeää tehdä myöhemminkin. 

Ei, en minä ole parantumassa tai kokemassa ihmettä. Kuten kerroin, tuo tunne tulee ja menee aina joskus. 

 Tällä kertaa se oli tuon aikaa, toisella kertaa kenties minuutin. On se ennenkin ollut kymmenenkin minuuttia. 

Ja kerran, paljon ennen leikkausta se tunne kesti 2 viikkoa! Silloin tilanne oli vakava ja olin halvaantumassa. Menetin tunnon pariksi viikkoa. 

Tuo hetki oli yksi päiväni onnenhetkistä. toinen hetki oli postin tulo.

Minnalle iso kiitos! Rasiat päätyvät ennenpitkää kaupunkimme piiloihin. ;) Juuri niin... geokätköiksi. :)

Joulukalenteriluukku avautuu sitten ajallaan ja nuo ihanat atc-kortit saavat myös paikkansa!

Minnan luomaa ihanaa taidetta tässä kahdessa kortissa.

Ja Maca lähetti myös ihanuuksia! 

Kaikkea sitä, mitä toivelistassani oli ja ihania kortteja!

Yksi kortti oli omassa taskussaan!

Ja tältä se näytti ilman taskua!

Onnelliseksi teki minut myös viime yö, sillä sain nukuttua ja näin unta kirpputorishoppailusta. Ostin kiiltokuvia ja vaatteita. Paljon mielummin olen kirpputorilla ja iloisena, kuin toissayön turvakoti-painajaiset, joihin heräsin kahdesti. Tai lähinnä herätin muruseni ja kissan huutoihini ja he herättivät minut siksi.

Onnelliseksi minut sai myös ajatus siitä, kuinka samanlaisia me olemme Murusen kanssa. Vaikkakin olemme niin erilaisiakin. :D No, haaveilemme samanlaisesta asunnosta, samalta alueelta ja laitettiinpa taas paperit vetämään muuallekin vuokrapaikkaan, jos vaikka tärppäisi. Hakemuksia useampaan välitysfirmaan siis. Muutenkin nautimme samoista asioista, läheisyydestä,.. Kunnioitamme toisiamme ja osoitamme rakkauden. Se on aivan mahtavaa! ei tarvitse riidellä turhasta. toki meilläkin on omat huonot päivämme, mutta silti sanoisin, että olen onnekas ja onnellinen!

Tänään tekasin muutaman atc:nkin tuossa aamupäivällä.

Varovasti liikenteessä

Syyspäivä

Lähtöpäivänä

Posti toi myös syöpäsäätiön lehden, jonka kannessa oli Lasten veri- ja syöpätautien osastolla askarreltu taulu ja siinä luki: Minut tekee onnelliseksi.

sitten oli piirustuksia ja niiden alla ne asiat:

Maitopullo, Äiti, alaskanmalamuutti Pyry, Paras ystävä Saana ja Topi-koira sekä Iloiset kasvot.

Mietin omaa elämääni ja sitä, että sairauteni ei todellakaan tapa minua. Miksi siis en nauttisi elämästäni? Ja vaikka talouteni romahtikin sairauteni edetessä, kivun lisääntyessä, niin juuri tänä päivänä saan ruokaa ja kodin. Sekään ei ole minulle itsestäänselvää! Me emme näe ihmisten sisälle. Emme tiedä, kuka on pitkäaikaissairas ja kuka ei. emme näe, kuka tekee kuolemaa ja kuka ei. Kenellä on taloushuolia, kenellä jotain muuta huolta. Emme tiedä yhtään mitään siitä ihmisestä, joka ohitsemme kulkee! Kuinka me siis voimme osoittaa ketään sormella ja sanoa, ettei hänellä olisi oikeutta iloon, ulkoiluun, nauruun, hyvään päivään... Tai kuten tuon lehden sivuilla luki "enemmän synttäreitä". Mitä se lause sinussa herättää? Enemmän synttäreitä... juhliako? Aihetta iloita? Kenties sitä, että joku pieni tai iso ihminen eläisi vielä seuraavankin syntymäpäivänsä!

Huominen on vain toive – varmuutta siitä, että se tulee, en voi koskaan saada. Mutta vielä tänään minulla on tämä hetki.

Mikä sinut saa onnelliseksi?